Timo on maininnut, että hän tarvitsee hyödyllisiä idiootteja. KPS osoitti toiminnallaan tarpeellisuutensa.
Timo sai tarpeekseen KPS:n idiooteista.
Timo sai tarpeekseen KPS:n idiooteista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kaikkea ympärilleen, sillä yksin hän ei olisi mitään. Itse hän ei kykenisi puheitaan tai slouganeitaan kirjoittamaan tai keksimään. Puheiden verbaliikka olisi tyypillisesti raumalaisittain olematonta.
Puolueenpuheenjohtajana hän ei pärjäisi ellei olisi sokeasti talutettavia, ja noita nuolijoita. Timo tarvitsee ympärilleen nyökyttelijöitä ja jees jees miehiä, muutoin hänen ikoninsa ei loistaisi.
ajattelemaan, kun on asioita seurannut. Tätäkö sitten pitäisi tukee ja kannattaa? muista en tie mut omalta kohdaltani ajattelen uudestaan.
Täälä on muitakin herännäisiä...
katsoa asioita avoimin silmin ei ole herännäisyyttä, vaan tiedostavuutta ja kykyä suhtautuaasioihin oikein, ja kriittisesti. Ei siinä ole mitää ihmeelistä tai poikeavaa että ajattelee hieman eritasoiseti kuin pj. Pj.n pitäisi vai ovaltaa tasonsa mukaan nuo muidenkin oivaltamiset ja suhtautua niihin vakavasti.
Muista pekka mennä aamulla eroamaan kirkosta kerro juurtajaksain meille se miten käytännössä menee
kutsuva lähtisi tukemaan. Suomalainen on taistelija joka vastaa itse omasta elämästää, eikä sorru tulkemaan jotain tukijaisten tukijaa. Soini on pelkkä nolla kun siltä jää slouganeitten keksijä ja puheitten kirjoittajat pois. Aivan tyhjänpantti typpi, jolla ei ole mitään omaa annettavaa.
Pekka eroaa (Ja rouva Pekka myös) kirkosta heti kun ensimmäiset muslimit piileskelevät seurakunnan suojissa maastakarkoitusta... Vai onko jo niin tapahtunut?