Mahdollisesti muutto Oulunseudulle

Muutto Oulunseudulle saattaisi olla näköpiirissä ja alustavasti tsekkasin myytävien omakotitalojen tilanteen Etuovesta.

Nyt olen ihan pihalla. Miksi uusia myytäviä taloja on noin paljon? Ja nuo hinnat vähän ihmetyttävät? Siis erittäin hyvä että siellä rakennetaan noin paljon eikä kaikkien tarvitse asua kerrostalossa.

Jotain kommenttia (näin ympäri pyöreään asiaan)?
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Alueen kunnista ainakin Kempele ja Liminka kasvavat kovasti. Kempele oli muutaman vuoden peräkkäin asukaslukuun suhteutettuna Suomen nopeimmin kasvava kunta. Viime vuonna tuo titteli taisi mennä Limingalle.

Esim Kempele, n. 15000 asukkaan kunta, on kasvanut n. 500 asukkaan vuosivauhtia. Kyllä siinä taloja tarvitaan, kun nämä Oulun ympäryskunnat tuntuvat nimenomaan valinneen strategiakseen houkutella hyvätuloisia asukkaita omakotitalo/tonttitarjonnalla.

Toki seudun it-buumi on historiaa joten vaikea sanoa miten kasvu jatkuu. Mutta vaikka välillä herännyt muuttoliike etelästä on kai hiljenemässä, niin muualta pohjois-Suomesta muutetaan edelleen Oulun seudulle. Myyntiaikojen kehityksestä tai valmistuvien ja myytävien/myymättömien talojen määristä en kyllä osaa sanoa mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyrnävä, Tupos, Liminka, Mu... kirjoitti:

Muutto Oulunseudulle saattaisi olla näköpiirissä ja alustavasti tsekkasin myytävien omakotitalojen tilanteen Etuovesta.

Nyt olen ihan pihalla. Miksi uusia myytäviä taloja on noin paljon? Ja nuo hinnat vähän ihmetyttävät? Siis erittäin hyvä että siellä rakennetaan noin paljon eikä kaikkien tarvitse asua kerrostalossa.

Jotain kommenttia (näin ympäri pyöreään asiaan)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu