.
Hallitus polkee tyhjää, ajaa jo täysillä törmäyskurssille, mutta Apollolta ei kuulu pihaustakaan tilanteen korjaamiseksi!
Uskaltaako kukaan kysyä, haluaako Vanhanen laisnkaan muuttaa härkäpäistä kurssiaan vain muutetaanko Vanhaselle uusi kurssi?
Ensin hieman "puutelistaa":
- Itse julkisuuteen nostamansa, sen kautta kadottamansa ykstyisyyden ja myös kunniansa etsiminen käräjäoikeusta
- Sipoo - teemassa Keskustan politiikan vastainen karkea virhe, maanryöstäjien puolelle asettuminen
- Hallitusneuvotteluissa löysäksi jätettyjä kohtia, pahimpana nyt yhteiskuntarauhaa järkyttävä Tehyn taistelu, puhumattakaan sen seurauksista
- Vastoin suuren keskustalaisen enemmistön kantaa aukoton EU:n puolestapuhujan roolin valinta ja aktiivinen esiintyminen
- Rauhanliikkeiden airueeksi tunnistautuminen, jossa roolissa Venäjän kuolemanvaarallisen, nousevan uhan vähättelyä.
''''
Nykyinen tilanne niin Keskustan kuin hallituksenkin kannalta olisi valoisampi jos ministeri Paavo Väyrysen, ainoan UKK:n tyyppistä osaamista hallitseva poliitikkomme siirtyisi pääministerin paikalle.
Lähes pakkotilanteeksi ja kaaokseksi muutuvassa sekamelskassa ei Vanhasesta ole johtajaksi. Siksi on nyt siirrettävä sivuun toisarvoisten lööppien naissankarit ja heidän typerät toisarvoiset ajankulunsa ja haettava esiin todellisen poliittisen pelin osaajat. Heistä ehdoton ykkönen on juuri Paavo Väyrynen.
Vinoon painuva keskustaoikeistolainen linja on mitä pikimmin oikeistava. Johtoon on saatava parasta laatua oleva demareitten temput ja EU-tasoisen pahan pelin paljastaja, laadukkain kansainvälinen kykymme Paavo Väyrynen.
Olen vakuuttunut että tosipaikan tullen suuri enemmistö keskustalaisista huutaa Väyrysen esiin. Pahaa kuitenkin pelkään että pitkään jatkunut tuulten haistelu Keskustassa on noussut muutoksen, - elintärkeänkin - estäväksi tekijäksi.
Muutoksen tarpeellisuuden ajankohdasta ollaan montaa mieltä; Vaikka monen mielestä olisi johdon saneeraukselle, ministereitten kierrätykselle jo tulenpolttava kiire, niin jotkut johdossa eivät edes tunnista päälle kaatuvia ongelmia.
Väyrynen esiintulo olisi nyt tapahduttava. Hänen tietotaitoja todella voitaisiin nyt parhaiten hyödyntää.
Sellainen järjen käyttö nykyisessä "Vanhasen ajassa" ei liene kuitenkaan mahdollista tai ei ole ainakaan kovin helposti toimeenlaitettava, jota seikkaa erityisesti valitan.
Vanhasesta ei ole kovan poliittisen ajan johtajaksi, - Katainen on noviisi, - Niinistö ei luovu puheenjohtajuudestaan.
- Porvarintama on ajautumassa kaaokseen,
- lakkoaalto on ovella, Tehyn jälkeen SAK:n monet liitot ym. .
- hallitus pelaa SDP-SAK:n pussiin 100-0 !!
- Puuhastelu on nurinkurista keskustaoikeistolaiseksi politiikaksi.
Miksi Keskustan viisaat kaaderit eivät jo toimi?
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Vastaukset 14
Vanhimmat
Sulla taitaa olla Tiltu päällä.
Sotkemaan asioita päähänpistoillaan, vallanhimollaan ja brezhnevin ajalta olevilla yönylinukkumismenetelmillään.
Varman todisteen Väykyn vahingollisuudesta antaa sekin, että juuri sinä ajat moista, joka Suomelle onneksi on täysi mahdottomuus.
Yllättävän moni, ainakin maaseudulla on samaa mieltä, että Vanhasen toiminta ei vastaa kenttäväen näkemyksiä keskustalaisesta politiikasta. Oli todella ikävää, kun Jarmo Korhonen vaiennettiin Vanhasen toimesta. Myös Mauri Pekkarinen tai Seppo Kääriäinen olisivat hyviä vaihtoehtoja siihen, että palaisimme perinteiseen keskustan toimintaan. Ympäristö asioissa Väyrynen on aina ollut keskustan vahvoja tekijöitä.
Jo vain parsa.
Väyrysen pääministeriys olisi loukkaus suurta suomalaisten enemmistöä kohtaan.
Onneksi niin ei koskaan tule käymään.
..parhaat osaajat pidä olla eturintamassa ajamassa Suomalaisten etua eikä mennä kenenkään selän taa piiloon tai jos naama ei satu miellyttämään.
Jos noin ei ole niin silloin ollaan aivan hukassa joka suhteessa sitäkö haluat ???
Väyrystä, niin me loput 25% ollaan kepulaisia ja seistään tanakasti Väyrysen takana.
Se on nähty ja tiedetty jo 70-luvulta alkaen. Viimeisimpänä osoituksena kansanedustajan valtakirjanpanttaamisvedätys, joka taas kerran osoitti Väyrysen kansanvaltaa halveksivan asenteen.
25% ei Suomelle onneksi riitä mihinkään.
vielä vähemmän.
...
kolmesti suomen vittumaisimmaksi mieheksi
Vanhanen on aivan oikeassa hakiessaan rajaa sille, missä menee iltapöivälehdistön lööppitshurnalismin eli sananvapauden ja meille kaikille kansalaisille kuuluvan yksityisyyden suojan rajalinja.
Tästä rajanvedon hakemisesta kansa kiitää Matti Vanhasta äänestämällä keskustan maan suurimmaksi puolueeksi ensi syksyn kunnallisvaalissa.
Sipoo taas pitää liittää Stadiin, koska hagiksesta itään alkaa asuntorakennettava maa loppua, kun Vuosaaren Aurinkorantakin on jo loppuunmyyty.
Tehyn taistelussa mitataan Hagiksen punanuttujen, ay-mafian ja SAK/SDP:n epäpyhän liiton laiminlyönnit, kun maltillinen Matti Vanhanen uskalsi antaa kokoomukselle vallat katsoa vanhan ja vanhentuneen työmarkkinajärjestelmän bluffikortit. - TEHY uurtaa nyt niitä uria, joita demarit joutuvat perässä konttaamaan, jos aikovat ajaa palkkaetujaan jatkossa.
EU:ssa Vanhanen voisi toki olla aktiivisempi, menisi ensin vaikka kielikurssille.
Suomen etu on aina sitä parempi, mitä syvemmälle EU:n ytimiin pääsemme työntymään. Lipponen osasi tuon, Vanhanen ei osaa. Ehkäpä Alexander Stubb pitäisi nostaa Suomen EU-minmisteriksi, koska Paavo Väyrynen on siihen ihan liian törppö.
Näin on....