myyntivoitto, 50% verotus ja varainsiirtovero

vaimo jätti

Olen kovasti kahlaillut tätä palstaa hakien vastauksia kurjaan itsellekin ajankohtaiseksi tulleeseen tilanteeseen. Haluaisin teiltä oppineilta vaan varmistaa että olen ymmärtänyt täällä lukemani oikein.

1. Kun olen tavallaan omistanut asunnosta tähän asti 50% (yhteinen asuntolaina) ja nyt "ostan" exän ulos asunnosta ja omistan jatkossa 100% asunnosta niin enhän joudu maksamaan mitään myyntivoittoa vaikka myisin asunnon hetimiten. Olemme siis yhdessä asuneet tässä jo yli kaksi vuotta, Vai alkaako nyt uusi 2-vuotis kausi ennen kuin voin myydä veroitta?

2. Jos yhteisen asunnon arvo on tällä hetkellä 300 000 euroa, mutta sovimmekin yhteisesti osituksessa että maksan exälle 75 000 euroa ja saan näin omistukseeni 100% asunnosta sekä otan asuntoluoton kantaakseni, niin verottajaa tämä ei häiritse enkä joudu maksamaan lahja- tai jotain muutakaan veroa. Eli ei välttämättä tarvitse maksaa puolia asunnon arvosta hyvitystä jos erinäisistä raha-asioista johtuen sovimme yhdessä muuta.

3. Otan lisää asuntolainaa sen 75 000 euroa ja siitä joudun sitten maksamaan varainsiirtoveron, eikö niin (eikä esim. 50% asunnon nykyisestä asunnon arvosta).

11

2272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemusta löytyy

      Eikö olisi ollut helpointa selvittää asia käymällä pankissa, siellä he osaavat kertoa heti miten kannattaa menetellä.
      Kantapään kautta oppineita täällä kyllä riittää ja omasta kokemuksestani voin kommentoida seuraavaa.

      En ymmärrä miksi pitää yrittää kikkailla jos asunto menee kutenkin heti myyntiin. Myykää asunto ja jakakaa omaisuus miten sovittekin.
      Vai onko tarkoituksesi vetää välistä?

      Vastaukset:
      1. Joudut maksamaan tästä exältä ostamastasi 50%:sta myyntivoittoverot(Pääomatulon tuloveroprosentti on 28) jos myyt sen alle 2 vuoden sisällä, omasta puolikkaastasi et luonnollisestikaan maksa veroja vaikka myisit heti.

      2. Asunnon tämän hetkisellä todellisella arvolla ei ole mitään väliä, ja voitte sopia asunnon hinnan alemmaksi. Mutta täytyy olla hyvä syyt jos määrittelette hinnan alle alkuperäisen ostohinnan.
      Tämä voi aikanaan kiinnittää verottajan huomion, kun exäsi on velvollinen ilmoittamaan verottajalle luovutusvoiton- tai tappion(laskelma luovutusvoitosta VEROH 3013).

      3. Sen summan millä ostat exältäsi 50% osuuden maksat myös varainsiirtoveron.

      Ajatellaan asiaa näin:
      Asunnon hinta jonka sovitte exän kanssa:250000, josta 50% osuus 125000.
      Velkaa asunnosta yhteensä:150000, josta 50% velka 75000.
      Sinun pitää ottaa lisää lainaa 125000(josta lasketaan varainsiirto veron) ja ostat sillä exäsi osuuden, exäsi kuittaa sillä oman osuuden(75000) asuntolainastanne ja hänelle jää vielä 50000 pahan päivän varalle.
      Entäs sinun velkasi? alkuperäinen(50%)laina 75000 uusi 125000 yhdistettynä yhdeksi lainaksi =200000.( 2000 varainsiirtoveroa, jos osake). Toisaalta onhan sinulla 300000 asunto, jonka voit laittaa rahaksi heti ja maksaa 50% osuudesta verot tai kahden vuoden kuluttua ilman veroja.

      Edellä mainittu minun kokemukseni ja joku "viisas" voi olla toista mieltä.

      • vaimo jätti

        osannut kuin neuvoa soittamaan verottajalle, no ajattelin että täältäkin saa apua kun toi verottajalla tiedot vähän vaihtelee riippuen keneltä kysyy.

        Tarkoitus ei ole kikkailla eikä vetää välistä. Pyrin jäämään asumaan nykyiseen asuntoon missä lapsellani olisi paljon kavereita ja tuttu pihapiiri, mutta en ole varma miten talous sen tulee kestämään. Pankki laskeskeli että hyvin pystyy maksamaan, mutta itse en ole ihan varma ja voi joutua myymään alle kahden vuoden kuluessa.

      • nix nax

        Verohallituksen sivuilla (www.vero.fi) on seuraava opaste, josta löytyvät vastaukset ap:n kysymykseen sekä oikaisut nimimerkin "Kokemusta löytyy" vastukseen:

        "Milloin oman asunnon myynti on verovapaa?

        Oman asunnon luovutuksesta saatu voitto on verovapaata tuloa, jos myyt

        * huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai osuudet taikka rakennuksen, jonka olet omistanut vähintään kaksi vuotta ja

        * olet käyttänyt huoneistoa/rakennusta omistusaikanasi ennen luovutusta yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan omana tai perheesi vakituisena asuntona.

        Kahden vuoden omistus- ja asumisajan on oltava samanaikaista ja yhtäjaksoista.

        Omistusaika
        Kahden vuoden omistusaika lasketaan yleensä ostosopimuksen tekemisestä myyntisopimuksen tekemiseen, mikä tavallisesti on lopullisen kauppakirjan allekirjoitusajankohta.

        Jos olet saanut luovutettavan asunnon OSITUKSESSA, kahden vuoden omistusaika lasketaan ositusta edeltäneestä omistajanvaihdoksesta. Asumisaika lasketaan siitä, kun asunnon osituksessa saanut henkilö on alkanut käyttää luovutettavaa asuntoa omana tai perheensä vakituisena asuntona.

        Esimerkki: Puoliso A on ostanut huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet 50.000 eurolla vuonna 1994. Puoliso A ja Puoliso B muuttivat asuntoon samana vuonna.

        Puolisot hakevat avioeroa vuonna 2002 ja toimittavat omaisuuden osituksen. Heillä on avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen. Ositushetkellä asunto-osakkeiden arvo on 80.000 euroa. Puolisot sopivat osituksen toimittamisesta siten, että A luovuttaa asunto-osakkeet B:lle. Kun puoliso B myy asunto-osakkeet myöhemmin, hänen katsotaan omistaneen ne vuodesta 1994, ja niiden hankintamenona pidetään A:n vuonna 1994 maksamaa ostohintaa 50.000 euroa."

    • 1. Vaikka lunastat exäsi osuuden asunnosta, EI häneltä lunastetulle osuudelle tule uutta 2 vuoden "karenssia" koskien myyntivoiton verottamista. Kuten nimim. Nix Nax oikaisi yllä.

      2. Tässä pohdit ilmeisesti pesän ulkopuolisten varojen käyttöä ja sen vaikutuksia varainsiirtoveroon. Vain siltä osin kuin maksat "uudella velalla" exäsi lunastusta, maksat varainsiirtoveroa... kun otat yhteisen lainanne yksin vastattavaksesi (jos sopii pankille) se ei ole pesän ulkopuolisia varoja. TAI jos sinulla olisi esim. lunastukseen tarvittavan arvoinen auto ja exällesi sopii että ottaa sen "maksuna", voit välttyä tai pienentää varainsiirtoveroa. Jännä juttu muuten on se, ettei mikään estä ostamasta autoa takaisin uudella lainalla exältäsi kuukauden päästä... tunnetusti autokauppoista ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa...

      Lahjaveroa et joudu maksamaan... paitsi tietenkin jos exäsi tahtoisi lahjoittaa osuutensa asunnosta sinulle.

      3. Kyllä, jos joudut ottamaan UUTTA lainaa 75.000 EUR sen LISÄKSI että otat yhteisen lainan vastattavaksesi... niin kyllä... maksat varainsiirtoveroa 75.000 EUR:sta.

      • .............

        minulle verotoimiston nainen sanoi, että jos myyn kahden vuoden sisään asunnon siitä, kun olen sen lunastanut, joudun maksamaan mahdollisesta voitosta veron.

        Niin ja kun nyt omistan 50% talosta, niin sen lainan korot ovat minulla ensiaasunnon korkoja ja uuden lisälainan korot ovat normaalia asuntolainaa....pitää sit laskea suhteet verotukseen;)

      • ............. kirjoitti:

        Väitä mitä väität... mutta voin puolestani KERTOA sinulle, että joko olet ymmärtänyt väärin tai verotoimistonnainen ei ole saanut asianmukaista työhönopastusta.

        Tuossa yllä "nix nax" oli ystävällisesti jo vastannut ja kertonut miten asia on ... tuliko sinulle mieleenkään lukea ketjua ennen kuin kommentoit ja toteat verotoimiston virkailijan "tiedon" olevan ajantasaisempaa kuin verohallituksen nettisivujen.

        Tsiisus !

        Ja miten tähän sitten liittyy ensiasunnon korot... eikös puhe ollut myyntivoiton verotuksesta. Niiden osalta asia on kuten kirjoit.

        ********** LAINAUS YLTÄ ********

        Verohallituksen sivuilla (www.vero.fi) on seuraava opaste, josta löytyvät vastaukset ap:n kysymykseen sekä oikaisut nimimerkin "Kokemusta löytyy" vastukseen:

        "Milloin oman asunnon myynti on verovapaa?

        Oman asunnon luovutuksesta saatu voitto on verovapaata tuloa, jos myyt

        * huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai osuudet taikka rakennuksen, jonka olet omistanut vähintään kaksi vuotta ja

        * olet käyttänyt huoneistoa/rakennusta omistusaikanasi ennen luovutusta yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan omana tai perheesi vakituisena asuntona.

        Kahden vuoden omistus- ja asumisajan on oltava samanaikaista ja yhtäjaksoista.

        Omistusaika
        Kahden vuoden omistusaika lasketaan yleensä ostosopimuksen tekemisestä myyntisopimuksen tekemiseen, mikä tavallisesti on lopullisen kauppakirjan allekirjoitusajankohta.

        Jos olet saanut luovutettavan asunnon OSITUKSESSA, kahden vuoden omistusaika lasketaan ositusta edeltäneestä omistajanvaihdoksesta. Asumisaika lasketaan siitä, kun asunnon osituksessa saanut henkilö on alkanut käyttää luovutettavaa asuntoa omana tai perheensä vakituisena asuntona.

        Esimerkki: Puoliso A on ostanut huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet 50.000 eurolla vuonna 1994. Puoliso A ja Puoliso B muuttivat asuntoon samana vuonna.

        Puolisot hakevat avioeroa vuonna 2002 ja toimittavat omaisuuden osituksen. Heillä on avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen. Ositushetkellä asunto-osakkeiden arvo on 80.000 euroa. Puolisot sopivat osituksen toimittamisesta siten, että A luovuttaa asunto-osakkeet B:lle. Kun puoliso B myy asunto-osakkeet myöhemmin, hänen katsotaan omistaneen ne vuodesta 1994, ja niiden hankintamenona pidetään A:n vuonna 1994 maksamaa ostohintaa 50.000 euroa."

      • verotoimimiston työntekijä
        M36 kirjoitti:

        Kyllä se nyt vaan on niin, että siinä puolikkaassa pitää asuu 2 vuotta ennen kuin sen voi myydä verovapaasti. Eli kannattaa vaan uskoa mitä siellä verotoimitossa on sanottu, eikä muiden mielipiteitä verotoimiston oikeellisudesta.

      • verotoimimiston työntekijä kirjoitti:

        Kyllä se nyt vaan on niin, että siinä puolikkaassa pitää asuu 2 vuotta ennen kuin sen voi myydä verovapaasti. Eli kannattaa vaan uskoa mitä siellä verotoimitossa on sanottu, eikä muiden mielipiteitä verotoimiston oikeellisudesta.

        Saatat saada "aloitepalkkion" kun oikaiset työnantajasi virheellistä tietoa, jota jakaa omilla sivuillaan.

        Kannattaa ehkä uskoa mitä verottaja neuvoo sivuillaan, eikä ilmeisesti väärän neuvon antanutta työntekijää... tai kysyy edes toiselta ja viittaa ko. oppaan esimerkkiin...

      • Vaimo jätti

        Minäkin huomasin ton vero.fi sivuilla olleen ohjeen (jo ennenkuin tänne kirjoitin). Taloustaito.fi lehden sivuilta oli juuri artikkeli ko. aiheesta (paljon lainattua vero.fi tekstiäkin) ja sitä kun luin ajatuksella pari kertaa niin heräsi ajatus että jos osituksessa ilman pesän ulkopuolista varoja "saa" huoneiston loputkin osuudet niin katsotaan siinä jo asuneen 2 vuotta, mutta jos tämän 50% saamiseksi joudun nostamaan lisää lainaa, niin silloin alkaa sen osalta kahden vuoden "odotusaika". En väitä että tämä olisi absoluuttinen totuus yritin vain keksiä syitä niinkin eriäviin mielipiteisiin myyntivoitosta.

      • Vaimo jätti kirjoitti:

        Pesän ulkopuolisten varojen käyttäminen vaikuttaa asuntoa lunastettaessa kyllä veroon... nimittäin varainsiirtoveroon, jota sen summan osalta joutuu maksamaan (muuten ei). Mutta se ei vaikuta myyntivoiton verovapauden "karenssiaikaan".

        Valitettavasti asia ei ole näin. Pesän ulkopuolisten varojen käyttäminen omaisuuden lunastukseen osituksessa nimittäin vaikuttaa, paitsi varainsiirtoveroon, myös luovutusvoittoveroon. Verovapauden "karenssiaika" kun lasketaan osituksesta, siltä osin kuin lunastukseen on ulkopuolisia varoja käytetty, siitä laskennallisesta osuudesta luovutushinnasta, joka pesän ulkopuolisilla varoilla on suhteessa alkuperäiseen (esimerkissä 1994) kauppahintaan.

        Rupesin pohdiskelemaan asiaa tarkemmin, ja hankin siihen varmistuksen verohallituksen asiantuntijalta. Osoittautui, että verohallituksen nettisivujen ohje on puutteellinen ja voi johtaa luovutusvoiton verotuksen osalta harhaan. Kehotinkin verohallitusta ohjeensa pikaiseen tarkistukseen.

        Tässä saamani vastaus oleelliselta osin:

        "Esittämässäsi tapauksessa puoliso B on osituksen yhteydessä saanut asunnon itselleen ja hänen omistuksensa katsotaan osittain alkaneen vuodesta 1994. Siitä laskennallisesta osuudesta, johon hän käytti pesän ulkopuolisia varoja, hänen omituksensa alkaa osituksesta eli vuodesta 2002. Hankintamenokin koostuu siten kahdesta eri ajankohdan arvoista eli osituksen yhteydessä käytetyistä pesän ulkopuolisista varoista sekä suhteellisesta osuudesta vuoden 1994 kauppahinnasta."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2512
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      62
      2414
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2290
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1532
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      32
      1520
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1442
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1220
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1186
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    Aihe