Kertokaapa viisaammat, kuinka on mahdollista tehdä jääkiekkojoukkueella 3 miljoonan tappio tilikaudessa?
Ymmärtääkseni tuo vaatii jo kekseliäisyyttä.
3 miljoonaa pakkasta
7
324
Vastaukset
- floppaa
Samalla tavalla voisi kysyä Ässiltä, että kuinka on mahdollista vuodesta toiseen tehdä yhtä surkea tulos liigassa. Ymmärtääkseni myös se vaatii borilaisilta totaalista amatöörimäisyyttä.
- ihan eri asioista
avaajan kanssa. Siis jos Blues teki 3 MILJOONAA tappiota, se on hieman eri luokassa kuin mistä yleensä puhutaan...
Se vaatii vaan järkyttävää tyhmyyttä.
- Hokimän
Kivimäen mukaan pelaajapalkkiot(kulut) ovat olleet liian suuret suhteessa lipun myyntiin(tulot).
Eli vaikka joukkueeseen on satsattu niin urheilullinen menestys on jäänyt vaisuksi ja ei ole saatu yleisöä katsomoihin.
Ässät sukelsi aikanaan taloudellisesti,mutta hopean myötä lippukauppa kävi myös seuraavana vuonna ja rahaa tuli ovista ja ikkunoista.
Eli mitallia odotellessa... - Uppsalan Ekonomi
Se on aivan sama paljonko Blues tekee tappiota, koska sillä on eräs sponsori jolta löytyy riittävästi massia.
Eli joka kerta kun syöt HK:n tuotteita, tuet tavallasi savijaloilla horjuvaa jääkiekkojoukkuetta. Itse olen aikoja sitten boikotoinut k.o. lafkan tuotteita.
Sen jälkeen kun joukkueen kustannusrakennetta aletaan tarkastamaan suurennuslasilla, niin silloin vasta pitää miettiä kunnon taloudenhoitoa.
Muutoin homma pysyy "hällä väliä meininkinä", pienemmällä markkina-alueella kuin Espoo, olisi jo jouduttu tunnustamaan holtiton rahojen käyttö... - pimeitä
euroja siellä pestään ja verottajaa sumutetaan tappiollisella tuloksella.
- nnnaanana
edes ihmetellä? blues on salonojan rahanpesuyritys, siis ihan laillisesti niinkuin kaikki muutkin rahoissaan ja vallassa olevat tekevät. leikkivät rahalla ja ihmisillä.. . tappioita siellä, voittoja tuolla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557- 25555
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523