Tuli sitten viikonloppuna selväksi ison ja isomman ero. Yökerhossa tuli vastaan mies, jonka olin tuttavapiiriltäni kuuleman mukaan kantavan melkoista elintä. Tyyppi ei ole täysin makuuni, mutta päätin kuitenkin lyöttäytyä seuraan. Annoin pari selvää vihjettä ja pian hän ymmärsikin pyytää minut asunnolleen.
Kun sain häneltä housut jalasta niin meinasi itku tulla. Tunsin aluksi oikeastaan pelkoa, mutta pian aloin tuntea valtavaa kiihotusta. Suuseksi oli tavallaan koomistakin kun en pystynyt ottamaan penistä juurikaan terskaa enempää suuhuni. Tunsin kuitenkin olevani älyttömän kiimainen hyväillessäni hänen visuaalista kaluaan.
Kaveri tuntui ymmärtävän kosteuden merkityksen tuossa kokoluokassa, ja sainkin häneltä lähes täydellistä sormi- ja kielityöskentelyä. Aloin olla jo lähellä orgasmia kun hän viimein työntyi sisääni. Hän teki sen hitaasti ja taidolla. En tuntenut kipua missään vaiheessa vaan uskomatonta täyttymyksen tunnetta pimpsassani. Penis liikkui ensin hitaasti ja kun hän lisäsi vähän tahtia minulta alkoi tulla. Olen ejakuloinut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta nyt laskin alleni oikein kunnolla. Tunne oli sanoinkuvaamaton kun alapääni sykki ja tyyppi jatkoi työtelyään vielä hetken ennen laukeamistaan. Aamulla pimpsa oli vielä hieman turta, mutta ei kuitenkaan kipeä.
Olen aikaisemminkin kokeillut paria ihan mukavan kokoista miestä. En kuitenkaan arvannut, että vielä isompi voisi tuntua näin paljon paremmalta. Minulla on iso jellydildo, jota käytän silloin kun olen erittäin kiihoittunut. Aikaisemmat ejakulointini ovatkin tapahtuneet käyttäessäni tätä dildoa. Pitäisikö tästä vetää johtopäätöksiä..?
Käytimme yhdynnässä kumia. Jälkeenpäin alkoikin kiinnostaa tuntuisiko ilman vielä paremmalta...yhden illan suhteissa tämä kuitenkin taitaa olla mahdotonta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Wau. Onnitteluni. :)
Jos tätä tekstiä ei ymmärtänyt miehen kirjoittamaksi kliseineen, niin olette todella sokeita medialukutaidoltanne.
Tämä oli mr.Päivin omia päiväunia jota kirjoittaessa käsikin on käynyt.
Jep. Muutaman rivin luettuani jo huomasin, että miehen näppäimistöltähän
tuo kirjoitus on kotoisin. Jonkun miehen fantasiaa kirjoitettuna
virtuaalinaisena esiintyen.
täytyy sanoa, et onnee..! kuulostaa ihan tosi hyvältä :)
vaan kunnon mehtä kyrpä.
Ei se kyllä niin iso ollut kuin annoit ymmärtää,jos kerran kortonki mahtui ja säilyi vielä ehjänä,oikeeesti isoon kun ei kumi tahdo mahtua
löytyy kortongin mentävä aukko jota totuus valui ulos
Kortun päälle saaminnen on vaivanloinen urakka sinänsä.
Ne on liian pieniä. Niin paksuudeltaan kuin pituudeltaan.
Vain muutama kortsu merkki tekee sellaisia jotka saa jotenkuten laitettua. Niin ja jotkut niin tiukkoja että aivan kamalat jäljet painaa vehkeeseen.
Usein pelkään kortsun käyttöä ehkäisyvälineenä, koska se saattaa usein hajota. Monta kertaa mennyt rikki.
Kerran päädyin sänkyyn mustan naisen kanssa. Itseäni on aina askarruttanut onko mustilla naisilla jotenkin erilainen tussu, kun miehet ovat mukamas keskimääräistä suuremmilla kaluilla varustettuja.
No, olihan tämä nainen aika erilainen kokemus. Puoli kovalla vehkeellä oli mahdotonta yrittää sisään. Tuntui että olisi pitänyt olla kenkälusikka apuna. Standardi suomipenikselläkin tunsi itsensä melkoiseksi John Holmesiksi. Pelkällä etusormella kokeiltuna puristus oli valtava.
Päältäpäin sisäänpääsy oli melko hankalaa. Totesin naiselle että rentouttaa hieman lihaksiaan. Vähän kerralla sentti sentiltä pääsin kuitenkin etenemään pohjaan saakka. Toisessa "erässä" nainen sai orgasmin pelkästään siitä että hänen sisällä jännitteli penistä.
Takaapäin paneminen oli aika paljon helpompaa. Erisyisesti sisäänpääsy. Eriyisesti asennossa kiihotti pyöreiden kauniin ruskeiden pakaroiden katselu. Normimittainen penis riitti helposti pohjakosketukseen.
Kokemuksen jälkeen tuntui jotenkin ymmärtävän mustia miehiä siinä että he etsivät vähän isompaa valkoista pimppaa jossa koko melalle on käyttöä.