Oppositiolla aihetta

SAK:lla oli kai tunne, että yhteiskunnassa on tapahtumassa muutosta, joka ei ehkä automaattisesti takaisikaan demarijohtoisella punamultahallituksella perinteellistä Tupo-ratkaisua, jossa Paperin ja Metallin palkankorotukset (jäsenmaksukertymä) hoituisivat totutusti itsestäänselvyytenä.
SAK nimitti oman edunvalvojansa Demarien puheenjohtajaksi ja teetti yhteiskunnallisen näkemyksensä mukaisen eduskuntavaalikampanjankin.
Katastrofaalisesti demokratia toimikin toisin.
Syntyi erilainen hallitus, joka päätti kokeilla uusia, erilaisia asioita, mm. ei-SAK-suunnattuja palkkaratkaisuja.
Osoittautuvat uudistuspyrkimykset toimiviksi tai ei, niin koko vaalikaudella tulee jatkossakin pääoppositiopuolueen käyttäytymisessä näkymään ja kuulumaan valtaisaksi koettu vääryys etuoikeutettujen etujen menettämisestä.
Sairaanhoitohenkilökunta olisi jo ajat sitten ansainnut paljon tukevamman palkkakehityksen kuin nyt esilläoleva korjausesitys. Paljon puhutulle 500 €:n korotukselle ei tunnu löytyvän muuta alkuperää kuin demarihiha, iltapäivälehti tms.
Kiukuttelu pois! Aikuista oppositiotoimintaa!
Uudet vaalit ovat pian ja sitten on taas mahdollisuus yrittää paluuta entiseen.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin näytti EK:n Riskikin olevan pettynyt nykyiseen hulabalooseen. Kovin oli hiljainen, ja sanoi, että ensi kerralla pitää koittaa jonkilaista uudenlaista TUPO:a. Ei kehdannut sanoa suoraan, että ei odottanut poliitikkojen ottavan työmarkkinajärjestöjen roolin. Olihan Kokoomus sentään farssin pääesiintyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valittamiseen kirjoitti:

SAK:lla oli kai tunne, että yhteiskunnassa on tapahtumassa muutosta, joka ei ehkä automaattisesti takaisikaan demarijohtoisella punamultahallituksella perinteellistä Tupo-ratkaisua, jossa Paperin ja Metallin palkankorotukset (jäsenmaksukertymä) hoituisivat totutusti itsestäänselvyytenä.
SAK nimitti oman edunvalvojansa Demarien puheenjohtajaksi ja teetti yhteiskunnallisen näkemyksensä mukaisen eduskuntavaalikampanjankin.
Katastrofaalisesti demokratia toimikin toisin.
Syntyi erilainen hallitus, joka päätti kokeilla uusia, erilaisia asioita, mm. ei-SAK-suunnattuja palkkaratkaisuja.
Osoittautuvat uudistuspyrkimykset toimiviksi tai ei, niin koko vaalikaudella tulee jatkossakin pääoppositiopuolueen käyttäytymisessä näkymään ja kuulumaan valtaisaksi koettu vääryys etuoikeutettujen etujen menettämisestä.
Sairaanhoitohenkilökunta olisi jo ajat sitten ansainnut paljon tukevamman palkkakehityksen kuin nyt esilläoleva korjausesitys. Paljon puhutulle 500 €:n korotukselle ei tunnu löytyvän muuta alkuperää kuin demarihiha, iltapäivälehti tms.
Kiukuttelu pois! Aikuista oppositiotoimintaa!
Uudet vaalit ovat pian ja sitten on taas mahdollisuus yrittää paluuta entiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu