Punatauti on mielisairauden laji. Sitä esiintyy käytännöllisesti katsoen vain kädellisillä. Yleensä tautia esiintyy huonon koulutuksen oloissa ja poikkeusolojen kuten lamojen aikana. Myös vasemmistopuolueet levittävät tautia. Nykyisin kuolleisuus punatautiin on länsimaissa pieni, toisin kuin Stalinin aikaan Neuvostoliitossa. Lapsille ja tylsämielisille tauti on kuitenkin vaarallinen. Punatautia vastaan on myös psyykelääkkeitä ja terapiaa.
Aiemmin tauti oli vakava ongelma Suomessakin. Vuonna 1917 pelkästään Hämeenlinnan piirilääkärin alueella lähes 2000 ihmistä kuoli punatautiin. Suomen nykyisissä oloissa punatauti ei leviä. Se tuodaan ulkomailta ja havaitaan omalaatuisella hourintana ja väkivaltaisena käytöksenä.
Taudinkuva muistuttaa fasismin aiheuttamaa mielen sairautta. Oireina ovat marxismi ja Leninismi.
Punataudin jälkiseurauksena voi silloin tällöin olla SKP:n, KTP:n tai STP:n jäsenyys.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.