Belgia?

Luin teksti-Tv:sta, että Belgia olisi irrottautumassa koko EU:sta. Onko muilla tästä tietoa. Belgiahan on koko EU:n pääkaupunki. Onko rivit revenneet.
5214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyseessä on Belgian sisäpoliittinen hajoaminen, jossa erikieliset heimot suunnittelevat ensin Brysselin ja sitten koko Belgian hajottamista (Yle teksti-TV s. 150-153).

Olisi suorastaan ilahduttavaa, jos Brysselin EU- ja Nato-rakennukset hajoaisivat maan tasalle. Samoin kannatan koko EU:n hajoamista.

Äänestä

Viesteihin Belgiasssa tapahtuvasta sinänsä odotettavissa olevasta oireilusta ei kuitenkaan kannata tehdä vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta pienen toivon ja ilonpilkkeen se toki saa aikaan.

Äänestä

Se on tuota Belgian sisäpolitikkaa mitä on ollut aiemminkin.Hollanninkieliset flaamit eivät enää tahdo rahoittaa ranskankielisten valloonien alueita siinä määrin kuin nyt tapahtuu.Niinkuin Ranskassakin valloonit ovat vermiä porukkaa eikä työnteko oikein maistu,mistä flaamit tietenkin suivaantuvat kun tätä on jatkunut vuosikymmenet.Loisimiseen kyllästyneet flaamit haluavat nyt isomman osan siitä kakusta mitä he ovat Belgian valtioon tuoneet.Italiassa on vähän samantapainen tilanne pohjoisen ja etelän välillä,mutta kieli on suurimmaksi osaksi sama(pohjoisessa osa saksankielisiä,ent.Itävaltaa).

Äänestä
  • Ryhdistäydy "kauppatieteilijä" alias kauppamatkustaja ja pidä kerrankin kiinni lupauksestasi jättää tämä palsta rauhaan.- "Sanasta miestä, sarvesta härkää". Eli jos olet mies, niin pysyt poissa täältä.

    Äänestä

  • Sepi Parkkimaa kirjoitti:

    Ryhdistäydy "kauppatieteilijä" alias kauppamatkustaja ja pidä kerrankin kiinni lupauksestasi jättää tämä palsta rauhaan.- "Sanasta miestä, sarvesta härkää". Eli jos olet mies, niin pysyt poissa täältä.

    Sepiltä pääsee itku kun hiekkalaatikolle tulee paha poika :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko totta? kirjoitti:

Luin teksti-Tv:sta, että Belgia olisi irrottautumassa koko EU:sta. Onko muilla tästä tietoa. Belgiahan on koko EU:n pääkaupunki. Onko rivit revenneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu