liekö tämä oikea foorumi... olen töissä eräässä sairaalassa jossa hoidan keskosia/sairaita vastasyntyneitä. Työvuorossa joskus lapsi kuolee...tuntuu että en löydä sanoja ,en osaa lohduttaa, en osaa kuin olla vaan perheen kanssa hiljaa, en katsoa silmiin kun pieni lähtee pois meidän luota, enkeliksi, pyydän vain pitämään lasta kädestä/ annan syliin. Olen itse surullinen itkettää, on paha olla. Itsellänikin on lapsia ja suurin suru jota voisin kohdalleni on että lapseni kuolee. ei mitään sen kauheampaa maailmassa ole. Samalla kuitenkin tiedän että se sairaslapsi ei olisi ikinä selvinnyt....olen tunteellinen, herkkä, työtäni rakastava ihminen mutta välillä niin kovin voimaton...en ikinä haluaisikaan kylmäksi ihmiseksi, vaan kun otan kaikki niin kovin lähelle, suren niin täysillä mukana...en osaa olla surematta, en osaa olla välittämättä..olenkohan minä oikealla alalla ollenkaan?
surullista...sanatonta..
hoitaja
4670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luulen, että perheitä lohduttaa se, että et jää tunteettomaksi. Pahempaa on kuluneet fraasit ja ammatillisuuden taakse kätketyt tunteet , hoitaja vaikuttaa silloin kylmältä. Eikö se empaattisuus ole juuri tätä? jokainenperhehän suree tavallaan ja kaikki eivät sitä surua näytä hoitohenkilökunnalle.
Muistan erään nuoren äidin, jonka vauva kuoli kohtuun ja hän synnytti siis kuolleen lapsen. Osastolla hän hoki vain: minä olen nuori, saan uuden lapsen.
Hoitajat ihastelivat miten reipas ja pirteä hän on ja miten hyvin hän ottaa asian???!!!
Tällainen potilas on varmasti ns. helppo hoitajille, kun ei tarvitse hoitaa psyykettä, kun ulospäin ihminen pysyy kasassa.
Tai sitten tämä nuori vaimo oli täysin tunnekuollut zombie.
Säilytä vain empattisuutesei ja herkkyytesi ja ammattisi.
Sinä teet sen minkä voit ja osaat hoitajana ja ihmisenä. Sinun käsissäsi ei ole se, kuka saa jäädä ja kuka menee enkeliksi. VAin Jumalan käsissä on ihmiselämä.
Ja vielä pienellä palkalla. Tuosta työstä ei taida päästä eläkkeelle täysissä järjissä?
...sillä ainoat positiivisenä mieleeni jääneet hoitajat olivat ne,jotka olivat empaattisia ja surivat mukana,kun oma vauvani kuoli. ainoa vain se,että miten itse jaksat? sureminen ammattina ei kuulosta terveelliseltä...ehkä ne kaikki tervehtyneet ja selviävät lapset kompensoivat työn raskautta kuitenkin...kaikella on tarkoitus,ei voi mitään,ja kuolema on hyväksyttävä elämän tosiasiana,niin epäreilulta kuin se välillä tuntuukin
Mielestäni olet juuri hyvä työntekijä. Täytyisi vaan yrittää olla liikaa ajattelematta työhön littyviä asioita. Tottakai on surullista, itse en pystyisi olemaan töissä sellaisessa paikassa missä voisi nähdä kuolleita lapsia. Elämässä ei ole mitään niin hirveää kuin pienen viattoman lapsen kuolema. Voimia kaikille lapsensa menettäneille, elämä on julmaa..