Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Etelän auringossa

Tutustuin lentokoneessa Yoliin, 38-vuotiaaseen myyntipäällikköön. Olimme kumpikin varanneet "naispaikan" loman, eli Inglesissä oli meillä kummallakin varattuna Buenos Aires-hotellista sänky. Mietimme jo bussissa, että mahdammekohan olla huonekavereita. Niinhän siinä sitten kävi, että seuraavat 2 viikkoa Yoli joutuisi sietämään minun seuraani.

Viihdyimme hyvin yhdessä, meillä riitti juteltavaa ja meille olikin itsestään selvää, että vietimme lomamme yhdessä.

Lomamme oli kestänyt pari päivää, kun yöllä heräsin huokailuun, jonkinlaiseen tukahdettuun voihkintaan. Kuuntelin jännittyneenä ja kostuin jo pelkästään Yolin voihkeesta. Mietin uskallanko nousta sängystä ja mennä Yolin luo, koskettaa häntä. Olin nimittäin huomannut katselevani Yolia sillä silmällä vaikken koskaan aikaisemmin naisista ole ollutkaan kiinnostunut.

Kuuntelin litinää ja huokailua, enkä enää kestänyt. Nousin sängystä ja menin Yolin viereen. Yoli avasi silmänsä ja katseemme kohtasivat. Emme puhuneet mitään. Yoli heitti peiton pois päältään ja siirtyi sängyssä hieman reunemmalle, jotta pääsisin hänen viereensä. Suutelimme. Hän maistui aivan ihanalta. Maistelimme toisiamme, koskettelimme. Yöpaitamme lensivät kaaressa lattialle. Rintamme koskettivat toisiaan ja värähdin aivan ihanasta tunteesta.

Yolin rinnat olivat täyteläiset ja nännit ihanasti pinkeänä. Maistoin Yolin nänniä, nuolin sitä, imin... miten ihanalta Yoli maistui. Huohotimme, suutelimme, koskettelimme toisiamme kiihkeämmin.

Laskeuduin alemmas ja alemmas. Suutelin Yolia joka puolelta ja hän huokaili ihastuttavasti. Kosketin Yolin kosteaa pillua ja Yoli huudahti ihastuneena. Maistoin Yolia ja olin ihan hurmiossa. Mikä ihana maku ja tuoksu! Nuolin Yolia, imin ja hän kiemurteli, huohotti ja voihki. Yoli lähestyi huippua, ja minä kiihdytin tahtia... Kovempaa ja yhä kovempaa imin ja hieroin klitorista. Yoli voihki, suorastaan huusi hurmiossa. Lantio nousi korkeammalle ja hän kiemurteli, voihki... kunnes hän saavutti voimakkaan orgasmin.

Laskeuduin Yolin viereen, suutelin häntä.
- Aivan ihanaa Siisi! Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta naisen kanssa!
- Niin minullekin, mutta tuskin viimeinen.
- Niin, sinun kanssasi. Kun minä tästä upeasta orgasmista selviän, saat sinäkin kokea jotain aivan ihanaa...
- Onko tuo lupaus?
- On, Siisi, kyllä se on lupaus. Suutele nyt minua.

Ja minä suutelin. Myöhemmin samana yönä voihkin, huusin, kiemurtelin Yolin aivan mielettömän ihanan kielen kosketuksesta...

Se oli elämäni upein loma.
29269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lisää! Sopivan mittanen ja sai mut kyllä kuumaksi :)

Äänestä

Maine mänöö jos tuallanen saa jatkua..
Etelään mennään jakamaan pillua Manolitoille, onko selevä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siisillä on nainen kirjoitti:

Tutustuin lentokoneessa Yoliin, 38-vuotiaaseen myyntipäällikköön. Olimme kumpikin varanneet "naispaikan" loman, eli Inglesissä oli meillä kummallakin varattuna Buenos Aires-hotellista sänky. Mietimme jo bussissa, että mahdammekohan olla huonekavereita. Niinhän siinä sitten kävi, että seuraavat 2 viikkoa Yoli joutuisi sietämään minun seuraani.

Viihdyimme hyvin yhdessä, meillä riitti juteltavaa ja meille olikin itsestään selvää, että vietimme lomamme yhdessä.

Lomamme oli kestänyt pari päivää, kun yöllä heräsin huokailuun, jonkinlaiseen tukahdettuun voihkintaan. Kuuntelin jännittyneenä ja kostuin jo pelkästään Yolin voihkeesta. Mietin uskallanko nousta sängystä ja mennä Yolin luo, koskettaa häntä. Olin nimittäin huomannut katselevani Yolia sillä silmällä vaikken koskaan aikaisemmin naisista ole ollutkaan kiinnostunut.

Kuuntelin litinää ja huokailua, enkä enää kestänyt. Nousin sängystä ja menin Yolin viereen. Yoli avasi silmänsä ja katseemme kohtasivat. Emme puhuneet mitään. Yoli heitti peiton pois päältään ja siirtyi sängyssä hieman reunemmalle, jotta pääsisin hänen viereensä. Suutelimme. Hän maistui aivan ihanalta. Maistelimme toisiamme, koskettelimme. Yöpaitamme lensivät kaaressa lattialle. Rintamme koskettivat toisiaan ja värähdin aivan ihanasta tunteesta.

Yolin rinnat olivat täyteläiset ja nännit ihanasti pinkeänä. Maistoin Yolin nänniä, nuolin sitä, imin... miten ihanalta Yoli maistui. Huohotimme, suutelimme, koskettelimme toisiamme kiihkeämmin.

Laskeuduin alemmas ja alemmas. Suutelin Yolia joka puolelta ja hän huokaili ihastuttavasti. Kosketin Yolin kosteaa pillua ja Yoli huudahti ihastuneena. Maistoin Yolia ja olin ihan hurmiossa. Mikä ihana maku ja tuoksu! Nuolin Yolia, imin ja hän kiemurteli, huohotti ja voihki. Yoli lähestyi huippua, ja minä kiihdytin tahtia... Kovempaa ja yhä kovempaa imin ja hieroin klitorista. Yoli voihki, suorastaan huusi hurmiossa. Lantio nousi korkeammalle ja hän kiemurteli, voihki... kunnes hän saavutti voimakkaan orgasmin.

Laskeuduin Yolin viereen, suutelin häntä.
- Aivan ihanaa Siisi! Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta naisen kanssa!
- Niin minullekin, mutta tuskin viimeinen.
- Niin, sinun kanssasi. Kun minä tästä upeasta orgasmista selviän, saat sinäkin kokea jotain aivan ihanaa...
- Onko tuo lupaus?
- On, Siisi, kyllä se on lupaus. Suutele nyt minua.

Ja minä suutelin. Myöhemmin samana yönä voihkin, huusin, kiemurtelin Yolin aivan mielettömän ihanan kielen kosketuksesta...

Se oli elämäni upein loma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu