Sairastin aikoinaan pahaa paniikkihäiriötä josta pikkuhiljaa pääsin lääkkeiden avulla eroon. Se on toinen tarina se, mutta haluaisin tietää onko kammolleni nimeä joka minulle jäi paniikkihäiriön myötä. Mulla on ollut vuosia nyt tämä kammo jolle en keksi nimeä. Ei niinkään ahtaanpaikankammo, mutta kammo ettei pääse pois (paikka voi olla suuri ostoskeskuskin). Tunne että on pakko päästä ulos, tai vessaan jossa sulketua hetkeksi yksinään hengähtämään. Konsertit, leffateatterit, vieraat yökerhot/pubit joissa en tunne joka nurkkaa ja muut paikat jotka ovat täynnä ihmisiä ovat ihan hirveitä.
Paniikkihäiriöni sisälsi kyllä nämä samat tuntemukset mutta ei tämä nykyinen paniikin muodossa ilmene, ainoastaan pienenä hermostumisena tms. Vai onko tämä vielä paniikkihäiriötäni (josta luulin päässeeni jo vuosia sitten eroon)? Paniikkihäiriöni aikoihin tuli kausia jolloin en pystynyt käymään MISSÄÄN, en edes lähikaupassa. Eli tämä nykyinen tuntuu vain joltain fobialta.. onko kuvailemalleni kammolle jokin nimi?
Paniikkihäiriöni sisälsi kyllä nämä samat tuntemukset mutta ei tämä nykyinen paniikin muodossa ilmene, ainoastaan pienenä hermostumisena tms. Vai onko tämä vielä paniikkihäiriötäni (josta luulin päässeeni jo vuosia sitten eroon)? Paniikkihäiriöni aikoihin tuli kausia jolloin en pystynyt käymään MISSÄÄN, en edes lähikaupassa. Eli tämä nykyinen tuntuu vain joltain fobialta.. onko kuvailemalleni kammolle jokin nimi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Fobiallesi löytyy nimi. Se on Agorafobiaa, eli julkisten paikkojen pelkoa, joka usein liittyy juuri paniikkihäiriöön.
Itselläni ei ihan varsinaista paniikkihäiriötä ole, mutta tuo julkisten paikkojen pelko kyllä. Tällä hetkellä kaikki kaupat -isot ja pienet-, elokuvateatterit, julkiset liikennevälineet ja baarit ovat mahdottomuuksien listalla. Minulla tämä agorafobia liittyy toiseen fobiaani, emetofobiaan, eli oksentamisen kammoon.
Eli kyllä kaikille fobioille löytyy nimi ja löytyy paljon muitakin, jotka kärsivät samasta pelosta. Et ole yksin! :)
paniikkihäiriöstä?
Tottakai se jättää jäljet ja ehkä sinulla on toipuminen vielä kesken. Aivot tallentaa tunteet.
Lääkehoito pysäyttää oireet mutta ei välttämättä syytä (lääkehoitokaan ei aina tehoa).
Toipumisesta vielä että jos olet vuosikausia sairastanut paniikkihäiriötä ja vaikka kohtaukset jäävät pois pelko kohtauksista ei.
Pelko kohtauksista voi rajoittaa elämääsi vieläkin joten vältät paikkoja joissa riski kohtaukseen on suuri.
Tekstisi perusteella olet oppinut hallitsemaan varsinaisia kohtauksia. Mutta,,, jos mielessäsi on edelleen pelko kohtauksista voisit kokeilla siedätyshoitoa. On varmaan ehdotettukin sinulle.
Käy oudoissa paikoissa ja yritä olla tarkkailematta itseäsi. Urheilu on hyvä lääke.
Oletko koskaan yrittänyt tätä konstia.
Tämä on vähän pelottava joten kaveri olisi hyvä olla paikalla (tai lääkäri).
Yleensä paniikkikohtaus ja hyperventilointi on samassa yhteydessä. Pelko hapen loppumisesta ja tukehtumisesta.
Pystyisitkö hyperventiloimaan vaikka 30sek.-1 minuutin ajan. Tila joka hyperventiloinnista tulee muistuttaa paniikkikohtausta.
Paperipussi viereen jolla pystyt pysäyttämään kohtauksen. Kun huomaat että valta on sinulla ja pystyt pysäyttämään kohtauksen pelkokin voi vähentyä.
Pärjäile J
Sorry jos virheitä.
Itse asiassa pääsin paniikkihäiriöstä eroon aika nopeasti(joka alkoi n. 3kk sen jälkeen kun sain tietää sairastavani epilepsiaa, ts. ilmeisesti alitajuisesti pelkäsin kohtauksen saamista julkisesti). Olisinko puolisen vuotta kärsinyt ns. pahasta kaudesta ilman lääkkeitä, ja kun sain lääkkeet, meni puolisen vuotta kun pystyin vähentämään rauhoittavat nollaan ja pian sen jälkeen jätin ne kotiinkin. Tästä on nyt 3 vuotta kun pääsin kokonaan eroon koko paniikkihäiriöstä.
Tuo julkisen paikan kammo kuulostaa hieman liian "suurelta".. kun lähinnä kammo iskee vain jos on suuri hälinä päällä. Melua kestän kyllä, mutta en hälinää. Koulussakin auditoriossa istuminen ennen luennon alkua ja oppilaiden aiheuttama puheensorina saa niin hirveän hermostumisen mussa aikaan että istun siksi mahdollisimman lähellä ovea (jota tein jo paniikkihäiriö-kaudella) jotta pääsen ulos heti(!) kun haluan. Tämä fobiani ei hankaloita elämääni kuten paniikkihäiriö, mutta olen varma että jokin yhteys niillä on toisiinsa..
ed.mainittu tuntuu jtkn liian suurelta. Kuvaat aivan selkeän agorafobian. (itselläni on ollut se n.25v...)
Mulla toi sama ongelma kun sulla. Mulla ei ole koskaan (ainakaan vielä) diagnosoitu paniikkihäiriöö mutta jännitän paljon asioita. Mutta silti mulle on aina tärkeetä että tiedän jos tulee jotain esim. tykytyksiä tai alkaa huimaan tai jotain että pääsen pois sieltä tilasta. Ja sillain ettei ihmiset mieluiten näkisi sitä. Ettei tarvi siis loikkia ihmisten yli johki ovelle mihin kaikki näkee. Tosi ärsyttävä ja oudolta kuullostava vaiva mut minkäs teet. Välillä pystyn ihan hyvin oleen esim. teatterissa jos saan itseni tsempattua että kaikki hyvin. Niin pari tuntia menee ihan hienosti nauttien esityksesta. Mutta joskus vaan on koko ajan paniikki päällä enkä saa sitä pois mitenkään. Sillon en todellakaan pysty nauttiin esityksestä vaan mietin koko ajan et koska saan jonkun kohtauksen ja kaikki ihmiset kattoo mua. Enpä ole tästä ongelmastani puhunut vielä kenellekkään..:)
minulla. Olen myös ns. parantunut paniikista, mutta minäkään en kestä ahtaita, suljettuja ja ns. sellaisia paikkoja, joista ei ole nopeaa ulospääsyä pois. Tämä on jäänyt paniikkiajoiltani niin tonne takaraivoon.
En silti välttele kyseisiä paikkoja, mutta usein kyseisissä paikoissa tulee hermostunut olo.
Ei tarvitse silti olla minkäänlaista paniikkia ja voi silti kärsiä jos jonkinlaisista fobioista!
Jatketaan elämää ja hermoillaan! :)
Miten lennät ? En ole 10vuoteen lentänyt. Kammottaa ajatus lentokoneest mistä ei pääse pois.