onko muita jotka ois ihastunut johonkin vaikka olet naimisissa? enhän ole ainoa? en tiedä mitä tehdä tämän kanssa...
Ihastunut vaikka naimisissa
Mitä tehdä
364394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Itse olen ihastunut ja avoliitossa. Aika paha sekin mutta eihän tunteilleen mitään voi. Elämä tuo joskus eteen haasteita joista pitää selvitä. Kuka sen sanoo että onko se nykyinen kumppani se elämän valittu vai se uusi ihastus. Sydän sen kertoo vaikka satuttaakkin siinä jonkun saattaa. Joskus pitää antaa elämän viedä.
Hassua tässä on se että ei olla edes kauaa tunnettu ja ikäeroakin on ihan hirveesti :S mutta mutta....kun ei meinaa saada toista tuolta päästä ulos niin alkaa jo hieman huolestuttaan..:S
kuten minä. Kärvistelen vieläkin, ja vuodet kuluu. Keitän kahvia vanhoihin poroihin, kas kun en hukkaa päätäni. Vain koska siellä asuu hän. Osaan jo olla läsnä arjessa mutta unet.. No, sanotaanko että aamulla todellisuuteen palaamisesta tulee krapula. Thats my life.
eli et tehnyt mitään asialle?
aivan väärin muista.
hän(miehesi) on yhä vierelläsi, hän jolle olet se rakas vaimo. Mieti ajatuksiasi uudemman kerran ja huomaat sen(ihastuksen) olleen harhaa vain..
mä rakastan miestäni enkä vois ikinä kuvitellakkaan jättäväni/pettäväni häntä. EN IKINÄ! Mutta tämä "ihastus" kaivertaa mielessä. Naurettavaa tässä on oikeesti meidän ikäero jota on 20v =D mutta miehestä ei ikinä uskois että hän on sen ikäinen mitä on. Ja en usko että hän ikinä tekisi mitään sopimatonta. Hän tietää että olen naimisissa. Pientä flirttiä kyllä on heittänyt...mutta en usko että hän ikinä yrittäisi mitään.
ja siinä on kumppanini joka ei ole enää aikoihin ollut läsnä. Kun on jäärä ja jästi sen sietää. Silti vittuilua kuunnellessa on vaikea uskoa olevansa rakas :) Se on, se arki- huono selitys minusta. Olen ainakin hampaat irvessä yrittänyt. Jos homma kusee, ei ainakaan huono omatunto vaivaa. Ei silti, hän on minulle rakas. Lasteni isä, jota en ikinä haluaisi loukata.
Kaikessa on kysymys siitä kuinka paljon pystyy sietämään. Arkea ;) Sehän on samaa paskaa eri paketissa myös toisessa miehessä. Silti on hyvinkin mahdollista, se toinen lopputulos. Eri luonteenpiirteet, elämän arvot ja pitkä liuta muita asioita jotka joka suhteeseen kietoutuvat. Vaikka alkuun siinä on vain kaksi ihmistä...
Käsitinkö oikein että olet siis edelleen naimisissa mutta ihastunut? mutta asia ei ole siitä edennyt? onko tämä toinen osapuoli ihastunut sinuun?
täällä sama juttu, ei oikein mitään puhumista keskenämme, kämppiksiä ollaan - en sanoisi muuta. monesti menee hänen puoleltaan vain ärinäksi, kun jotain yritän puhua, oli asia mikä hyvänsä.
yhdessä on oltu yli 10 v. ei lapsia kuitenkaan, onneksi, sanon nyt.
ihan kämppiksiä ollaan. tottakai kiintymystä tai jotain on..
ollaan viikot erossa nyt ja ihan hyvä että ollaan. ensin se oli outoa muttei enää. outoa siinä mielessä, että sitä on tottunut toiseen, että vaikka se olisi toisessa huoneessa niin on kuitenkin edes samassa asunnossa.
en kehtaa loukata häntä, ja panna pillejä pussiin ennenkuin hän lopettaa projektin toisella paikkakunnalla. muutoin voisi käydä niin että hällä menisi hommat surkeasti pieleen, tarttuisi pulloon, joutuisi hullujenhuoneelle..
sitä paitsi - hällä ei nähtävästi ole käsitystäkään näistä minun ajatuksistani.
hän sanoi viimeksi toissapäivänä kuinka me olemme onnellisesti naimisissa. en käsitä moista.. kun ei ole esim mitään fyysistä ollut reiluun vuoteen. tai oikeammin moniin moniin vuosiin, vaikkakin selibaattiputki on katkennut aina välillä - siksi yhdeksi kerraksi, ja ilman että olisin siitä nauttinut. lisäksi se on katkennut minun toimesta, syystä että niin muka "kuuluu tehdä."
hän on tyytyväinen tilanteeseen (?), toisin sanoen hoitaa hommat omatoimisesti, olen myös nähnyt että asia on niin. en usko missään tapauksessa että hällä olisi ketään toista.
en kuitenkaan käsitä enkä myöskään hyväksy, että me keski-ikäiset olisimme yhdessä (hampaat irvessä?) ilman seksiä kenenkään kanssa, loppuikämme?
en tunne vetoa häneen, eikä hän koskaan yritä mitään. harvoin edes suutelemme. halailua, kuten kavereiden kesken, sitä on jonkin verran. kuulemma vika yksin minussa, etttä kuulema olen ajanut asian siihen. hän ei mene missään tapauksesssa ikinä millekään seksuaaliterapeutille, emmekä pystyisi jäljittämään muutenkaan alkuperäistä "syytä."
en usko että halu häneen palaa koskaan, millään konstilla.
olen ihastunut toisaalle, ellen enemmänkin. en tiedä oikein mitä tämä on. hänkin pitää minusta paljon, kun olen sitä "tivannut." ei osaa kertoa sitä, mutta näyttää sen kyllä. minä kyllä kaipaisin niitä sanojakin.. eipä sillä. hänellä ei ole oikein koskaan ollut ketään, on jäyhä ja hiljainen, kauhean tasainen, luotettava.
monen asian pitää vielä muuttua, että voisin tehdä suurempia siirtoja.
lisäksi tämä mies ei ole suoraan kosiskellut minua muuttamaan luokseen. on todella ujo.
nämä ihmiset tuntevat toisensa erittäin hyvin, se kai siinä tekee..
eli asia olisi täysi pommi.
ollaan päivittäin tekemisssä, ollaan tunnettu kauan aikaa (useita vuosia), mutta hiljalleen tästä tuli suhde. sellainen jota en osaa vielä oikein määritellä.
aika näyttää.. ei kai tässä muu auta.
avomiehestäni. Oikeasti ollaan erottu jo vuosia sitten, ei vaan olla saatu aikaiseksi muuttaa erilleen. Ihastuin toiseen, mutta vasta sen jälkeen kun tiesin, että nykyinen suhde on ohi. En usko, että jos oikeasti rakastaa kumppaniaan, voi ihastua toiseen. Kyllä kai ihmisellä on oltava joku tarve ihastumiselle ennenkuin se tapahtuu.
Siksi väitänkin, jos ihastutte toiseen, nykyinen on väärä. Erotkaa.
nimimerkki: ero vireillä jo vuosia - ei vois mies vähempää kiinnostaa kuin tuo entinen
sanat:
-ihastuminen
-rakastuminen
-rakastaa
keskustellaan sitten uudestaan, kun tiedät sanojen merkityksen.
noihin sanoihin on ihmisen sydämessä. Ei tunteita pysty selittämään niin kylmän yksinkertaisesti kuin sanakirjan avulla.
siitä mitä tunnen "uutta" ihmistä kohtaan. Se on vähintään sitä varmasti.
Käytin sanaa rakastaa siinä tarkoituksessa, mitä pitäisi tuntea pitkäaikaista vakituista kumppaniaan kohtaan, muuten ei ole järkeä jatkaa.
En ole tässä käyttänyt sanaa rakastuminen. Vaikka voi hyvinkin olla, että ihastumiseni on jo sitä.
Eli kerro mitä tarkoitat? Miksi minu pitää ruveta sanakirjasta tunteitani etsimään. Mulle riittää tämä tunne "uutta" ihmistä kohtaan, ihan sama millä nimellä sitä kutsutaan. Rikki se repii kuitenkin. Etsin sitä hänestä, en sanakirjasta.
"Jos ihastutte toiseen, nykyinen on väärä. Erotkaa."
Jokainen ihastuu, varatutkin. Ihastuminen on kaukana rakastumisesta, eikä niinkään vakavasti otettava tunne.
Pitkissä parisuhteissa tunne vakiintuu, mutta myös lujittuu, yhdessä on koettu ihastuminen, rakastuminen ja rakkaus. Suhde lujittuu ja muuttuu enemmän ystävyyden kaltaiseksi, rakkaus ei ole enää niinkään aistein havaittavissa, mutta kun suhde ja elämä toimii ja toinen toistensa rinnalla on hyvä olla, mukava tehdä yhdessä kaikkea, silloinhan sen täytyy olla rakkautta.
Kehoitit ihastuneita eroamaan? En usko, että kenenkään liitot niin löyhillä kantimilla ovat, että kukaan eroaisi ihastumisen takia.
Jokainen ihastuu, varattu ja vapaa.
tunnustan kielletyt tunteeni täällä virtuaalimaailmassa.
Avioliitto periaatteessa ihan ok.Kaikki peruskuviot kunnossa.Kaipaa vaan jotain selittämätöntä.Ehkä se on se paljon puhuttu arki,hellyyden ja kauniiden sanojen puute.Pitkän avioliiton tuoma "itsestään selvyys"
Ei ole hyvä olla mutta ei ole niin pahakaan..
Ymmärtää ken osaa.
Kuin silmänräpäyksessä vieras mies alkoi herättää tunteita.Ensikohtaamisesta alkaen.Mitään ei tapahdu,tiedän sen.En ole paha ihminen,tai petturi.Mutta nuo mielikuvat,ajatukset ja fantasiat vaivaavat.Ehkä se on jotain todellisuuden pakoa tai mitälie viihdykettä.Vahvaa se ainakin on kun ei mene ohi.Ei hyvällä eikä pahalla.Ajatukset pitävät vaan kynsissään.
Tai ehkä vaan näin vaihdevuosien kynnyksellä muuten vaan sekoaa.
TOdella hyvin sanottu mitä kirjoitit tuossa alussa. "Avioliitto periaatteessa ihan ok.Kaikki peruskuviot kunnossa.Kaipaa vaan jotain selittämätöntä.Ehkä se on se paljon puhuttu arki,hellyyden ja kauniiden sanojen puute.Pitkän avioliiton tuoma "itsestään selvyys"
Ei ole hyvä olla mutta ei ole niin pahakaan..
Ymmärtää ken osaa"
MÄ YMMÄRRÄN! :) ihanaa löytää joku jolla on samanlaisia ajatuksia kuin minulla :)
Voisko suhun jotenki pitää yhteyttä? :)
ja tuntuu mukavalta huomata että muitakin "täys hulluja" on liikenteessä.Millainen sinun tilanteesi on? Kaikista vaikeinta tilanteessa on just se kun kaikki on hyvin eikä pitäisi olla mitään syytä haaveilla.Tavallaan on huono omatunto pelkistä ajatuksista.
Kun ketään ei koskaan haluaisi vahingoittaa niin miksi sitten haikailee kuuta taivaalta.
Oletko avautunut ja saanut vastakaikua ihastukseltasi?
Minä avauduin kun oli pakko.En olisi pystyny yhteistyöhön hänen kanssaan muuten.
Minusta aluksi tuntui että tunteet oli molemminpuolisia,tai sitten totisesti kuvittelin vaan.Joka tapauksessa hän tuntui hämmentyvän ajatuksistani.Käytös oli jotenkin ristiriitasen olosta.
Ehkäpä hän ei välittänyt pätkääkään vaan piti ennemmin vaan hassahtaneena pikkurouvana.Ties vaikka naureskellen selän takana.
Tai ehkä hänkin tunsi jotain mutta ei halunnut olla minkäänlaisena osallisena katastrofiin.
Mene ja tiedä.Minä kuitenkin ihastuin.Lopputuloksella ei ole sen puoleen väliä että en tiedä olisiko minustakaan loppupeleissä ollut mihinkään kataluuteen.Riskeeraamaan lasteni kotia.Joten ehkä tämä meni niikuin pitikin mennä.Mitään ei edes tapahtunut.Miksi silti on vaan kokoajan se selittämätön olo.
Se jotain kaipaava..
voinko kirjoittaa sinulle sähköpostiin? hanki vaikka sellanen osoite josta kukaan ei näe kuka olet jos haluat pysyä ihan nimettömänä :)
olis kiva kertoa tilanne ihan kunnolla vaikka siinä sähköpostissa?
koska maailma on loppujen lopuksi aika pieni.Ja ennenkaikkea tälläisten ajatusten vaihtaminen omassa sähköpostissa voisi olla kohtalokasta.
Eipä sen puoleen.Minun mieheni ei ole mikään nuuskija mutta siltikään en voi ottaa riskiä.
Mutta kerro tilanteestasi silleen ympäripyöreesti palstalla.Olisi kyllä ihana jakaa näitä hullutuksia.Kun suoraansanottuna vähissä on ne ihmiset jonka kanssa naimisissa oleva kaikin puolin kunnollinen nainen voisi näitä haastella.Kaikki pitäs täysi hulluna!!
Ehkä minä jo sellainen olenkin:)
Voitko keksiä itelles jonku nimimerkin niin tiedän että se olet sinä joka vastaa :) ei se mitään vaikket halua sähköpostia laittaa, ymmärrän :) ei hätää!
Elikkäs...yritänpä jotain kertoa niin ettei vaan joku tuttu hokaa kuka kirjoittaa =D
Aloitin muutaman kuukauden kestävän "opiskelun" ja tämän "opiskelun" yhteydessä tutustuin erääseen ihmiseen joka mua sitten opettaa, ei joka päivä mutta muutaman kerran viikossa, 2-3krt/vk. Alussa itselläni ei ollut mitään tunteita häntä kohtaa, ei ollenkaan. Siinä sitten pikkuhiljaa sitä alkoi ihastua, niin kuin joskus pienenä tyttönä =) tuo ihastuminen ei ehkä ole oikea sana....no kuitenki. Juttu meillä luistaa joka kerta todella hyvin. Ja olen jopa muutaman kerran huomannut että hän flirttailee ja myönnän että on sitä itsekki syyllistynyt siihen. Itseä järkyttää meidän ikäero, sitä on yli 20v. Mutta kun itse olen kypsä nainen, en mikään penikka enään niin ei monenkaan mielestä ikäero merkkaa mitään. Voi itku...en voi kertoa enempää kun kun...jos tämän sattuu joku tuttu lukeen =D hitto! Olis ollu kiva avautua tästä jollekki, ei oikein ole kuin yksi jolle olen saanut tästä puhua.
Jos sä pääset joskus tohon chattiin niin sekin olis kiva :) sovitaan joku kanava missä ei oo muita ja jutellaan siellä, voin ainaki kaikki selittää sitä kautta =D
Olen tässä koneella koko illan jos kirjoitat niin pääsen vaikka heti chattiin!
jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia sähköpostin kautta, ihan nimettönä sopii mulle :) olis kiva saada uusia tuttavuuksia ihmisistä joilla on sama tilanne :)
[email protected]
Kaikki ihastuvat joskus, eikä se katso siviilisäätyä. Se, että on ihastunut ja on tunteita toisiin kuin omaan puolisoon, ei tarkoita kuitenkaan, että asialle pitäisi tehdä jotain. Ihastumisen tunteitten voi vaan antaa olla, kyllä se ajan kanssa siitä (voi olla pitkäkin aika, mutta älä luovu periaatteistasi, vaikka lihaa heikottaisikin).
Vai ajattelitko, että nuo tunteet olisivat ainutlaatuisia, loputtomiin kestäviä ja oikeuttaisivat lähentymään kohdetta avioliittolupauksesta huolimatta? Voithan ottaa ihastumisen vaikka ensimmäisenä vastoinkäymisenä, sellaisena, jossa koetellaan HALUASI rakastaa kumppaniasi. Niitä tulee läpi avioelämän, eikä niiden pidä antaa tulla sen yhteiselon esteeksi. Et kai luullut, että aviossa pääsisit helpolla? :)
Sitä vaan miettii että ei toi oma mies oo vaan kehenkään ihastunu meidän liiton aikana...itselle tämä on eka kerta. Enkä kyllä aio asialle tehdä mitään ja tuski tämä toinenkaan osapuoli, flirttailla saattaa mutta sen enempää ei.
Avioliitossa on varmasti "koetuksia", erilaisia sellaisia. Joillakin näitä ihastumisia, taloudellisia vaikeuksia ja ties mitä. Näitä kyllä riittää, mutta ei pidä antaa periksi :)
Mulla oli vähän sama juttu ja muutaman kerrankin 10 vuotisen suhteen aikana. Ihastuin kavereihin ja mieheni kavereihin. Koskaan en tehnyt mitään siirtoa mihinkään suuntaan, pidin vain omat fantasiani ihan omana tietonani. Ihastukset tuli ja meni. Se oli omalla tavalla hauskaakin. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut mieleenkään pettää kumppania!! Ajattelin silloin ja ajatteleln edelleen, että se on ihan normaalia - jos näin ei olisi käynyt, olisin varmasti jotenkin tunnevammainen :) Mistään rakastumisesta/rakastamisesta ei tietenkään ollut missään vaiheessa kysymys, joten en kantanut syyllisyyttä, koska en ollut syyllistynyt mihinkään!
Huomasin tässä että mitä pitempi väli ettei nähdä niin sen vähemmän mietin häntä. Eli kohta kun ei nähdä enään ollenkaan niin unohtuu koko mies :) Mutta pitää taas kuulostella mikä on fiilis kun ollaan nähty.
Itsellä samantyyppinen tilanne. Eli aivan totaalisen ihastuksissa itseäni n. 7 v vanhempaan naiseen, joka vastaa hyvin lähelle itseäni niin henkisesti, kuin ruumiillisestikin. Ollaan tavattu muutama kerta, ja aina vienyt vain syvemmälle ihastuksen "suohon". Voisi sanoa, että syvempi tunne, kuin aikoinaan vaimooni ihastuessa. Mutta mutta..., itse siis naimisissa, hän epävirallisessa asumiserossa.
Tavattiin sattumalta(kumpikaan ei etsinyt mitään), josta tuli hyvä fiilis, ja juttu eteni ensin sähköpostien välityksellä... Lopulta oli "pakko" tavata, kun ei enää kestänyt sitä kaipuuta. Ajatuksemme ovat usein hyvin samansuuntaisia, elämänarvot täsmäävät, huumorintajumme on yhtäläinen jne...jne... Hän rauhoittaa minut luonteellaan ja koko olemuksellaan, mieleni on hänen kanssaan aina peilityyni, ja "leijun". Yhteenkuuluvuuden tunne on ilmeisen molemminpuolinen. Tunteet toisiamme kohtaan ovat vahvoja, ja yhteydenotot toisiimme rauhoittaa aina molempien mielen. Myös tunteiden vuoristorataa ollut havaittavissa molempien suunnalla, koska molempien tilanne tällä hetkellä tunteiden avoimeen näyttämiseen "toivoton".
Tottakai tiedän, että tämä on väärin muita asianosaisia, häntä, sekä itseäni kohtaan. Ajattelenkin tätä ensimmäisenä aviokriisinäni, mutta en saa häntä mielestäni, vaikka kuinka yritän(tällä hetkellä menossa yhteydenpito katkos => katsotaan, mihin tämä johtaa). Sillä en halua myöskään elää tämän tunteen kanssa, että ajattelen koko ajan vain häntä, vaikka olen sitoutunut olemaan toisen kanssa. Nykyinen suhteeni on varmaan ainakin ulkopuolisten silmiin onnellinen, mutta joko ollaan muututtu ihmisinä eri suuntiin, tai sitten vaan "turruttu" toisiimme. No, tätä entistä suhdetta pitäisi voida tottakai ensin elvyttää, ja sitäkin on kyllä yritetty, mutta yhteiset nykyiset kiinnostuksen kohteet (esim. harrastukset) aika vähissä. Vaimolleni olen yrittänyt olla huomaavainen ja mielestäni kaikin puolin lojaali..., tähän saakka. En vaan ole saanut oikein vastakaikua vastapuolelta...
Voi olla, että pääsisin myös nykyisessä suhteessa vuosien saatossa lähelle sitä alkuperäistä tilannetta, kun olimme rakastuneita... Mutta tälläistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kuin nyt, en ole kokenut edes silloin. Kannattaako tälläinen tilaisuus heittää hukkaan... ? Toki arki muuttaisi tätä "uutta" suhdettakin melkoisesti, ja eihän se näin "ruusuilla tanssimista" varmaan olisi, mutta kaikki perusasiat tuntuisivat tässä olevan kohdallaan. Nyt vanhempana(
Tuo tilanteesi.. ainut vaan, että minun suhteeni aviomieheeni on tällä hetkellä kaukoa. Ja on tullut esille asioita, jotka ovat mielestäni pahempaa kuiin pettäminen sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tuon toisen kanssa muutama vko pidetty todella tiiviisti yhteyttä ja nyt ei yks kaks muutamaan pvään juurikaan mitään. Sekin on jo tehnyt minut ihan sekopääksi, onko hänen tunteensä muka muuttuneet ihan sormai napsauttamalla?? En usko koska viimeksi saatu viestikin kertoi että tunteita on, voihan tietysti olla että yrittää niitä rauhoitella, eikä innostua liikoja. Loppupeleissä on kuitenkin todella kiltti ja ei halua satuttaa ketään, tässä pelissä kun vaan on niitä häviäjiäkin..
Mutta kyllä ahdistaa ja pää täyttyy mitä ihmeellisimmistä jutuista. Paras olisi tietysti kysä suoraan, kun noi omat arvailut ei aina ole yleensä se oikea johtopäätös.
Juuri se polte, mikä saavuttaa, kun tästä toisesta ei kuulukaan mitään... Tilanne rauhoittuu vain, kun saa jonkin yhteyden/merkin toisesta, se on uskomatonta! Ikäerokaan ei merkkaa mitään, meidän tapauksessa itsekin kasvanut henkisesti tämän myötä.
Eli sinullakin ilmeisesti sama tilanne päällä.
Saako udella, oletteko tunteneet toisen kanssa jo pidemmän aikaa, vai onko ihan uusi tuttavuus, ja kuinka juttunne alkoi?
että kun en ole nähnyt tätä ihmistä johon olin ihastunut niin reiluun viikkoon niin huomannu olen että eipä hän enään mielessäni pyöri. Eli kun puhuit että olette päättäneet pitää taukoa niin se voi tehdä ihan hyvää. Katso miltä se alkaa tuntumaan kun et pidä tähän toiseen yhteyttä. Itse huomasin taas rakastuvani mieheeni uudestaan ja huomaavani hänessä ihania piireitä joita ilman en voisi elää. Itsellä myös lapsia ja en voisi kuvitella ikinä että lapset eläisi ilman isää, siis että isä ei asuisi samassa taloudessa.
Oletteko pitäneet vaimosi kanssa koska lomaa viimeksi? kahdenkeskeistä lomaa?
Ei niin helpolla tämä tapaus unohdu! Kuva hänestä tulee jatkuvasti mieleeni, ja hyvät muistot heräävän aina uudelleen. Lisäksi tulee selvästi yritettyä liikaa kotona, ja on joka asiassa sellainen ylipirteä ote selvitäkseen tästä.
Vaikea asia myös noiden lasten kanssa, eihän sitä soisi heille isädöntä/äiditöntä eloa, kun taivalkin vasta aivan alussa...
Kahdenkeskisestä lomasta taitaa olla ainakin 2-3 v, aika mennyt lasten kanssa, ja ehkä ei ole vaan ollut kummallakaan tarpeeksi intoa ko. lomaan. Voisi tosiaan tehdä hyvää, vaikka en oikein jaksa uskoa uuteen hehkuun tällä nousevan :(
alkoi aivan odottamatta... hänen sukulaisen ja minun ystäväni kautta. Oli jo aikoja sitten kyellyt ystävältäni musta ja oltiin kaverin kanssa molemat aika ihmeissämme että mitä helv... asia unohtui, mutta tuli hetki jolloin tarviin hänen apuaan eräässä asiassa ja oli enemmän kuin innokas tulemaan. Alusta asti hurja sähkö välillä ja olo niin jännittynyt kuin pikkulapsi joulupukkia odottaessa. Sitten pientä tekstaria jne. siitä se sitten lähti ja tällä hetkellä molemmilla tunteet aika korkealla, ei oikein kumpikaan tiedä kuin toimia.. oli sanonut tälle sukulaiselleen että hän on jo tehnyt päätöksensä ja että on vain ajan kysymys.. MInä tässä nyt odotan että saa suunsa auki myös minulle nii voidaan yhdessä puhua tilanteesta. Ja se katkos välillä oli vain hetken... taas ei ole tietokaan sellasesta, tunteet puhuu nyt puolestaan.
Mutta kun sitä toist ei saa mielestä ei vaikka kuin oon yrittänyt. Miksi se on nii vaikeeta??
Miten sulla menee, onko vaikuttanut ihan elämäääsi muutenkin vai oletko hyvä salaamaan fiiliksiä?
Kyllähän tämä tunteiden vuoristorata on vaikuttanut ihan arkielämäänkin huomattavasti. Varmaan antaa välillä ulkopuolisille poissaolevan vaikutelman, ja välillä kun yrittää unohtaa, niin sitten tulee "touhuttua" aivan ylienergisesti. Muuten olen saanut mielestäni kohtuu hyvin salattua fiilikset, ja sitten ne aina purkautuvatkin yhteydenotossa häneen!
Nyt takana reilu pari viikkoa näkemättä oloa, ja vajaa viikko harvempaa yhteydenpitoa..., mutta tunteet elää yhä hyvin vahvoina!
Olenkin miettinyt ainakin tuhannesti, että mikä ihme voi aiheuttaa tälläisen tunnepiikin muuten "ihan hyvin" sujuneeseen elämään. Voihan olla, että tälläinen tunne vain väliaikaista, ja pitemmän päälle arki koittaa myös tässä suhteessa, mutta sitä niin haluaisi uskoa parempaan, sielunkumppanuuteen, ja siihen että kerrankin kaikki palaset olisivat tässä kohdallaan!
ei tarvinu kuin vilaukselta hänet nähdä niin taas en saa häntä mielestä. Piru vieköön! miten tässä taas jaksaa elää kun hän vaan pyörii päässä?