Kuulostaa vähän tyhmältä, mutta oikeasti tämä on suuri ongelma.
Muutimme maalis-huhtikuussa meille vieraalle paikkakunnalle, pienelle 3000 hengen kunnalle. Minulla on pieni lapsi ja kaipailisin itselleni äitiystäviä. Aika vähän kun täällä muutenkin on pienten lasten äitejä, niin kaikki tuntevat jo toisensa ja olen siis hyvin ulkopuolinen.
Olen itse ujo, minä en osaa marssia yksin perhekorhoihin ja -kahviloihin. Enkä varmasti uskalla mennä muuten vain juttelemaan vieraille.
Leikkipuistoissa ei juuri ketään edes näy, se viimeinenkin mahdollisuus tehdä tuttavuutta oli siis siinä.
Eli keksiikö kukaan miten vielä voi tavata ihmisiä?
Muutimme maalis-huhtikuussa meille vieraalle paikkakunnalle, pienelle 3000 hengen kunnalle. Minulla on pieni lapsi ja kaipailisin itselleni äitiystäviä. Aika vähän kun täällä muutenkin on pienten lasten äitejä, niin kaikki tuntevat jo toisensa ja olen siis hyvin ulkopuolinen.
Olen itse ujo, minä en osaa marssia yksin perhekorhoihin ja -kahviloihin. Enkä varmasti uskalla mennä muuten vain juttelemaan vieraille.
Leikkipuistoissa ei juuri ketään edes näy, se viimeinenkin mahdollisuus tehdä tuttavuutta oli siis siinä.
Eli keksiikö kukaan miten vielä voi tavata ihmisiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
on se,että kukaan ei sinua tule kotoa hakemaan! Aikuisena ei enää toimi:pääsetsä ulos leikkiin-tapa.
On vaan otettava itseään niskasta kiinni ja raahauduttava harrastuspiireihin,ei auta muu.
Mene nyt hyvä ihminen ihan reippaasti tyrkyttämään seuraasi,suurin osa ihmisistä odottavat aina että muut tekevät aloitteen! Tsemppiä ja hiukan lisää itseluottamusta lähetän sulle virtuaalisesti =)
Me muutimme pienelle, ennestään tuntemattomalle paikkakunnalle muutama vuosi sitten. Alkuun tuntui, ettei ihmisiin tutustu sitten millään eikä pääse mukaan ympyröihin. Meillä ei edes ole lapsia - kyllähän lapsiperheille ja kotiäideille järjestetään jos minkälaista perhekerhoa ja iltapäivätouhuja, mutta jos ei ole lasta niin on paljon vaikeampaa keksiä tekosyitä ihmisten joukkoon lähtemiselle.
Pikku paikkakunnilla on usein aika aktiivisia asukas- tai kyläyhdistyksiä, MLL:n paikallisjärjestöjä toimii aika monella pikkukylällä. Aika luontevaa on mennä johonkin harrastukseen, vaikka jumppaan tai kansalaisopiston viikonloppukurssille, siellä ei tarvitse väkisin jutella ihmisille niitä näitä vaan puheenaiheita syntyy ihan itsestään yhteisestä tekemisestä. Etkä sinä niissä perhekerhoissakaan yksin olisi, sinullahan on se muksu mukana!
Minäkin olen ujo, kaupungissa asuessa en kuuna päivänä olisi mennyt juttelemaan ventovieraille. Mutta täällä pikkukylässä se on niin paljon luontevampaa - päivittäin tulee ihan huomaamatta jutelleeksi ihmisille kaupassa, postilaatikolla, iltakävelyllä. Rohkeasti yrittämään vaan, ei kovin monella muullakaan pikkukylässä asuvalla niitä ystäviä liikaa ole!
Hei, se eka kerta mennä johonkin kerhoon tai muuhun tuntuu tosi vaikeelta, mutta mä oon menny vähän joka kerhoon, vaikka siellä tuntisi olonsa ulkopuoliseks.Kerran yhessä pari äiskää tuli jutteleen ja ystävystyttiin. Oon ajanut myös vähän kauemmaksi. Lapsen kanssa musta helpompaa mennä kuin yksin, on jotain mistä jutella heti. siellä kerhossahan voi olla just joku toinen ujo tai ulkopuoliseks tunteva, joka toivois että sunlainen ihminen tulis tai että tulis uusia äitejä mukaan. koitapa pakottaa itseäs ees lapsesi tähden, että sais ystävii, ja mä ainakin aattelen, että ehkä siitä kasvais sosiaalisempi ja rohkeempi kuin äitinsä. Toivosin minäkin tapaavani sinunlaisia noissa kerhoissa, mutta asun isommalla paikkakunnalla eli tuskin kohdataan... Tsemppiä ja rohkeutta- vaikka kuinka pelottaisi :) Itse toivoisin paljon enemmän äitiystävii, mut ei se näköjään niin helppoo oo. Monilla tuntuu olevan niin kiireistä tai valmiit ystävyyssuhteet.
ole helppoa.
Minä sain aikanani lapset sellaisessa rakosessa, että osalla kavereistani oli jo isommat lapset ja osall ei vielä edes aikeitakaan hankkia lapsia. Entiset kaverit siis jäivät, kun olin kiinni lapsissa enkä päässyt enää rientoihin mukaan. Kyläilykin oli ongelmallista kun kaksi pientä vinkuu toinen tississä toinen lahkeessa.
Kävin lasten kanssa silloin muskarissa ja yhtenä päivänä, keväällä, kun alkoi olla viimeiset kerrat, yksi äiti työnsi minulle puhelinnumerolappuunsa ja sanoi että olis kiva joskus ulkoilla yhdessä. Kiittelin kohteliaasti ja ajattelin että justjoo, en halua tutustua kenenkään uuteen ihmiseen. Soitin kuitenkin hänelle ja ulkoilimme lasten kanssa yhdessä. Vähitellen kyläilimme ja lapsilla oli kivat leikit yhdessä. Henkiystäviä meistä ei tullut, mutta ihan kivat kaverit, joille puhuttavaa riitti samanlaisesta elämäntilanteesta johtuen. tuo perhe muutti sittemmin pois paikkakunnalta ja yhteydenpito jäi, mutta siihen tilanteeseen se oli oikein oiva kaverisuhde sekä lapsille että meille äideille.Toisen muskaritutun kanssa sovimme muyös puistotreffeistä ja tästä syntyikin sitten pidempiaikainen ystävyys. Lapsemme alkavat olla pian teinejä, vanhimmat 12 v pian 13, mutta silti pidämme yhteyttä ja kyläilemme toistemme luona.
JOten, kun vähän viitsii vaivautua tai rohkaistua ja tutustua ihmisiin, niin se voi poikia hienoja ystäviä itselle. Rohkeasti vaan tutustumaan!
Mitään oikotietä ei ole, vaan on itse mentävä sinne missä on muitakin ja paras vielä kun aloittaa itse keskustelut.
Itse en ole luonteeltani ujo ja minun on helppo ystävystyä ihmisiin. Muutimme myös pienelle (3500 asukasta) paikkakunnalle joitakin vuosia sitten ja lähes välittömästi sain kauheasti kavereita. Enemmän kuin mitä olisi ehtinyt. Niitä löytyi naapureista (myös lapsettomia) ja lasten harrastuksista. Lasten kautta opin nopeasti tuntemaan lähes kaikki seudun äidit, joilla on saman ikäisiä lapsia. Todennäköisesti sinunkin paikkakunnallasi jo sinut "tunnetaan" ja sinusta puhutaan, vaikka et itse tunne ketään.
Muutimme nyt kesällä toiselle paikkakunnalle ja olen yrittänyt pitää vähän etäisyyttä ihmisiin, että jäisi paremmin aikaa itsellenikin. Huomaan, että aika huonosti olen menestynyt yrityksessäni, sillä nyt jo minut on vedetty mukaan vaikka mihin ja tuntuu, että puhelin soi ihan liikaa.
Tarkoitukseni ei ole masentaa sinua kertomalla, kuinka hyvin minulla menee ja kuinka suosittu olen, vaan yritän kertoa, että oikeasti ystävien saaminen ja toisiin tutustuminen ei ole vaikeaa, kun vain uskaltaa itse avata suunsa tai edes mennä jonnekin, missä ihmisiä on. Kun kerran rohkaiset itsesi ja menet vaikka perhekerhoon, niin pian huomaat tuntevasi kaikki.
Jos et meinaa keksiä mitään puheenaihetta, niin tässä vähän vinkkejä.
- Kysy tapaamaltasi ihmiseltä jotain hänestä. Oletko täältä kotoisin? Onko sinulla muita lapsia kuin nämä? Minkä ikäisiä lapsesi ovat?
- Kerro vastaavia asioita itsestäsi. Varsinkin pienellä kylällä kaikki haluavat tietää, kuka olet, mistä tulet ja miksi ja keitä perheeseesi kuuluu. Voit myös kertoa, että et ole vielä oikein ehtinyt tutustua täällä ihmisiin.
- Se tuttu ja turvallinen sää on aina hyvä aihe aloittaa keskustelu. Tai voit kommentoida jotain positiivista hänestä tai hänen lapsistaan (Tosi nätti haalari tuolla tytölläsi).