hei kaikki masentuneet! oma tarinani, jotta saisitte toivoa ja voimia parantumiseen. olen itse kaksi kertaa vakavaan masennukseen sairastunut (eka kerralla 2kk sairasloma, toka kerralla 4kk). sairaslomien väliaika jonkinlaista selviytymis"puuroa". nyt alkaa 14kk lääkkeitä syötyäni elämä tuntua NORMAALILTA. rohkeutta ja tsemppiä teille kaikille, kyllä se elämä vielä voittaa, jaksakaa uskoa siihen! lääkitys aamuisin 15mg cipralex ja iltaisin 30mg remeron. hyvä kombinaatio. muutama kilo tullut läskiä. tarvittaessa diapamia 10mg ja tenoxia unettomuuteen. itsehoitona hölkkään joka päivä.
rohkeutta & toivoa
parantunut74
4303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On hyvä, että täällä kerrotaan tällaisia selviytymistarinoitakin, sillä kyllä masennusta sairastaessa usko elämään on lujilla.
Kiitos, että jaoit kertomuksesi :)
olen ollut kolmatta vuotta ja olen pärjännyt.Kyllä totta varmasti on,että masennuksesta voi parantua.Mukava kuulla sinulle käyneen myös niin.
jatkoa tuohon edelliseen viestiini: pahimmassa masennuksen suossa mua auttoivat nämä:
saunaan joka päivä (oikein kovat löylyt, niin tuntuu että masennuksen paska lähtee ulos hien mukana). saunoin siis pari tuntia joka päivä.
linnanmäen vuoristorata ja mustekala (missä muualla aikuinen ihminen saa huutaa kovaan ääneen tuskaa ja ahdistusta, ilman että suljetaan sairaalaan?) - kovaa karjuminen auttoi.
kotona voi huutaa, jos dumppaa äänensä tyynyyn tms...
itkeminen (pahimmassa masennuksessani en enää pystynyt itkemään, mutta sitten kun lopulta sain kyyneleitä tiristettyä, itkusta tuli heti parempi olo)
nämä auttoivat, silloin kun mikään ei kiinnostanut eikä jaksanut urheilla. sitten kun myöhemmin (ehkä kuukauden päästä tms) oli vähän voimia, lähdin lenkille. alussa jaksoin juosta vain pari minuuttia, mutta olin päättänyt, olen ulkona lenkkarit jalassa puoli tuntia, jaksoin juosta tai en.
lukea. Näillä palstoilla saisi käydä enemmänkin
ihmisiä, jotka selvityneet psyyke-ongelmista. Tosin
aika vähän niihin sit kommetteja tulee. Ehkä me ns.
oireilijat ei osata suhtautua myönteisesti siihen,
että toiset on esim. masennuksesta eroon päässy.
Paljoltihan tuo terveys/hyvinvoiti on kiinni ihmisen
omista asenteista, joihin taas menneisyys ja elämän
tapahtumat vaikuttanut. Tietysti lääkitys, terapia
ja oma hoitomotivaatio kans auttaa. Masennus vaatisi
omasta mielestäni myös toimivaa ihmis-suhde tukiverkostoa. Liikunta on tosi hyvä juttu, mutta
yksinään ei ainakaan itse viitsi mihinkään lähteä.
Myös jonkinlainen työ/tekeminen/toiminta auttaisi
sillai, että päivässä ois joku rytmitys, vaikken itse unettömuudesta kärsikkään.
Nää oli omakohtasia mielipiteitäni ja tiedän kyllä, jotta kun oikein syvällä masennuksessa koittaa selvityä aamusta iltaan, niin eipä taida
tästäkään tekstistä paljon apua olla?