Salamyhkäinen WinClub koukutti kymmeniä rahamiehiä
27.9.2007 21:28 Vesa Kärkkäinen
Kohuttu verkostomarkkinointiyhteisö WinClub on saanut verkkoihinsa ainakin useita kymmeniä varakkaita ja aktiivisia kuopiolaisia, jotka ovat sijoittaneet siihen isoja summia.
Yhteisö on tuttu tunkeilija Jyväskylässäkin.
Keskisuomalaisen
tietojen mukaan eräskin nuori mies sijoitti WinClubiin 3 000 euroa suurten voittojen toivossa.
MTV3
:n sunnuntaisen uutisen jälkeen yhteisöön liittyneet ovat ryhtyneet kyselemään pankinjohtajilta ja sijoitusalan ammattilaisilta näkemystä sijoituksestaan.
He pelkäävät sijoitustensa puolesta. He ovat tiedustelleet myös aikaisemmin WinClubista.
Muiden muassa Yrittäjien Eläkekassa Oman toimitusjohtaja Pekka Kantanen on joutunut vastaamaan WinClubia koskeviin kysymyksiin.
- Olen sanonut, että rahaa ei voi tulla mistään tyhjästä, Kantanen kertoo ja hämmästelee, miten ihmiset eivät ollenkaan ihmettele, miksi juuri minulle suodaan tällainen onni. WinClub on hänen mielestään sukua nigerialaisille huijauksille.
- Tuotot ovat varmaan myös verovapaita, Kantanen irvailee.
Erään pankin Kuopion konttorin pankinjohtaja sanoo, että aikaisemmin yksi ihminen yritti saada peräti lainaa pannakseen lisää rahaa WinClubiin.
- Olen sanonut, ettei lainaa tule missään nimessä. Olen myös kehottanut asiakkaitamme pitämään näpit erossa tästä hommasta, jolla ei ole Rahoitustarkastuksen hyväksyntää toiminnalleen, sanoo pankinjohtaja, joka ei halua esiintyä omalla nimellään.
Pankinjohtaja kertoo vastanneensa myös lukuisiin kyselyihin, jotka koskevat WinClubia.
- Olen sanonut, että toiminta haiskahtaa pyramidilta. Olen myös huomauttanut, että jos joku vetää piuhan irti Panamalla, missä toiminnan kotipaikan sanotaan olevan, rahoille saa sanoa heippa.
Toiminnasta kiinnostuneet ja siihen rahojaan sijoittaneet ovat kertoneet pankinjohtajalle, että WinClubin toiminnan hurjat tuotot perustuvat eräänlaiseen robottiin, joka tekee valuuttakauppoja, joista kertyy voittoa euron ja Yhdysvaltain dollarin välisistä kurssieroista.
- Näitä tarinoita kertovilta olen kysynyt, miksikähän pankit eivät käytä vastaavanlaista robottia tai miksi moista rahantekokonetta ei ole myyty pankeille, pankinjohtaja hymähtää. Hän on kauhuissaan siitä, että moni on pannut rahaa WinClubiin jopa satoja tuhansia euroja.
Pankinjohtajalle kerrotun mukaan yhteisön jäsenet eivät voi kotiuttaa rahojaan milloin tahansa, vaan kotiuttamisille on asetettu määräaikoja.
Uusi EU:n rahoituspalveludirektiivi Mifid astuu marraskuun alussa voimaan. Siinä edellytetään pankinjohtajan mukaan esimerkiksi rahoituspalveluesitteitä, jotka varmistavat toiminnan läpinäkyvyyttä.
- Mifidin edellytykset eivät toteudu toiminnassa, joka perustuu suusta suuhun -menetelmälle, kaverilta toiselle tapahtuvaan suositteluun.
Nordea-pankin Keski-Suomen aluejohtajan Pekka Miettisen tiedossa ei ole, että Jyväskylän seudulla olisi ainakaan viime aikoina esiintynyt tämänkaltaista toimintaa.
- Suhtaudun itse ja niin myös pankkimme melko pidättyvästi esitetyllä tavalla rakentuviin liikeideoihin, Miettinen sanoo.
MTV3 kertoi sunnuntaina, miten WinClub on päätynyt viranomaisten tutkittavaksi. Sisäministeriössä epäillään, että organisaatiota johdetaan ainakin osittain ulkomailta käsin.
Winclubiin liittyviltä halutaan alkupääomaa tuhansia euroja, joiden kerrotaan poikivan huimia voittoja lyhyessä ajassa.
Internetin keskustelupalstojen viesteissä tiedetään kertoa, että jotkut jäsenet olisivat tienanneet kymmeniätuhansia, jopa satojatuhansia euroja muutamassa vuodessa. Suuret lupaukset kiinnittivät viranomaisten huomion.
- Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli, kertoi sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö Jouni Laiho MTV3:lle.
http://www.ksml.fi/uutiset/talous/salamyhk%E4inen-winclub-koukutti-kymmeni%E4-rahamiehi%E4(12984).ece
Winclubista
19
4588
Vastaukset
- em7
jotka ketoi meille HTT
Eli nää jutut menee sinne samalle HTT foorumille...
ts. "kyläläisten paskapuheita"- koko winclabi
Winclubista ei olekkaan muuta kuin "huhupuheita", niin winclubilaisten itsensäkin taholta kun ei pysty vakuuttaa ulkopuolisia winclubin toiminnasta.
- em7
koko winclabi kirjoitti:
Winclubista ei olekkaan muuta kuin "huhupuheita", niin winclubilaisten itsensäkin taholta kun ei pysty vakuuttaa ulkopuolisia winclubin toiminnasta.
Komentti kuuluu edelleen sarjaan Hevosmiesten Tietotoimiston uutisia
- uutisia...
...vieläpä!!
kun nyt kerran selailet noita viime kuun ´uutisia´, niin viitsitkö samalla katsoa sieltä syyskuun lehdestä että oliko siellä rintajoupilla _vielä silloin_ myynnissä se melkoisen kallis audi...? ;)
...ja oikeasti, koetahan palailla jo tänne lokakuun puolelle, ja lokakuun uutisiin. mene katselemaan vaikkapa se karjalan seudun uutislähetys, joka tuli jokunen päivä sitten.- kovinkaan luottoa herättävää
"...ja oikeasti, koetahan palailla jo tänne lokakuun puolelle, ja lokakuun uutisiin. mene katselemaan vaikkapa se karjalan seudun uutislähetys, joka tuli jokunen päivä sitten."
Siinä uutisessa ei ollut sen kummempaa informaatiota mitä ei ole jo tullut ilmi. Se oli myös paikallisuutisia, etten yhtään ihmettelisi vaikka olisi jokin winclubin jäsen jutun taustalla...
Tuota juttua ei ole aikaisemmin tullut vastaan näillä palstoilla niin oli hyvä laittaa esille.
- Erkki Arbitraasi
Jos kerta Winclub on niin mahdottoman huono juttu, niin miksi kukaan ei sitten ole "tilittänyt" palstalla menetetyistä rahoista. Tottakai valtiota kiinnostaa moinen toiminta, kun porukat tienaa rahaa jaeivät ilmoita.
No, minäpoika sitten menin ja etsin valuuttaohjelman netistä, ja löysinkin sitten sellaisen "trading-alustan,ILMAISEKSI ! laitoin Visalla 25 euroa sisään ja parin tunnin päästä rahaa oli, Voilá: 52 euroa. Löin EUR/USA dolarin vaihtokurssille rahaa euron vahvistumiselle. Voittoni olivat eilen siis hyvät. Ei tohon voittamiseen mitään robottia tarvitse,eikä maksaa kymmeniätuhansia mukaan päästäkseen.
eli: www.etoro.com ja kannattaa ensin katsoa leikkirahapuoli ja sitten kun tuntee että tajuaa jujun,niin sitten laittaa vaikka 50
P.S voin aloittaa oman "winclubin" mutta 100 kertaa pienemmällä alkupanoksella, 10 eurolla pääsee mukaan,onko kiinnostuneita ?? - Juueiwqw
Mitä isot edellä niin sitä....
Järjestöt: Finnairilla ja Blue1:lla veroparatiisikytky
5.10.2007 09:44 (Päivitetty 5.10.2007 19:21)
Kuva: Kari Rouhiainen
STT
Kansalaisjärjestöt Attac ja Nordic Tax Justice Network syyttävät lentoyhtiö Finnairia ja SAS:ää veroparatiisikytköksistä. Järjestöjen mukaan Finnair vuokraa kolmea lentokonetta veroparatiisiyhtiöistä ja SAS:n suomalainen tytäryhtiö Blue1 yhdeksää.
Järjestöt pitävät vuokraussopimuksia kyseenalaisina, koska niiden taustalla on veroetujen hankkiminen.
–Vuonna 1999 Finnair luopui eduskuntakuulemisten ja julkisen keskustelun seurauksena veroparatiisiliisauksesta. Nyt käytäntöön on kaikessa hiljaisuudessa palattu, moitti Otto Bruun Attacista.
Blue1:n viestintäjohtajan Tom Christidesin mukaan yhtiö ei saa mitään taloudellisia etuja, vaikka koneiden omistajayritys sijaitseekin Caymansaarilla.
Myös Finnair kiistää tavoittelevansa taloudellisia etuja leasing-sopimuksilla - Jimi V.
Mikähän heppu olet kun et uskalla omalla naamalla noita paskajuttujasi tiedottaa. Verhon takaa on hyvä katkerana huudella.
Jatka vaan, nähdään vuoden päästä samoissa merkeissä kun haukkuäänesi on muuttunut harmihuudoksi.
Parempia onnistumisen hetkiä elämääsi toivoen,
Jimi V. - fiktiot ja faktat?
Miksi tämän palstan keskustelut ovat yhtä ryönää ja parjausta? Miksi muutamat nimimerkit keskittyvät loan heittämiseen valheellisin tai osatotuuksiin perustuvin perustein, ihmettelen vaan. Älkää hyvät ihmiset ottako näitä asioita henkilökohtaisesti, vaan asiat asioina.
Edellinen artikkeli on mielestäni jo vanhentunut, miksi tuoda vanhentunutta tietoa jonka totuus on jo todistettu toisenlaiseksi. Talousasintuntijat (tv:ssä esiintyneet) ovat muuttaneet käsityksiään ja ovatkin jo sitä mieltä, että hyvin suunnitelluilla valuttakaupoilla voi päästä hyviin tuloksiin, sellaisiin jopa jota WinClub on
tuottohistorian perusteella saavuttanut. En myöskään ole missään täällä tai julkisuudessa esitetyssä materiaalissa havainnut, että WINClub olisi koskaan kenellekkään luvannut yhtään mitään tuottoa, ainoastaan informoinut jäsenistöään toteutuneella tuottohistorialla.
Onhan se jo uutisissakin todistettu, että poliisi ei tutki WINClubin toimia ja yhtään rikosilmoitusta ei ole olemassa. Poliisillehan ensin joku ilmoittaa rikosepäilyistään (ministeriön arpajaisosasto?). Sitten poliisi katsoo, antaako ilmoitus aihetta jatkotoimenpiteisiin, ja jollei anna, niin se ei aloita esitutkintaa jollei "syytä epäillä" kynnys ylity. Nyt kun ei ole olemassa rikosilmoitusta, niin se tarkoittaa sitä, että poliisi ei tutki asiaa koska syytä epäillä kynnys ei ole ylittynyt. Ja se kynnys ei ole todellakaan korkea. Yksinkertaista, mutta totta.
Uutisoinnissa puhutaan pyramidihuijaus-epäilyistä. Nyt täytyy muistaa, että tässä epäilijänä ovat lienee PH ja MTV3:n toimittaja, ei poliisi. Uutiset saadaan näyttämään siltä miltä media haluaa niiden näyttävän. Nytkin MTV3 olisi voinut uutisoida "Poliisi ei tutki WinClubin toimia". Nyt asia on kerrottu kierrellen ja lukijalle voi jäädä käsitys, että edelleen esitutkinta etenee, mutta ei silti etene koska asianomistajia ei ole. Eihän tämä olisi nimikkeenä edes asianomistajarikos, vaan yleisen syytteen alainen.
Turha kenenkään on provosoitua noista muutamien nimimerkkien kirjoitteluista. Se on vain veden heittämistä kiukaalle.
Mukavaa syksyä kaikille!- sille ei voi mitään
Kaikkihan on mahdollista, joskin usein epätodennäköistä.
Olen jo muutaman viikon seuraillut Winclubin toimintaa nettifoorumikirjoituksista ja vaikka Winclubilaisia on "huomattava määrä" puolustamassa clubiaan niin hekään eivät ole tienneet läheskään kaikkia asioita clubistaan, saati sitten osanneet uskottavasti perustella sen toimintaa tai laittaneet todisteita pöytään jotka todistaisivat winclubin toiminnan oikeellisuuden.
Vastaukset ovat olleet samaa tasoa kuin Winclubin lehdistötiedote "Teidän väitteet ovat vääriä", mutta sitten ei ole viitsitty korjata niitä vääriä väittämiä... tai on niitä monissa tapauksissa yritetty korjata: Huonoin tuloksin.
Silloin kun ei ole ollut enää faktatietoa, niin sitä on väritetty omilla arvailuilla ja Winclubista saadulla esittelymateriaalilla ns. yleisillä tiedoilla jotka ovat kaikille tiedossa kuten tämä juttu että valuuttakaupalla on mahdollista tehdä isoja tuottoja.
Kyllä Wc haisee pitemmälle matkalle. Olen todella yllättynyt jos toiminnassa ei ole mitään epäselvyyttä. - Mr.Patu
sille ei voi mitään kirjoitti:
Kaikkihan on mahdollista, joskin usein epätodennäköistä.
Olen jo muutaman viikon seuraillut Winclubin toimintaa nettifoorumikirjoituksista ja vaikka Winclubilaisia on "huomattava määrä" puolustamassa clubiaan niin hekään eivät ole tienneet läheskään kaikkia asioita clubistaan, saati sitten osanneet uskottavasti perustella sen toimintaa tai laittaneet todisteita pöytään jotka todistaisivat winclubin toiminnan oikeellisuuden.
Vastaukset ovat olleet samaa tasoa kuin Winclubin lehdistötiedote "Teidän väitteet ovat vääriä", mutta sitten ei ole viitsitty korjata niitä vääriä väittämiä... tai on niitä monissa tapauksissa yritetty korjata: Huonoin tuloksin.
Silloin kun ei ole ollut enää faktatietoa, niin sitä on väritetty omilla arvailuilla ja Winclubista saadulla esittelymateriaalilla ns. yleisillä tiedoilla jotka ovat kaikille tiedossa kuten tämä juttu että valuuttakaupalla on mahdollista tehdä isoja tuottoja.
Kyllä Wc haisee pitemmälle matkalle. Olen todella yllättynyt jos toiminnassa ei ole mitään epäselvyyttä.Niin,
Olisihan se ihan paikallaan saada yrityksestä edes perustiedot vaikka tähän malliin:
WInclub Oy on valuuttakauppaa käyvä yritys jonka pääkonttori sijaitsee xxxxx. Winclub toimii xx maassa x maanosassa palvellen kaikkia asiakkaitaan ympäri maailman samoilla laatutuotteilla ja toimivalla palvelukonseptilla.
Yhteystiedot
Asiakaspalvelumme palvelee Sinua arkisin 08.00-17.00 numerossa xx-xxxxx. Voit valita seuraavien tilaustapojen välillä:
Internet: www.winclub.fi
Puh: xxx-xxxxxx
Fax: xxxx-xxx
Email: [email protected]
Winclub
miljoonakujakuja 3 D
00700 HELSINKI
Y-tunnus: 123123-4
Johan alkaisi olla luotettavuutta eri tavalla. Okei, saatan olla keltanokka sijoitushommissa, mutta eikai se ole kiellettyä käydä suomessa valuuttakauppaa ? Eikä varmaan verojen maksu tuota vaikeuksia jos homma tuottaa hyvin, kuten julkisuudessa on esitetty. Itse kyllä miettisin laitanko rahani yritykseen joka sijaitsee "jossain". Eli, jos joku Winclubin markkinoinnista vastaava henkilö lukisi tämän, niin onko se nyt niin kamalaa, jos yritys olisi suomessa. Teistä voisi tulla se uusi Nokia. Sellaiseen yritykseen olisi valmis sijoittamaan rahaa.
Terveisin
Mr.Patu - tiedon
sille ei voi mitään kirjoitti:
Kaikkihan on mahdollista, joskin usein epätodennäköistä.
Olen jo muutaman viikon seuraillut Winclubin toimintaa nettifoorumikirjoituksista ja vaikka Winclubilaisia on "huomattava määrä" puolustamassa clubiaan niin hekään eivät ole tienneet läheskään kaikkia asioita clubistaan, saati sitten osanneet uskottavasti perustella sen toimintaa tai laittaneet todisteita pöytään jotka todistaisivat winclubin toiminnan oikeellisuuden.
Vastaukset ovat olleet samaa tasoa kuin Winclubin lehdistötiedote "Teidän väitteet ovat vääriä", mutta sitten ei ole viitsitty korjata niitä vääriä väittämiä... tai on niitä monissa tapauksissa yritetty korjata: Huonoin tuloksin.
Silloin kun ei ole ollut enää faktatietoa, niin sitä on väritetty omilla arvailuilla ja Winclubista saadulla esittelymateriaalilla ns. yleisillä tiedoilla jotka ovat kaikille tiedossa kuten tämä juttu että valuuttakaupalla on mahdollista tehdä isoja tuottoja.
Kyllä Wc haisee pitemmälle matkalle. Olen todella yllättynyt jos toiminnassa ei ole mitään epäselvyyttä.uskot faktaksi?
- yritys.
Mr.Patu kirjoitti:
Niin,
Olisihan se ihan paikallaan saada yrityksestä edes perustiedot vaikka tähän malliin:
WInclub Oy on valuuttakauppaa käyvä yritys jonka pääkonttori sijaitsee xxxxx. Winclub toimii xx maassa x maanosassa palvellen kaikkia asiakkaitaan ympäri maailman samoilla laatutuotteilla ja toimivalla palvelukonseptilla.
Yhteystiedot
Asiakaspalvelumme palvelee Sinua arkisin 08.00-17.00 numerossa xx-xxxxx. Voit valita seuraavien tilaustapojen välillä:
Internet: www.winclub.fi
Puh: xxx-xxxxxx
Fax: xxxx-xxx
Email: [email protected]
Winclub
miljoonakujakuja 3 D
00700 HELSINKI
Y-tunnus: 123123-4
Johan alkaisi olla luotettavuutta eri tavalla. Okei, saatan olla keltanokka sijoitushommissa, mutta eikai se ole kiellettyä käydä suomessa valuuttakauppaa ? Eikä varmaan verojen maksu tuota vaikeuksia jos homma tuottaa hyvin, kuten julkisuudessa on esitetty. Itse kyllä miettisin laitanko rahani yritykseen joka sijaitsee "jossain". Eli, jos joku Winclubin markkinoinnista vastaava henkilö lukisi tämän, niin onko se nyt niin kamalaa, jos yritys olisi suomessa. Teistä voisi tulla se uusi Nokia. Sellaiseen yritykseen olisi valmis sijoittamaan rahaa.
Terveisin
Mr.Patu...
- se Panamalainen
yritys. kirjoitti:
...
yritys muka olekaan winclubin takana. Kerro toki, jos tiedät paremmin. Onko siis ns. rekisteröimätön yhdistys eli klubi eikä mitään yritystä taustalla? Silloinhan se on suomalainen, koska toiminta Suomessa.
- ..............................
se Panamalainen kirjoitti:
yritys muka olekaan winclubin takana. Kerro toki, jos tiedät paremmin. Onko siis ns. rekisteröimätön yhdistys eli klubi eikä mitään yritystä taustalla? Silloinhan se on suomalainen, koska toiminta Suomessa.
...mutta ei suomeen. Johan te sen tiedon saitte.
- EskoPuska
WINCLUBWINCLUBWINCLUBWINCLUBWINCLUBWINCLUB

...Alkaa jo tuntua niiiiiiiiin vanhalle, vaihtakaa aihetta !!- Cluso627.
Käytät?Kuin tuli tommosta tekstiä:D
- EskoPuska
Cluso627. kirjoitti:
Käytät?Kuin tuli tommosta tekstiä:D
Sain itse asiassa apteekista, sen nimi on Ctrl-V ja kuulemma antaa helpohelpotusta mun toistotoisto-ongelmaan...
- ihmiset ovat hölmöjä
kyllä ihmiset ovat hölmöjä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086