Olen alkanut käymään psykiatrin vastaanotoilla ihan vain keskustlemassa ja kartoittamassa tilaani. Ensimmäisellä kerralla täytin BDI (?) testin jossa piti ympyröidä vaihtoehtoja tyyliin:
Pidän itseäni muita huonompana
a.en ollenkaan
b.joskus
c.usein
d.aina
Ja vastauksistani tietenkin keskusteltiin ja hän teki sen perusteella päätelmiä. Testiä oli kuitenkin äärimmäisen vaikea täyttää, ja muutenkin psykiatrille puhuminen on ollut todella vaikeaa, koska en tiedä pitääkö minun puhua niin kuin tiedän asioiden olevan vai niin kuin minusta tuntuu? Koska ne ovat ainakin minun kohdallani kaksi aivan eri asiaa.
Siis kumminpäin se menee? Tuhlaan vain omaa ja hänen aikaansa kun vastaan puolet niinkuin tiedän asioiden olevan ja puolet niinkuin tuntuu.
Auttakaaaaaaaa
Pidän itseäni muita huonompana
a.en ollenkaan
b.joskus
c.usein
d.aina
Ja vastauksistani tietenkin keskusteltiin ja hän teki sen perusteella päätelmiä. Testiä oli kuitenkin äärimmäisen vaikea täyttää, ja muutenkin psykiatrille puhuminen on ollut todella vaikeaa, koska en tiedä pitääkö minun puhua niin kuin tiedän asioiden olevan vai niin kuin minusta tuntuu? Koska ne ovat ainakin minun kohdallani kaksi aivan eri asiaa.
Siis kumminpäin se menee? Tuhlaan vain omaa ja hänen aikaansa kun vastaan puolet niinkuin tiedän asioiden olevan ja puolet niinkuin tuntuu.
Auttakaaaaaaaa
Vastaukset 4
Vanhimmat
rehellisesti niinkuin sinusta tuntuu.Äläkä mieti mikä olisi oikea vastaus kysymykseen.Tiedän kokemuksesta,että osaan kysymyksista on vaikea vastata.Mutta valitse se vaihtoehto,joka tuntuu olevan enemmän totta.
molemmat vaihtoehdot.
todellakin niinkuin aiemmista vastauksista tuli esiin, voit sanoa että tiedät miten pitäisi vastata että tulee paras tulos mutta nyt sinusta tuntuu tältä, testejä toistetaan joka käynnillä. Kaikki epäselvät kannattaa puhua kaavakkeesta. Masennus on myös sellainen että tuntuu sen olevan yksilöllinen ja usein itse tietää onko masentunut paitsi jos se on mennyt liian pitkälle ilman apua.
Jos tuntemuksesi ja se kuinka tiedät miten asia on, eroavat, sano molemmat vaihtoehdot psykiatrillesi. Periaatteessa olen sitä mieltä, että masennus on aina ihmisen subjektiivinen tuntemus omasta tilasta, MUTTA joskus taas ihminen ei välttämättä tunnista oireitaan masennukseksi. Eli ihmisellä voi olla selvät masennuksen oireet, vaikkei varsinaisesti tunnista tunnetta nimeltä "masennus."
Näin kävi mm. omalla kohdallani. Olin vuosia kärsinyt unettomuudesta, muistiongelmista ja ajoittain itkuisuudesta. Vaikka puhuin asiasta työterveyslääkärilleni, hän kirjoitti vain unilääkettä. Lopulta kaiken elämässäni tulleen stressin seurauksena ajauduin psykoosiin, minut passitettiin lataamoon ja sain hullun paperit, ja vasta puolitoista vuotta sen jälkeen tajusin, että oireeni ovat jo vuosikausia olleet masennuksen oireita. Eikä kukaan hoitava lääkärini koko puolentoista vuoden ajan esim. teettänyt minulla masennustestejä tai ottanut koko aihetta mitenkään puheeksi, vaikka käyttäydyin usein itkuisesti vastaanotollakin! Itse en silti koko aikana tajunnut että kaikki oireeni voisivat johtua masennuksesta. En siis tuntenut tunnetta nimeltä masennus, mutta minulla oli kaikki sen oireet.
Tahdon vaan sanoa, että ota oireisiisi vakavasti, äläkä vähättele niitä. Masennus on vakava sairaus, ja tärkeä hoitaa ajoissa.
Tsemppiä!