Eräs miestuttavani väittää, että "luonto on järjestänyt tavan" jos on virtsaamisongelmia varsinkin eturauhassyövän tai -tulehduksen jälkeen tai ihan terveelläkin, virtsanpidätyskyvyn hyvyyteen vaikuttaa se, että varsinkin jos virtsaa joutuu pidättelemään, terve elimistö kehittää tähän(kin) tarkoitukseen erektion joka pitää virtsan karkaamatta jonkin aikaa kunnes tulee tilaisuus "heittää vettä" jolloin vitsa ei karkaisi enneaikaisesti housuun. Ja edelleen, jos on näitä em. ongelmia, erektio ei kehitykään ja virtsa karkaa housuun. Käsittääkseni virtsanpidätyskyky aiheutuu eturauhasen alueella toimisvista tai toimimattomista ympyränmuotoisista sulkijalihaksista jotka joko toimvat tai sitten ei, riippuen niitten yms ohjaavien implssien tpoimvuudesta. Monilla varsinkin aamuyöstä esiintyvä "aamuseisokki" aiheutuisin aamuyön aikana esiintyvästä estrogeenin runsaammasta tuotannosta ja muulloin (pakottavaan) virtsaamistarpeeseen liittyvä erektio aiheutuisi eturauhasen yms. toiminnasta ja olisi tässä suhteessa sekundäärinen reaktio mutta joka ei sinänsä syntyisi "pidättämään virtsaa" ikään kuin peniksen ympärille olisi viritetty joku kuminauha tms. Erektion pitäisi käsittääkseni olla todella voikakas muutenkin, jotta se pystyisi sinänsä pidättämään virtsan tihkumista. Se, että erektion ollessa on hankala virtsata, johtuisi eturauhasen toiminnasta, ei erektiosta.
Kuka tästä tietäisi ihan oikeasti tai onko netissä jotain suorasanaista tekstiä jota voisin hänelle näyttää. Kohta tuo tuttavani hankkii virtsaamisvaivoihinsa Viagraa tms ellei kukaan häntä valista, minua ei usko.
Pave
Erektion osuus virtsankarkailuun
Paavo S
1
1020
Vastaukset 1
- pietu2
Eturauhanen on sädetetty ko syövän takia, ja erektio on heikko.Kun tulee pieni kiihotus, niin pieni määrä virtsaa lorahtaa. Normaalisti erektiossa näin ei tapahdu.Jotenkin se liittyy hermotukseen ja siihen sulkijalihakseen.
Liekö kellään samantyyppistä ongelmaa??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521004
- 98994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔52743- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24644- 47626
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137536Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10528Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok119526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast45525- 47515
- 25512