toimimme aliurakoitsijana useille eri firmoille. (kaksi yrittäjää) mahdollisuus kasvattaa yritystä ja näin työllistää muitakin hyytyy siihen, kun meiltä tilataan esim neljä viikkoa kestävä työ ( kaksi henk). Kesto sanotaan aivan varmaksi tilausta tehdessä, joten emme voi vastaanottaa uusia tilauksia ennenkuin kuukauden päähän. Kuitenkin aika usein on käynyt niin että työ kestääkin vain viikon, joten taas uusi työmaa pitää löytää, ettei olisi joutokäyntiä. Tilausvahvistus ei auta siinä mielessä, että jos laskutan tilatun neljän viikon jakson niin menetän asiakkaan, joten se ei ole hyvä, jos taas otan neljän viikon aikaan uuden työn sekään ei ole hyvä. Eli toivoisinkin ihmisten ajattelevan hieman pidemmälle, kun he tillavat jonkin työn , kuinka pitkäksi aikaa he haluavat työntekijä ja sitten olevan valmiita myös maksamaan sen .
ajattelun
aihetta
1217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tällaiset ihmiset jotka toimivat näin. Jos heidän koko työvoima tilattaisiin vaikka kahdeksi kuukaudeksi ja työ kestäisikin kaksi päivää olisi ääni kellossa toinen. EIKÖ?