Suomen kansa on korruptoitunutta ulkomaanpolitiikkaa vastaan, ja syystä. Sillä jos Vanhasen hallitus romahtaa ja ministerit käyvät katkerina uusiin riveihin, ei ole nauramista. Silloin korruption pitkä kynsi ulottuu aina Itä-Eurooppaan saakka, jolloin ministerikanta Valkovenäjästä saa vihiä Suomen talouden kurjasta tilanteesta, ja ottavat vihjeestä vaarin, ja vaarista mittaa.
Suomen kansa
kipsi22
1122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heinäluoman on myös tajuttava, että mikäli valtio tekee konkurssin tulevan vuosikymmenen aikana, on Ahon oltava varuillaan.. ja sitä kautta myös Suvi Lindenin, sillä hän on se, joka TUPOn synnyttää, mikäli se on valtion talouden kannalta järkevää. Mutta se ei tällä hetkellä ole järkevää, että Suvi Linden ottaa kantaa TUPOon, sillä hänellä on pääasiallisena tehtävänään nukkehallituksen ja demareiden pitäminen poissa valtion taloudellisesta tutkimuslaitoksesta. Ja siinä hänellä totta vie hommaa riittääkin, Vanhanen kun pyrkii justeeraamaan valtion määrärahabudjettia oman päänsä ja oman hallituksensa vaatimusten mukaisesti. JA vaikka Heinäluoma ja Linden kuinka tahtoisivat valmistaa omin käsin TUPOn, niin se ei onnistu, koska TUPOn synnyttämiseen tarvitaan määrärahabudjetin rahoja, eikä niitä tällä hetkellä ole olemassa yli porvarihallituksen tarpeiden.