loistava livenä

Olin lauantaina hyvän ystäväni houkuttelemana Alavudella Puustellissa Arin keikalla. Itselläni oli hieman negatiivinen ennakkoasenne, koska olin aiemmin katsonut telkkarista Nosturista jotain live lähetystä, enkä todellakaan pitänyt silloin kuulemastani. Ilmeisesti tuo oli sitten joku Nosturin notkahdus, tai äänentoisto ei toiminut, sillä Alavudella kyllä Ari lauloi todella puhtaasti. Muutenkin meno oli aivan loistava, vaikka ilmeisesti bändi ei ollutkaan ihan normaalissa kokoonpanossa. Levyn nimikko biisi oli erityisesti sellainen, joka vei lähes kirjaimellisesti "jalat alta". Jotenkin Arin ääni vaan soi siinä ihan uskomattomalla tavalla.

Pakko vielä kommentoida tuota muuta paikalla ollutta yleisöä. Mä nimitäin kuvittelin, että siellä olisi n 18 v tyttöjä. Paikalla oli kuitenkin pääasiassa reilusti yli 20 v ja paikoin jopa yli 40v sekä miehiä että naisia, jälkimmäisiä tosin huomattavasti enemmän.
261534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

yritetty sanoa. :D Nosturissa ei todellakaan ollut kyse siitä, etteikö Ari osaisi laulaa. Joku siellä fibas, flunssa, ylirasitus tms. Ari on syyskuun puolivälin kieppeiltä ja lokakuussa ollut ihan huikean hyvässä vireessä, kun flunssa on vihdoinkin parantunut. Tästä todistaa lukuisat keikoilla olleet, minä mukaan lukien ja nyt myös sinä. :)

Eipä ihme, että keikalta löytyi vähän kypsempää porukkaa, olihan se K18. :D Eikä mitenkään harvinaista, kyllä noille K18-keikoille riittää porukkaa aina ja niillä on usein myös miehiä. Arin fanikunta ei todellakaan koostu pelkistä teineistä.

Samaa mieltä olen muuten, että FFTF on jotain käsittämättömän upeaa livenä. Samoin AAC, joka saa livenä ihan uusia ulottuvuuksia. Harvoin näkee sellaista eläytymistä ja tulkintaa, tippa on linssissä varmaan kummallakin puolella mikkiä.

Äänestä
  • Tehän (tai sinä) olette toitottanaat että Nosturi oli ihan jumalaisen hyvä keikka ja onnistunut kaikin tavoin. Vain kuuro ja sokea oli samaa mieltä.

    Äänestä

  • puhut paskaa! kirjoitti:

    Tehän (tai sinä) olette toitottanaat että Nosturi oli ihan jumalaisen hyvä keikka ja onnistunut kaikin tavoin. Vain kuuro ja sokea oli samaa mieltä.

    päästä näppistä. Minä en ole hehkuttanut Nosturia jumalaisen hyväksi keikaksi kertaakaan. Siellä oli muutama selkeästi huono veto (yksi jopa suht ala-arvoinen), joista kaikki ASIALLISESTI keskustelevat fanit oli samaa mieltä. Mukana oli toki myös muutama loistavasti mennyt biisi, mutta kokonaisuutena arvioiden Nosturi ei ollut ihan paras keikka televisiointia ajatellen.

    Kuuro ja sokea olet sinä, jos Arin nykyisen vireen ja keikkakunnon perusteella vielä epäilet sen lahjakkuutta. Käy keikalla, niin voit lopettaa tuon paskanjauhamisen.

    Äänestä

  • todella hieno keikka. Suuri osa biiseistä soundas upeasti, osa paremmin kuin koskaan. Muutamaa FFTF:n pyrojen jälkeistä notkahdusta en jäänyt sen kummemmin ihmettelemään koska keikka sen jälkeen koko ajan vain parani.

    Äänestä

  • mun mielestä kirjoitti:

    todella hieno keikka. Suuri osa biiseistä soundas upeasti, osa paremmin kuin koskaan. Muutamaa FFTF:n pyrojen jälkeistä notkahdusta en jäänyt sen kummemmin ihmettelemään koska keikka sen jälkeen koko ajan vain parani.

    oon sen itekki kokenu ku on heltees duunailtu nii hetkittäi filmi alkaa pätkii ja ei oo ihan selwil siit mis mennää ja mul on sentää huippukunto ariin werrattuna joka ei kait paljoo muuta kestäwyyskuntoiluu harrasta ku keikkailuu ***

    Äänestä

  • siel sakata tilapäisest kirjoitti:

    koska istahti siihen lavallekin vähäks aikaa. oli 5-10 minuutti veke ja tuli takas kuin uudesti syntyneenä ja sen jälkeen kaikki menikin hyvin. Voi olla että vaikutti se flunssakin (tai kuume)siihen että ei niin hyvin kestäny- Tosin Lucakin mainitsi että oli siinä kohtaa vaikee pysyy tolpillaan, ja sen näköiset oli ilmeetkin molemmilla. Pyroja oli treenattu jo ennen keikkaa mikä oli nostanu lämpötilaa.

    Äänestä

  • tais käydä kirjoitti:

    mitenkää julkisest;;; en oo ainakaan huomannu;;; ku selittelyt on mun mielest perseest eli osottaa oikeet asennetta oli sit tapahtunu mitä waan minkä takii homma ei oo menny putkeen *** fiksuu arilta ***

    Äänestä

  • siel sakata tilapäisest kirjoitti:

    oon sen itekki kokenu ku on heltees duunailtu nii hetkittäi filmi alkaa pätkii ja ei oo ihan selwil siit mis mennää ja mul on sentää huippukunto ariin werrattuna joka ei kait paljoo muuta kestäwyyskuntoiluu harrasta ku keikkailuu ***

    Arilla on?, että huonompi kuin sulla. Eikai Ari nyt sun mikään kaveri kuitenkaan ole: ), älä nyt loukkaannu.

    Äänestä

  • että millainen kunto kirjoitti:

    Arilla on?, että huonompi kuin sulla. Eikai Ari nyt sun mikään kaveri kuitenkaan ole: ), älä nyt loukkaannu.

    tee käsi- ja jalkavoimaharjotuksii ja harkkaile seinämil lähes päiwittäin niin sit sil on huonompi kunto ku mulla *** mä harrastan mm. kiipeilyy ja menos on kunnonkohotuskausi talwen reissuu silmälpitäen jossa pitää ol ei waan hywä waan erinomanen kunto;;; et siit päätellen mul on parempi kunto ;;; en tunne arii mut oletan näin sen perusteel mitä oon kuullu ja en mä ny noin wähäst loukkaannu jos ylipääns mistää... en ainakaa netis***

    Äänestä

"notkahdus". Aikoinaan siitäkin käytiin tällä palstalla kauhee sota. No Ari tais olla aika kipeenä silloin ja aina ei mene putkeen. Se on sitä elämää.
Jep Ari on loistava livenä. Mä itekkin heräsin vasta yhden live keikan jälkeen. "Hei täähän onkin hyvä" Livenä meinaan kuulee onko jollain lauluääntä vai ei.

Tosta yleisöstä sen verran. Mä ihmettelen mistä on lähtösin se juttu että pikku tytöt olis Arin fanikuntaa.
Toinen juttu miks noi miehet karsastaa käydä kuuntelee. Ei sillä oo loppujen lopuks väliä mistä on tullut "pinnalle" Helkkarin hyvä laulaja!

Äänestä
  • Ekan livekeikan jälkeen olin myyty, toisen jälkeen vielä enemmän jne...

    Täytyy kyllä todeta, etten ole vielä vastaavan maagiseen lauluääneen vielä törmännyt.

    Taitaa toi Arin idols leima pikkuhiljaa kadota. Pahimmat teini ihquttajat ovat siirtyneet Anna faneiksi. Näillä tarkoitan sellaisia 10-13v tyttöjä.

    Todella fiksua porukkaa muuten tuolla Arin kotisivuilla. Osaavat oikeasti kirjoittaa, keikoista saa todella realistisen kuvan ja tuntuu kuin olisi itse ollut myös mukana. Lisäksi on havaittavissa, että suunta tosiaan on ylöspäin.

    Äänestä

  • Täällähän pari kertoi totuuden ja muutamat suorastaan lynkkasi siitä hyvästä.

    Sitte noista teineistä. Jokaisesta keikka tallenteesta voi havaita miten Arin keikalla heiluu teini-ikäisiä tyttöjä, jotkut ovat ihan suorastaan lapsia. Mä en tajua kenelle te noita valheita yritätte uskotella. Itsellennekö?

    Äänestä

  • Lynkkaus sanoisin! kirjoitti:

    Täällähän pari kertoi totuuden ja muutamat suorastaan lynkkasi siitä hyvästä.

    Sitte noista teineistä. Jokaisesta keikka tallenteesta voi havaita miten Arin keikalla heiluu teini-ikäisiä tyttöjä, jotkut ovat ihan suorastaan lapsia. Mä en tajua kenelle te noita valheita yritätte uskotella. Itsellennekö?

    nyt itse Rouva Nosturi riehua viikonalun kunniaksi. :D Taisi kolahtaa ja vieläkin kirvelee, kun sitä mesoamistasi ei täällä niin vain suvaittu ja sulle laitettiin jauhot suuhun.

    Alkeellisimmallakin logiikalla (tosin sulta ilmeisesti puuttuu sekin) voi päätellä, että K18-keikoilla ei ole teinejä, vielä vähemmän lapsia. Fakta ei ole valhe, eikä meidän tarvitse uskotella kellekään mitään. Jokainen normaaleilla silmillä, korvilla ja älyllä varustettu voi käydä itse empiirisesti Arin keikoilla havannoimassa, miten asia on.

    Äänestä

  • keikoil jos ois kassaa sekä arin että muiden mut kun ei oo nii sit sitä ilmaishubaa eli mein omii hommeleit ja musat pauhaa taustal *** ei must jäbät karsasta arii muutaku sellaset joil on huono itsetunto ja pitää jotenki yrittää sit pätee esim. musan avul ku ei oo mitään muuta millä pätis *** se on ok jos ei diggaa tontyyppisest musast mut sit waa ei diggaa ja enempi dissailu on turhaa *** sen takii ei täs waihees woi wiel dissail et ei oo omii biisei ku ne on sit tulewaisuuden asia eikä tänpäiwän ja sen näkee sit *** jos joku idolsin takii dissailee nii senkin woi tawallaa ymmärtää mut siitäki pitäis päästä yli jos hiukka waiwautuu kuunteleen musaa ja pohtimaan juttui *** kutes sanoin nii jätkil on usein ns. alkureaktio muutamiin juitsuihi mut kummast mieli saattaa muuttuu kuhan asioit wähä sulattelee, tutustuu ja kelailee *** näin on mun tuttawis ainaki tapahtunu useille eikä ne oo arii wastaan joskaan se ei monilla oo se ykkösartistikaan mut siis periaattees ne hywäksyy sen***

    Äänestä

  • keikasta pitää sit ottaa siihen dvd:lle pätkiä ja se vielä Japaniin levitykseen, jos se ei ole menny putkeen.

    Tottakai tytöt tykkää Arista, kun se on niin söpö, mut kyllä sitä pojatkin kuuntelee.

    Äänestä

  • miksi just siitä kirjoitti:

    keikasta pitää sit ottaa siihen dvd:lle pätkiä ja se vielä Japaniin levitykseen, jos se ei ole menny putkeen.

    Tottakai tytöt tykkää Arista, kun se on niin söpö, mut kyllä sitä pojatkin kuuntelee.

    suurin osa biiseistä meni putkeen-olin paikalla- eli ottavat tietty ne. Kyllä ammattilaiset osaa valita oikeen matskun, mä ainakin luotan että dvd on hyvä.

    Äänestä

mainoskampanjointia. Kuule kukaan ei usko tuota. Noi Arin keikat on nähty ja se bändi myös. Tota samaa virttä on veisattu keväästä asti. Uskokoon ken tahtoo, mä en usko. Taas siinä nyt muka on joku joka on ollut keikalla tekemässä havaintoja KOKO yleisöstä ja siinä samalla arvioinut Bändin solistin ansioita. Sä olet aika outo tyyppi. Ihanko sä olet joku Arin mainoskampanjoia? Säälittävää!

Äänestä
  • lähinnä sinä. Huvittavaa lukea tällaista katkeraa tilitystä. :D Sinä et ilmeisesti ole nähnyt yhtään mitään, joten pidä suusi silloin kiinni. Jos kerta tiedät, miten asiat muka "oikeasti" ovat ja Ari on ihan täyspaska, niin mitä roikut täällä? Eikö se tullut jo keväällä selväksi, mitä vielät käyt täällä kyyläämässä? Taitaa se Ari kuitenkin sinuakin kiinnostaa. Tekiskö keikoille mieli, mutta et uskalla? Ilmeisesti et ole myöskään koskaan kuulut sellaista sanaa kuin "kehitys".

    Kyllä sä olet naurettava.

    Äänestä

  • kateelliset negatiivisten vibojen lähettiläät. miten sulla on aina paha olla?

    Äänestä

  • ihan sama uskotko vai et. On se kumma juttu, ettei Ari sais menestyä joittenkin mielestä:

    Äänestä

  • Kerroin havainnoistani rehellisesti ja realistisesti, ottaen huomioon omat ennakkokäsitykseni. Eikä kyseessä ollut mikään keikka arvio, vaan halusin jakaa omat kokemukseni.

    Tulimme paikalle ennen keikkaa ja jo silloin kiinnitin huomiota tähän ikähaarukkaan (pelkäsin olevani 18 v teinien seassa, itse olen huomattavasti vanhempi, joten tämän vuoksi kiinnitin asiaan huomiota). Jos olisit itse käynyt joskus jollain keikalla tietäisit kyllä, että näitä havaintoja voi tehdä kokonaisvaltaisesti, kun niitä ei tee samanaikaisesti.

    Minun mielestä ihminen, joka ei itse tiedä mistä puhuu mutta kuitenkin sitä kovin sanoin arvostelee ja kyseenalaistaa, on todella säälittävä. Ja syytöksesi ovat vähintääkin loukkaavia.

    Tietääkseni tämä palsta on tarkoitettu Arin musiikista keskusteluun, jos et siitä pidä en ymmärrä mitä täällä teet.

    Äänestä

Aika moni on yllättynyt Arin loistavasta live-esiintymisestä. Et ole todellakaan ainoa!

Äänestä

Monikos teistä sai nimmarin Alavuden keikalla Arilta?

Äänestä
  • Ari on ottanut aika selkeän ja mielestäni hyvän linjan noiden nimmarien jakamisien suhteen. Eli se ei jää niitä jakelemaan.

    Mä en ymmärrä noita nimmarien ja yhteiskuvien metsästäjiä. Itse menen keikalle nauttimaan live musiikista, en niinkään mitään henkilöä palvomaan tms. Mitä juuri sillä nimmarilla tekee?

    Äänestä

  • nimmareita kirjoitti:

    Ari on ottanut aika selkeän ja mielestäni hyvän linjan noiden nimmarien jakamisien suhteen. Eli se ei jää niitä jakelemaan.

    Mä en ymmärrä noita nimmarien ja yhteiskuvien metsästäjiä. Itse menen keikalle nauttimaan live musiikista, en niinkään mitään henkilöä palvomaan tms. Mitä juuri sillä nimmarilla tekee?

    Vai sitä mieltä, no saahan sitä olla. Mulla kävi tuuri ja sain nimmarin ja yhteiskuvan ja jopa halasin. Kiva muisto, saa sitte mummana muistella.

    Äänestä

  • Tsägeli kirjoitti:

    Vai sitä mieltä, no saahan sitä olla. Mulla kävi tuuri ja sain nimmarin ja yhteiskuvan ja jopa halasin. Kiva muisto, saa sitte mummana muistella.

    On todella hienoa, että sait, kun sellaista arvostat ja haluat. Vaikka itse en noista piittaa, enkä niitä oikein ymmärrä niin olen silti iloinen puolestasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mä ihmettelen kirjoitti:

Olin lauantaina hyvän ystäväni houkuttelemana Alavudella Puustellissa Arin keikalla. Itselläni oli hieman negatiivinen ennakkoasenne, koska olin aiemmin katsonut telkkarista Nosturista jotain live lähetystä, enkä todellakaan pitänyt silloin kuulemastani. Ilmeisesti tuo oli sitten joku Nosturin notkahdus, tai äänentoisto ei toiminut, sillä Alavudella kyllä Ari lauloi todella puhtaasti. Muutenkin meno oli aivan loistava, vaikka ilmeisesti bändi ei ollutkaan ihan normaalissa kokoonpanossa. Levyn nimikko biisi oli erityisesti sellainen, joka vei lähes kirjaimellisesti "jalat alta". Jotenkin Arin ääni vaan soi siinä ihan uskomattomalla tavalla.

Pakko vielä kommentoida tuota muuta paikalla ollutta yleisöä. Mä nimitäin kuvittelin, että siellä olisi n 18 v tyttöjä. Paikalla oli kuitenkin pääasiassa reilusti yli 20 v ja paikoin jopa yli 40v sekä miehiä että naisia, jälkimmäisiä tosin huomattavasti enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu