Timon oma ploki
Kuva Timo Soinista
2007 10 10 13:13 GMT
Kirja
Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee kirjan elämästäni ja toiminnastani ensi maaliskuussa.
Kirja on ollut työn alla jo jonkun aikaa. Käyn siinä läpi henkilöhistoriaani lukiolaispojasta, kansanedustajaksi ja presidenttiehdokkaaksi. Matkalle mahtuu paljon värikkäitä tapahtumia. Suuria onnistumisia ja katkeria tappioita.
Kirja tuo esiin uutta tietoa henkilöistä ja tapahtumista. Kerron mm. yhteistyöstäni Veikko Vennamon ja Tony Halmeen kanssa.
Kirja antaa mahdollisuudet tehdä tilit selväksi menneiden tapahtuminen kanssa ja avaa näkökulmaa tulevaan. Olen uskon ja aatteen mies, heteromies, lihansyöjä,isä,aviomies ja ravimies.Olen näköistaiteen ystävä, sellainen tulee kirjastakin, Timo Soinin näköinen.
Kuva Timo Soinista
2007 10 10 13:13 GMT
Kirja
Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee kirjan elämästäni ja toiminnastani ensi maaliskuussa.
Kirja on ollut työn alla jo jonkun aikaa. Käyn siinä läpi henkilöhistoriaani lukiolaispojasta, kansanedustajaksi ja presidenttiehdokkaaksi. Matkalle mahtuu paljon värikkäitä tapahtumia. Suuria onnistumisia ja katkeria tappioita.
Kirja tuo esiin uutta tietoa henkilöistä ja tapahtumista. Kerron mm. yhteistyöstäni Veikko Vennamon ja Tony Halmeen kanssa.
Kirja antaa mahdollisuudet tehdä tilit selväksi menneiden tapahtuminen kanssa ja avaa näkökulmaa tulevaan. Olen uskon ja aatteen mies, heteromies, lihansyöjä,isä,aviomies ja ravimies.Olen näköistaiteen ystävä, sellainen tulee kirjastakin, Timo Soinin näköinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
jostain nuoresta pikkupolitiikosta kertova itsekehu kirja. melko narsistinen tempaus tehdä omaelämänkerta kirja alta 50.nä. No tuo narsismi on jo ollut tiedossa pitkään. tuleeko kirjan nimeksi iivisniemen ikoni?
Inhoitta koko ajatus kirjasta.
Soini on mies joka esti lähes varman pääsyni kansanedustajaksi hankimalla sen laulajan viemään äänestäjäni.
eli oppositiorakki. Ketä oikeesti kiinnostaa jonkun Soinin kaltaisen mitättömyyden, muistelmat.Tuleekohan kirjaan maininta myös kaveruudesta Bärlundiin?
täytti lauantaina 60 vee juhlat Jyväskylän paviljongilla.Kirjan hinta 60 euroo on juhlateos kuulemma kuviakin hankkikaa...
ku mitä sOINI. Mauri on sentään 60.n ja eduskunnassakin ollut jo lähes 30 vuotta (-79 lähtien)joten muistelmille alkaa olla jo tilaa ja tilaustakin. Mutta soinin muistelmat.....;D LOL !
Kyllä pitäs maksaa ennenkuin lukisisin tyypin kirjan...
hänellä on visio vapaasta Suomesta.
ANGELA
yli 10000 kpl että siihen Soinikin pääsee.
kamaa, mutta eiköhän tyyppi ole lahjottu hiljaiseksi...
on myös kansiot Bärlundista
Sinua kiinnostaa, kun kommentoit. Osta pois niin Soini saa royaltit!
Kovasti tuntui sinua kiinnostavan, kun klikkasit auki ja vaivauduit kirjoittamaan ja roikut puolueen palstalla, jotä et kannata. Mee töihin.
Mistä sen vielä tietää millainen kirja on, kun ei sitä ole painettukaan?
Timo Soini on puolueen puheenjohtaja ja minä jäsenenä kannatan sitä, joka on pomoksi valittu. Tulkaa puoluekokoukseen tekemään ehdotuksenne. Soini on valittu yksimielisesti jo monta kertaa.
, joka kantaa kuvaavasti niemeä AURINKOKUNINGAS II
Kähiseekö seinän läpi pahat tekonsa?
Soinin ja täällä raapustavien ero on se, että hän kirjoittaa kirjan ja kuittaa siitä fyrkat ja te kirjoittette tänne omalla kustannuksellanne.
Tosiasiahan on, että Soini ei perussuomalaisia enää tarvitse, mutta poulue kuolee ilman häntä. Mutta mikäs on kaverin ollessa. Hesarikin näytti mainostavan teosta kuvan kanssa.
Soini menisi EU-parlamenttiin, että lätkähtäisi jos asettusi ehdolle, saisi ainoana kuuluisana EU-kriitikkona 200 000 ääntä ja kisaisi Stubbin kanssa valtakunnan äänikuninkuudesta.
Eihän sitä tiedä vaikka tuo kyllästyisi puhiksen hommiin, Soinin positio on saletissa. Se voi jatkaa persuissa, lähteä EU:hun tai mennä dirikaksi yksityissektorille.
Aion Soinin kirjan lukea, vaikka tuskin siellä mitään ihmeellistä on, hyvä siitä tulee, jos kaveri kirjoittaa yhtä hyvin kuin puhuu.
annat ymmärtää että Soini muka kirjoittaa kirjan. Kissan jalat, sillä kyllä kirjan kirjoittaa ihan eri henkilö ja Soini antaa vain tarinat ja niihinkin toinen lisää lentäviä lauseita, mikä ei soinilta luonnostaan onnistu. Kaiken huipuksi Soini ratsastaa vennamolla kirjassaan, sillä muutoinhan tuota ei ostaisi edes politiikan tutkija. Nyt mahdolliusesti saa jotkut vennamo fanit ostoksille, kun ajattelevat että siinä on vennamo tarinoita puolet sivuista.
On kateus kovaa. Pienenä poikana pihoilla leikittiin potuttaako, potuttaako kuuntelee leikkiä v- alkuisella sanoilla.
Pressanvaalien aikaan julkaistiin tv:ssa ja lehdissä ehdokkaiden yo-todistukset parhaat oli Hautalalla ja Soinilla. Taisi olla ällä äidinkielessä, mutta eihän se osaa kirjoittaa koko yo-lautakunta on pistettävä virkavirheestä syytteeseen! buhhahahahhaa
kuinka olisi L todistuksessa, mutta kirjoittaminen on asia erikseen. Noita oikeita menestyneitä kirjailijoita on useita, eikä he ole edes käyneet oppikoulua saati kirjoittaneet ylioppilaaksi. Kirjoittajat ovat erikseen ja jos jo pelkät slouganit pitää Soinille toisen keksiä ja kirjoittaa, niin mites sitten koko kirjan itse osaisi tehdä.
Vakuutusmiehellekkin luulisi tuon totuuden olevan jo ammatillinenkin kriteeri.
Rahhoo tulloo Soinille kirjasta. Itse olen lukenut Suomen Uutisiakin kauan ja hyvin Soini siellä kirjoitteli.
Hommasi meillekin Oinosen ehokkaaksi, kun ei tiällä ollut vanhoilla parroilla mahollisuutta päästä. Neuvottel vaaliliiton Kokkoomuksen kansa ja Pena läpi.
Kyllä kansa tietää ja on Timpan takan. Liian kiltti se on, Vennamo ois heittänä ulos paskanpuhujat.