Hesan Kopla on elitistinen porukka

Hesan Kopla juhlii ja uhkailee rehellisiä kansalaisia. Rahoitustaustat ovat hämäriä. Tällainen porukka ei sovi Perussuomalaisiin. Puoluehallituksen tulisi puuttua tilanteeseen. Vennamokin erotti piirit, joihin kuului skyppilaisia. Miksi Timo Soini ei voi tehdä samaa. Loppuisi tämä elitistien porsastelu rehellisen, työtätekevän kansan riveissä.
7417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joku onneton tosikko uskoo kaikki kps:n levittämät valheet Helsingin piirihallituksen toiminnasta.

Helsingin piirin tilit, taseet ja rahoitus kestävät pikkutarkankin tarkastelun, eikä niissä ole mitään muuta hämärää kuin lähtötilanne, jolloin Hesan Kopla sai piirin haltuunsa. Saadut tilit olivat täysin sekaisin, sisälsivät tekaistuja kuitteja, eikä mikään täsmännyt. Käteiskassa oli Sormon kertoman mukaan "palanut" tulipalossa ihan kolikoita myöten.

Helsingin piirihallitus ei ole uhannut ketään, uhkailijana on ollut Sormon masinoiva Kontulan Perussuomalaisten osasto, joka jaksaa ylläpitää asiatonta keskustelua näillä palstoilla.

Kontulan osaston Uimis, alias Petri Haapanen kehottaa julkisesti runkkaamaan ja Kontulan osaston ykkösnainen Johanna Rossi nuolemaan pillua. Näin Kontulan osasto luo julkisuuskuvaa perussuomalaisista. Tätäkö todella halutaan?

Tästä Kontulan opaston täysin ala-arvoisesta alapäähän keskittyneestä toiminnasta Helsingin piirhallitus haluaa varsin ymmärrettävistä syistä pysyä erossa.

Puoluehallituksen ja Timo Soinin pitäisi avata silmänsä ja hankkiutua tästä ainoastaan puoluetta vahingoittavasta joukkiosta eroon.

Siinä kirjoittaja on oikeassa, että Hesan Kopla on elitistinen verrattuna Kontulan Perussuomalaiseen osastoon, joka koostuu enimmäkseen kaljakapakkaörveltäjistä.

Helsingin piirihallitus, joka myös Hesan Koplana tunnetaan ei porsastele, mutta joutui sattuneesta syystä syyskokouksessaan kieltämän alkoholin nauttimisen kokouksessa Kontulan osaston jäseniltä, jotta kokous saatiin hoidettua asianmukaisesti ilman örvellystä.

Äänestä

sivistynyt piiri? Piiri ei uhkaile, piiri noudattaa sääntöjä ja lakeja. Piiri ei luo linjojaan vennamolaisen ajattelun mukaan eikä tue tuollaista harhaanjohtamista, ja epärealistista ajattelua. Kopla ei turnua keskikaljakuppiloissa kansalaisille valehtelemassa, ja lupailemassa olemattomia.
Piirin rahoituskanavat kestää millaisen tarkastelun hyvänsä ja puheet mahdollisista rikollisyhteyksistä pitää asettaa kunnianloukkauksen valoon, ja toimia sen mukaan.

Mieluimmin pitää olla elitistinen ja sivistytynyt, piiri, kuin alapää ideologialla varustettu vennamolaisen maailman katsomuksen omaava epärehellinen alaosasto. Ketjun aloittaja joka ilmeisesti on kps.n kuuluva voisi esiintuoda ne oikeasti epärehelliset ja rikollisen taustan omaavat henkilöt omasta osastostaan, ennekuin aloittaa julkisen mollaamisen lainkuuliaisesta piirihallituksesta.

Äänestä

varmasti jokainen, ei ole kuin yksi katkera joka ei päässyt Hesan johtoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI sovi Pesuihin kirjoitti:

Hesan Kopla juhlii ja uhkailee rehellisiä kansalaisia. Rahoitustaustat ovat hämäriä. Tällainen porukka ei sovi Perussuomalaisiin. Puoluehallituksen tulisi puuttua tilanteeseen. Vennamokin erotti piirit, joihin kuului skyppilaisia. Miksi Timo Soini ei voi tehdä samaa. Loppuisi tämä elitistien porsastelu rehellisen, työtätekevän kansan riveissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu