sijoitussäästäminen

Kuulukohan tämä ihan tännekkään mutta kysyvähän ei tieltä eksy...

Kovasti olen harkinnut sijoittamista, hyvin riskitöntä sellaista mielellään. Tarkoitus olisi säästää rahaa ja samalla sijoittaa se. Tämä on vielä ihan ajatuksen tasolla.

Onko tälläistä sijoitusmuotoa olemassakaan? Olemme OP:n asiakkaita ja kiinnostaisi varata aikaa sinne vähän keskustelemaan asioista.

Tarkoitus olisi siis aloittaa pienestä. Mutta onhan pienehkökin säästäsumma kuukauteen jo vuosissa iso raha.

Tällä hetkellä meillä on velkaa aika paljon joten tämä säästäminen/sijoittaminen olisi alussa ehkä ennemminkin vähän tunnustelua. Tavoitteena olisi säästää mahdollisimman paljon tulevaa talonrakennusta varten.

Eli, tiivistettynä kysymykeni on kai että onko tälläistä sijoitusmuotoa olemassakaan ja onko niin riskitöntä sijoittamista että säästöjään sinne kannattaisi laittaa?

Myös silloin tällöin voisimme sijoittaa erinäisen summan nopeaan ja isompi riskiseen. Irrallaan tästä säästämisestä.
4821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riskitön sijoitus pääsääntöisesti tuottaa huonosti, mutta tuotto on varmaa. Jos haluaa parempaa tuottoa, pitää varautua myös pettymyksiin. Jos haaveilet esim. osakkeiden antamista nopeista voitoista, muista että kurssit ovat nousseet jo viisi vuotta. Suhdannehuippu näyttää muutenkin olevan lähellä ja sellaisella hetkellä ostaminen on erityisen vaikeaa.

Jos kaipaat riskitöntä sijoituskohdetta ja sinulla on paljon velkaa, varmin kohde on yksinkertaisesti maksaa velkaa pois. Tuottaa varmasti ja vähentää vielä lainasta koituvaa riskiäkin.

Sitten kun pankin kaulapanta lakkaa kiristämästä voit vähitellen alkaa sijoittamisen muihinkin kohteisiin. Muutaman vuoden päästä lienevät suhdanteetkin edullisemmat.

Äänestä

Mainitsemasi säästömuoto on olemassa. Toiset sijoitukset heittelevät enemmän toiset vähemmän.

Käytännössä lyhyen koron rahastot puksuttaa tasaista tuottoa. Tämä ei ainakaan tällä hetkellä tuota OP:lla enempää kuin rahan pitäminen korkea korkoisella pankkitlillä.

Nyt osakemarkkinat on nousseet jo pitkään ja nousu voi alkaa laantumaan tai kurssit voi olla jopa laskussa. Tätä tasutaa vasten kannattaa lähteä mielestäni liikkeelle varovasti.

Laitan tähän oman mielipiteeni mihin mielestäni kannattaisi sinun tapauksessa sijoittaa. Oletan, että olet aloittelija, joten esitän sinulle "helppohoitoista peruspakettia". Täällä on varmasti neuvojia, että valitse rahastot itse ja tee paketti itse. Tässä paketissa pankin salkunhoitaja ohjaa salkkuasi näkemyksesi mukaan. Uskon hänen pystyvän alkuvaiheessa hoitamaan salkkua sinua huomattavasti paremmin. Maksat tästä hallinnointi palkioissa, mutta itse aisoita hoitamalla voi äkkiä hävitä samat rahat ja enemmän merkintä ja lunastus palkkioissa.

Sinun tapauksessa minä valitsisin varovaisen yhdistelmä rahaston. Suosittelen Op KorkoPlussaa. Siinä on 20% noin osakerahastoja ja lopuyt lyhyen, pitkän ja keskipitkän koron rahastoja. T&ällä paketilla käytännössä joku osa sijoituksesta yleensä tuottaa. Rahaston arvo kasvaa hitaasti, mutta yleensä paremmin kuin lyhyen koron rahastot eikä se reagoi osakemarkkinoiden laskuihin voimakkaasti. Tämän rahaston hallinointi palkkio on OP:n yhdistelmärahastojen edullisin 1,2%. Voi odotella tällä sijoitukselle 5% tuottoa.

Toinen vaihtoehto on sijoittaa OP:lla nyt tilille ja rahastoon 5000€. Olen nähnyt mainoksen jossa tarjotaan 5,75% korkoa, kun sijoitat osakerahastoon ja tilille samat summat. Tällöin toisella 5000€ on mahdolisuus hävitä. Esdimerkkinä valittaessa Tuotto, jossa osakepaino on 40% riski on aika pieni.

Äänestä

Kannattaa vertailla rahastojen hallinnointi, merkintä ja lunastuskuluja.
Esim. OP-Korko Plus A   hallinnointi 1.20%, lunastus min 8e tai 0,75%
vastaava Seligson & Co:ta Pharos A 0.35%, lunastus 0% (1%, jos sijoitus-aika alle 6kk, 0,5% jos sijoitusaika alle 12 kk)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelevainen kirjoitti:

Kuulukohan tämä ihan tännekkään mutta kysyvähän ei tieltä eksy...

Kovasti olen harkinnut sijoittamista, hyvin riskitöntä sellaista mielellään. Tarkoitus olisi säästää rahaa ja samalla sijoittaa se. Tämä on vielä ihan ajatuksen tasolla.

Onko tälläistä sijoitusmuotoa olemassakaan? Olemme OP:n asiakkaita ja kiinnostaisi varata aikaa sinne vähän keskustelemaan asioista.

Tarkoitus olisi siis aloittaa pienestä. Mutta onhan pienehkökin säästäsumma kuukauteen jo vuosissa iso raha.

Tällä hetkellä meillä on velkaa aika paljon joten tämä säästäminen/sijoittaminen olisi alussa ehkä ennemminkin vähän tunnustelua. Tavoitteena olisi säästää mahdollisimman paljon tulevaa talonrakennusta varten.

Eli, tiivistettynä kysymykeni on kai että onko tälläistä sijoitusmuotoa olemassakaan ja onko niin riskitöntä sijoittamista että säästöjään sinne kannattaisi laittaa?

Myös silloin tällöin voisimme sijoittaa erinäisen summan nopeaan ja isompi riskiseen. Irrallaan tästä säästämisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu