Joskus kuulin huhua, että E.R.Burroghsin Mars-sarjasta olisi tulossa elokuva.. Marsin prinsessa tms. Lapsen tykkäsin kirja-sarjasta ja leffana olisi kiva nähdä. Onko kellään tietoa pitääkö huhu paikkansa?
Marsin sankari
anni69
3151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseinen raina on ollut tuotannnossa jo pidemmän aikaa. Ensi alkuun ohjaajana piti olla Robert Rodriguez, joka sittemmin luopui projektista ja ohjaajaksi kaavailtiin keskinkertaisen Sky Captain leffan ohjaajaa Kerry Conrania, tosin ilmeisemmin tämäkin herra on projektista luopunut. Tosin tyylillisesti mies olisi saattanut hommassa onnistuakkin.
Tällä hetkellä prjekti kulkee nimellä "John Carter of Mars", eikä sillä ainakaan minun tietääkseni ole luotsaajaa. Joten siis, elokuva saattaa olla tulossa, jahka se on tulossa, mutta hengitystään ei parane mennä pidättelemään.
Ja vielä sen verra, että ilmeisesti oikeudet elokuvaan tällä hetkellä omistaa animaation lafka Pixar (eli sitä kautta Disney), joten jos leffa syntyy, niin se saattaa olla joka Pixarin ensimmäinen aikuisemmalla väestölle tarkoitettu animaatio tai sitten täydellisesti vesitetty versio tarinasta. Tosin, ei kannata poissulkea mahdollisuutta Pixarin ekaksi live action leffaksi.
Korkea kynnys on filmatisoida ensimmäinen John Carter elokuva,koska kukaan ei ole siihen aiemmin kyennyt tuotannollisiin ongelmiin kaatuen.Pixar/Disney tuottaja yhdistelmä kuulostaa pahalta,perhe elokuvia tuottaneet yhtiöt taatusti tekevät elokuvansa varman päälle rahankiilto silmissä.John Carter tuotanto pitäisi saada kokonaan pois Hollywoodista, johonkin luovempaan ja kirjalle uskollisiin tekijöiden käsiin.Kyseessä olisi Sormusten Herran kaltainen kulttuuri teko filmatisoida Burroughsin Mars kirjasarja,Hollywoodissa se ei välttämättä onnistu suurten kustannusten kasvaessa älyttömiin lukuihin.