Queen's Park Rangers, eli tuttavallisemmin QPR kohtaa tänään Loftus Roadillaan (missä olen muuten kerran käynyt katsomassa QPR:n ottelua) Norwichin.
Kummankin kausi on tähän asti sujunut aivan paskasti, kotijoukkue on vielä ilman voittoa, puolustus on vuotanut pahasti, kun maalierokin on 7-20 kahdeksassa ottelussa. Norwichilla on tökkinyt maalinteko, se ei ole tehnyt viidessä viimeisessä ottelussaan maaliakaan, eli vastakkain siis heikko puolustus ja heikko hyökkäys.
Kotijoukkue lähtee suuremmitta miehistöongelmitta matsiin, vierailijoilla joitakin epävarmoja,esim. hyökkääjä Cureton ja puolustajat Doherty, Drury ja Murray.
Uskon että kotijoukkueen saamat vuokramiehet, Portsmouthista tullut Martin Cranie, Birminghamista tullut Rowan Wine ja Prestonista tullut Jason Jarrett nostavat kotijoukkueen tasoa, onhan siellä vielä lahjakas Dexter Blackstock, niin jos vuotava puolustus saadaan kuntoon, niin "Kuprulla" on hyvät mahdolisuudet ottaa kauden ensimmäinen voitto, ja toivotaan että myös Norwichin maalinteko-ongelmat jatkuvat edelleen, ellei sitten esimerkiksi vanhat sotaratsut Dion Dublin ja Darren Huckerby pilaa kotijoukkueen iltaa.
Kannattaa myös kiinnittää huomio otteluohjelmaan. ensi lauantaina QPR kohtaa kotonaan Norwichia kovemman IPswichin ja sen jälkeen on vieraissa Preston ja Charlton, eli tiukkaa on, jos nyt ei tule voittoa, niin sitten ei todennäköisesti tule pitkään aikaan. Norwcihilla on ensi lauantaina kotonaan Bristol City ja sen jälkeen vieraissa Burnley.
Vinkiksi, olen omaksunut tavan että pitää katsoa vähän aina ottelu-ohjelmaa myös eteenpäin ja aina arvioida tulevaa ohjelmaa, ja sen vaikutusta edessä olevaan ottluun, ehkä tämä on sinänsä jokun mielestä epäloogista, mutta on siinä tietty järki kummiskin, pitää ajatella, että missä tulevista 2-3 ottelusta joukkue todennäköisemmin nappaa pisteitä, ja tässä tapauksessa QPR:lle helpoin vastus on Norwich, ja seuraavat ottelut taas kovempia.
Itse siis pelasin QPR:ää Betfairille jo aiemmin kertoimella 2,48, ja muilla firmoilla on huonompi kerroin ja joillakin hivenen laskenut. Tasapelitodennäköisyys tässä matsissa on kyllä suuri, varsinkin kun ottaa huomioon että tällä kaudella tähän mennessä Championshipissä on peleistä päättynyt tasapeleihin 37,8 %, mutta pelaanpa nyt kuitenkin kotjoukkueen voittoa, katostaan sitten illalla, miten käy.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Championshipin tasapeliprosentti onkin tällä hetkellä 34,19 eikä 37,8, joka on siis väärä, kun lähde, eli sfstats.net ei ollut päivittänyt taulukkojaan pitköään aikaan. Mutta siltikin tasureita tässä sarjassa tällä kaudella yleistä keskimäärää reilusti enemmän.
Yritin iltapäivällä miettiä tätä kohdetta, mutta päässä vain löi tyhjää. Siis aivan totaalisen ympäripyöreältä tuntui. Mutta otetaan lapulle mukaan Islandersin kaveriksi, kun kerran perustelit melkoisen järkevästi.
Vihjaaja eli tuttavallisemmin palstan pelle, antaa taas hyvät naurut vihjeillään, hehhiiiiii!!!!
itse taas teit höpinöilläsi itsestäni idioottipellen. mutta tämähän ei ollut mitään uutta...
Kiitos Vihjaajalle, sillä tämä kohde toi Tepolle päivän toisen jättipotin kertoimella 23,09. Aluksi oli tarkoitus ottaa (Veikkauksella hyvät kertoimet) huomiselta kohde Skellefteån, Washingtonin ja Ottawan seuraksi, mutta tämä hienosti argumentoitu vihje sai Tepon ottamaan tämän kohteen vähän seuraamastaan Champions-liigasta.
Viikonlopun pettymykset ovat nyt huuhdottu kaikkien aikojen maanantailla!
ps. ensimmäinen peesattu vihje tältä palstalta aikoihin!