Aina silloin tällöin keskustelussa esitetään täysin älyttömiä ja paikkansapitämättömiä tietoja esimerkiksi suomalaisista palkoista, sosiaaliturvasta, rikollisuudesta tai kansainvälisistä asioista esim eri raaka-aineiden tuotannosta ym.
Tilastokeskuksen sivuilta saa kyseistä informaatiota eri vuosilta, kun viitsii hakea. Suurin osa tideoista on ilmaisia, kuten esimerkiksi öljyn tuotanto maittain maailmassa.
Käyttäkää hyvät ihmiset hyödyksenne. Toivoisin, että kun joku tulee esittelemään jotain lukuja tänne keskusteluihin, hän olisi tarkastanut tietojensa paikkansapitävyyden ja esittäisi linkin, josta on tietonsa poiminut. Se säästäisi monelta täysin epäasialliselta keskustelulta. Jos oma kielitaito on heikko, ei kannata poimia irrallisia lauseita tekstistä. Ne voivat asiayhteydestään irrotettuina antaa väärän käsityksen asiasta, kuten tämän palstan lukijat viimeaikoina ovat huomanneet.
Tilastokeskusa löytyy tästä. Sivuja selaamalla löytää helposti haluamansa tiedot.
http://www.stat.fi/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Stakesin tilastoja kannattaa opetella käyttämään, vaikka nettihilmo ei ekayrityksellä aukeaisikaan.
Eipähän tule esitetyksi täysin järjettömiä juttuja.
http://www.stakes.info/3/4/index.asp
Hyvä, että tavallisetkin veronmaksajat saavat tästä peräti tuhannen työntekijän puljusta jotakin hyötyä. Aika vähäiseksi on laitoksen aikaansaamisten mediajulkisuus jäänyt.