Vanhanen valehteli

Vanhanen valehteli, kun sanoi tavanneensa Kurosen jossain ostoskeskuksessa tms. Netissähän pariskunta tapasi.

Julkisuus kelpaa kyllä, kun esitellään kotia ja lapsia. Mutta kun tulee ikäviä asioita esille, niin etsitäänkin julkisuussuojaa. Pääministeri ei ole ykstyishenkilö- kyllä se on Matin kestettävä se ikäväkin julkisuus.

Vanhanen vaihtoon. Eihän Vanhanen pidä suomalaisten puolia.
Vanhanen pyytelee vaan anteeksi muhamed-kuvia, täytyy sanoa että Matti on aikamoinen neiti.
7381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://portal.kuvalehdet.fi/portal/page?_pageid=425,834998&_dad=portal&_schema=PORTAL&docid=3369194

Eräänä viime tammikuun päivänä Susan oli lastensa kanssa Ikeassa, ja silloin kohtalo puuttui peliin.
– Olimme syöneet lihapullat ja ranskalaiset ja ostelimme jotakin pientä uuteen kotiimme. Vain tavallista shoppailua – ei siihen reissuun liittynyt sen suurempaa suunnitelmallisuutta.

Yhtäkkiä Susania lähestyi mies, joka oli ennestään tuttu vain uutisista: pääministeri Matti Vanhanen. Pirtsakka nainen oli kiinnittänyt poliitikon huomion.
– Tilanne oli outo, olin yllättynyt. Tajusin vasta kotiin mentyäni, mitä oli tapahtunut. Olen avoin uusille tilanteille enkä silloin ajatellut mitään sen enempää. Kun lähdin paikalta, oli vain sellainen olo, että vau.

Ja siinä kävi niin kuin kahden ihmisen kohtaamisessa voi käydä: Matti oli juttelun päätteeksi pyytänyt Susanin puhelinnumeroa. Pääministeri sai numeron, otti yhteyttä, ja niinpä kaksikko kävi kahvilla pian Ikea-reissun jälkeen. Lempi leiskahti jo ensimmäisillä treffeillä – Susan kertoo löytäneensä Matista piirteitä, joita ei ollut osannut odottaa. Hän myöntää kuvitelleensa miehen täysin toisenlaiseksi.
– Matti vei jalat altani. Tajusin, että olin tavannut aidon ja rehellisen ihmisen. Soitin treffien jälkeen vanhemmilleni ja käskin heidän arvata, kenen kanssa olin ollut kahvilla. Kun viimein sanoin äidille, että Matti Vanhasen, niin hän kysyi, että kenen kanssa ihan oikeasti olit.

Äänestä

Tutustua ensin netissä, fyysisesti TAVATA tietyssä ostoskeskuksessa. Käsitä jo mitä on tapaaminen. Tästä on ennenkin ollut porua. Sua vaan harmittaa joku ja nyt täytyy taas kiukutella. Vanhalla asialla. Kukaan muu ei nyt valehtele kuin sinä itse, juttujasi keksit!!!!!

Äänestä
  • http://portal.kuvalehdet.fi/portal/page?_pageid=425,834 998&_dad=portal&_schema=PORTAL&docid=3369194

    Eräänä viime tammikuun päivänä Susan oli lastensa kanssa Ikeassa, ja silloin kohtalo puuttui peliin.
    – Olimme syöneet lihapullat ja ranskalaiset ja ostelimme jotakin pientä uuteen kotiimme. Vain tavallista shoppailua – ei siihen reissuun liittynyt sen suurempaa suunnitelmallisuutta.

    Yhtäkkiä Susania lähestyi mies, joka oli ennestään tuttu vain uutisista: pääministeri Matti Vanhanen. Pirtsakka nainen oli kiinnittänyt poliitikon huomion.
    – Tilanne oli outo, olin yllättynyt. Tajusin vasta kotiin mentyäni, mitä oli tapahtunut. Olen avoin uusille tilanteille enkä silloin ajatellut mitään sen enempää. Kun lähdin paikalta, oli vain sellainen olo, että vau.

    Ja siinä kävi niin kuin kahden ihmisen kohtaamisessa voi käydä: Matti oli juttelun päätteeksi pyytänyt Susanin puhelinnumeroa. Pääministeri sai numeron, otti yhteyttä, ja niinpä kaksikko kävi kahvilla pian Ikea-reissun jälkeen. Lempi leiskahti jo ensimmäisillä treffeillä – Susan kertoo löytäneensä Matista piirteitä, joita ei ollut osannut odottaa. Hän myöntää kuvitelleensa miehen täysin toisenlaiseksi.
    – Matti vei jalat altani. Tajusin, että olin tavannut aidon ja rehellisen ihmisen. Soitin treffien jälkeen vanhemmilleni ja käskin heidän arvata, kenen kanssa olin ollut kahvilla. Kun viimein sanoin äidille, että Matti Vanhasen, niin hän kysyi, että kenen kanssa ihan oikeasti olit.

    Äänestä

  • sään aikana tuommoinen tyhjänmpäiväinen jaarittelu. On ihan sama missä tommosia tyhjäpäitä tapaa, vaikka hyyskässä, se on just sama..

    Äänestä

  • Tässä kaikki kirjoitti:

    http://portal.kuvalehdet.fi/portal/page?_pageid=425,834 998&_dad=portal&_schema=PORTAL&docid=3369194

    Eräänä viime tammikuun päivänä Susan oli lastensa kanssa Ikeassa, ja silloin kohtalo puuttui peliin.
    – Olimme syöneet lihapullat ja ranskalaiset ja ostelimme jotakin pientä uuteen kotiimme. Vain tavallista shoppailua – ei siihen reissuun liittynyt sen suurempaa suunnitelmallisuutta.

    Yhtäkkiä Susania lähestyi mies, joka oli ennestään tuttu vain uutisista: pääministeri Matti Vanhanen. Pirtsakka nainen oli kiinnittänyt poliitikon huomion.
    – Tilanne oli outo, olin yllättynyt. Tajusin vasta kotiin mentyäni, mitä oli tapahtunut. Olen avoin uusille tilanteille enkä silloin ajatellut mitään sen enempää. Kun lähdin paikalta, oli vain sellainen olo, että vau.

    Ja siinä kävi niin kuin kahden ihmisen kohtaamisessa voi käydä: Matti oli juttelun päätteeksi pyytänyt Susanin puhelinnumeroa. Pääministeri sai numeron, otti yhteyttä, ja niinpä kaksikko kävi kahvilla pian Ikea-reissun jälkeen. Lempi leiskahti jo ensimmäisillä treffeillä – Susan kertoo löytäneensä Matista piirteitä, joita ei ollut osannut odottaa. Hän myöntää kuvitelleensa miehen täysin toisenlaiseksi.
    – Matti vei jalat altani. Tajusin, että olin tavannut aidon ja rehellisen ihmisen. Soitin treffien jälkeen vanhemmilleni ja käskin heidän arvata, kenen kanssa olin ollut kahvilla. Kun viimein sanoin äidille, että Matti Vanhasen, niin hän kysyi, että kenen kanssa ihan oikeasti olit.

    valehtelee ei ainakaan matti.

    Äänestä

ukkola.otsikossa kaikki.

Äänestä

tuollaisille saisi valehdella paljon enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtoon vaan kirjoitti:

Vanhanen valehteli, kun sanoi tavanneensa Kurosen jossain ostoskeskuksessa tms. Netissähän pariskunta tapasi.

Julkisuus kelpaa kyllä, kun esitellään kotia ja lapsia. Mutta kun tulee ikäviä asioita esille, niin etsitäänkin julkisuussuojaa. Pääministeri ei ole ykstyishenkilö- kyllä se on Matin kestettävä se ikäväkin julkisuus.

Vanhanen vaihtoon. Eihän Vanhanen pidä suomalaisten puolia.
Vanhanen pyytelee vaan anteeksi muhamed-kuvia, täytyy sanoa että Matti on aikamoinen neiti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu