Suomaisen mittapuun mukaan.
He kai itse vielä luulevat olevansa täällä jotain, mutta 20 bändiä painaa jo ohi.
Hanoi Rocs on vain keskinkertainen
11
2060
Vastaukset
- andy monroe
Niin pitää ymmärtää tää Hanoi Rocks että minkälainen tapaus tämä oikeastaan on. Ei se minunkaan mielestä loppujen lopuksi paljoa kummasempi ole kuin esim. Hellacopters. Flaming Sideburnsin biisit on ainakin mun mielestä monesti parempia. Mutta Hanoi tottakai oli erikoinen juttu sillon 80-luvulla kun yksikään suomalainen ei ollut vielä käynytkään tuolla ulkomailla. Ganes kävi ruotsissa mutta Hanoi oli eka joka teki sen homman ihan oikeasti maailmanlaajusesti. Eli levytkinhän julkastiin ympäri eurooppaa, japanissa ja jopa jenkeissä. Myyntimäärät ei ollut kovin kummasia, juuri sellasia mitä kuvittelet että bändi pystyy faneja hankkimaan kiertämällä, tekemällä keikkoja yhtenään. Viimenen levy jonka CBS julkasi myi noin 200.000 kpl ja oli ainut hanoi levy joka jotain myi. Sitten tietysti maininnan arvoista on että kuuluisat jenkkibänditkin ovat diggailleet hanoista jonkinverran. Eli jo se että ylipäätään tietävät kyseisen orkesterin.
Mitään tämäntasoista ei aikasemmin todellakaan ollut suomesta.
Ongelmahan syntyy nyt siinä kun jotkut hypetti tätä Hanoita tyyliin "Guns n Rosesin päävaikuttaja", "maailmanlaajuinen menestys" jne... En tiedä varmaksi ite mutta tuskin oli mikään päävaikuttaja. Izzy ehkä jonkinverran ainaki diggaili bändistä kun kuulemma matkusti 600 mailia Hanoin keikalle vuonna '84. Ja mitä tulee maailmanlaajuseen menestykseen niin mitään läpimurtoahan ei todellakaan tullut vaan lähinnä se mitä saavutettiin oli että saatiin levyt ulos lähestulkoon toka paikassa maapalloa ja samoissa paikoissa käytiin myös keikoilla. Ja jokapaikasta tuli jonkin verran, noin kourallinen faneja.
Kun Hanoi hajos, Andy sekoili aikansa perskärpäsenä LA:ssa, yritti tehdä omaa uraa mutta mokas sen tietenkin kun veti liikaa aineita. Mike taas ei ole niin lahjakas kun Andy joten ei niillä biiseillä mitään saavutettu. Kun Andy ja Mike tuli takas suomeen noin -95, Andy hehkutti aika paljon tosta Hanoista edelleen kun ei muita vastaavia ollut vielä tästä maasta. Nythän niitä on vaikka kuinka paljon ja Hanoi Rocksin "erikoisuus" on siinä mielessä kyllä historiaa. Mutta bändi on läjässä taas, luulenpa että ainut syy on että mitäs muutakaan tekemistä noilla mahtaa olla. Diggailee kuka lystää.- Gyp
Jotenkin huvittavaa että Hanoin isoin hitti on ja tulee olemaan CCR-coveri.
- .............
Gyp kirjoitti:
Jotenkin huvittavaa että Hanoin isoin hitti on ja tulee olemaan CCR-coveri.
sinkkuna ehkä up and around the bend ehkä myi parhaiten, mutta kyllä hanoi on tunnetumpi esim. tragedystä ja taxi-driverista
- andy monroe
Gyp kirjoitti:
Jotenkin huvittavaa että Hanoin isoin hitti on ja tulee olemaan CCR-coveri.
huvittavaa siinä oikeastaan on? pistä up around the bend ihan mille tahansa suomalaiselle bändille niin kyllä on aika kevyttä niiden paras biisi. tästä asiasta ei tarvitse sitten edes kiistellä.
itse veikkaan että up around the bend otettiin levylle siksi koska cbs ei löytänyt tarpeeksi hittimäistä materiaalia andyn biiseistä.
mun mielestä yhen mokan ne teki siinä vaiheessa. edellisiä levyjä oltiin myyty vasta jotain about 10 - 20.000 per albumi. ihan sama olis ollu two steps from the move levylle uudelleen äänittää esim. until i get you. tai tragedy. ehkä korjailla jotain sovituksiakin kun siellä oli niitä apumiehiä andylle.
andyhän on lahjakas kaveri tekemään hittikoukkuja mutta se ei osaa tehdä kokonaisia biisejä. mikekin hallitsee sen puolen paremmin. andyllä on varmaan varastossa hirmu määrä erilaisia hienoja riffejä, hittikoukkuja mutta ongelma on siinä että se ei osaa käyttää niitä, ts. hyödyntään niitä. kasata niistä kokonaista biisiä. sen kuulee kyllä andyn biiseistä. mike taas osaa kyllä sovittaa, tehdä tasapainoista materiaalia mutta niistä puuttuu hittiaines. juuri se mikä andylla on. jos ne joskus saa palikat kohilleen niin tulee todella hienoa jälkeä. esim. tämä fashionin riffi oli andyllä jotain 5 vuotta eikä se keksinyt sitä sen pidemmälle. nyt se sai sen jotenkin läjään mutta ei se edelleenkään ole täydellinen. monessa hanoi biisissä tämä sama ongelma. tragedy ja until i get you on ehkä täydellisimpiä sävellyksiä andyltä. niiden kohdalla mokattiin taas tuotantopuolella. ville valoon jos pitäs verrata andyä niin nostan andyn ylemmäs biisinikkarina. koska sillä on silti se harvinainen oikea hittikoukkujen tekotaito mitä valolla ei ole. valo tekee saman biisin tuhat kertaa, kaikki samanlaista laahaavaa tylsää IDEATONTA bullshittiä. sori him fanit. andyn biisit on kuitenkin kaikki erilaisia. - vore
SOri mut michael Monroe ei muka ole lahjakas??? päin vastoin,on multi-instrumentalisti ja osaa muutenki "laulaa" oletteko edes kuulleet miken soolo biisejä ?
- andy monroe
vore kirjoitti:
SOri mut michael Monroe ei muka ole lahjakas??? päin vastoin,on multi-instrumentalisti ja osaa muutenki "laulaa" oletteko edes kuulleet miken soolo biisejä ?
lahjakas.
muutamia hyviä biisejä: she's no angel, smoke screen, nothin's allright, hammersmith palais, you crucified me, where's the fire john - keskinkertainen?!
andy monroe kirjoitti:
huvittavaa siinä oikeastaan on? pistä up around the bend ihan mille tahansa suomalaiselle bändille niin kyllä on aika kevyttä niiden paras biisi. tästä asiasta ei tarvitse sitten edes kiistellä.
itse veikkaan että up around the bend otettiin levylle siksi koska cbs ei löytänyt tarpeeksi hittimäistä materiaalia andyn biiseistä.
mun mielestä yhen mokan ne teki siinä vaiheessa. edellisiä levyjä oltiin myyty vasta jotain about 10 - 20.000 per albumi. ihan sama olis ollu two steps from the move levylle uudelleen äänittää esim. until i get you. tai tragedy. ehkä korjailla jotain sovituksiakin kun siellä oli niitä apumiehiä andylle.
andyhän on lahjakas kaveri tekemään hittikoukkuja mutta se ei osaa tehdä kokonaisia biisejä. mikekin hallitsee sen puolen paremmin. andyllä on varmaan varastossa hirmu määrä erilaisia hienoja riffejä, hittikoukkuja mutta ongelma on siinä että se ei osaa käyttää niitä, ts. hyödyntään niitä. kasata niistä kokonaista biisiä. sen kuulee kyllä andyn biiseistä. mike taas osaa kyllä sovittaa, tehdä tasapainoista materiaalia mutta niistä puuttuu hittiaines. juuri se mikä andylla on. jos ne joskus saa palikat kohilleen niin tulee todella hienoa jälkeä. esim. tämä fashionin riffi oli andyllä jotain 5 vuotta eikä se keksinyt sitä sen pidemmälle. nyt se sai sen jotenkin läjään mutta ei se edelleenkään ole täydellinen. monessa hanoi biisissä tämä sama ongelma. tragedy ja until i get you on ehkä täydellisimpiä sävellyksiä andyltä. niiden kohdalla mokattiin taas tuotantopuolella. ville valoon jos pitäs verrata andyä niin nostan andyn ylemmäs biisinikkarina. koska sillä on silti se harvinainen oikea hittikoukkujen tekotaito mitä valolla ei ole. valo tekee saman biisin tuhat kertaa, kaikki samanlaista laahaavaa tylsää IDEATONTA bullshittiä. sori him fanit. andyn biisit on kuitenkin kaikki erilaisia.Hanoi Rocks on yksi Suomi rockin legendoista. Veikkaanpa että Suomessa saatettaisiin laulaa todella vähän rockia tai heviä jos Hanoi Rocks ei olisi tehnyt oikeaa musiikkia. Hanoi Rocksia pidetään myös ulkomaillakin mahtavana 80-luvun bändinä, Axl Rosekin on myöntänyt että ei olisi Gunnareita ilman Hanoita.
Hanoi ei ole mielestäni välttämättä enään niin täysin mahtavia kuin 80-luvulla, ja pidän sitä lähes kokonaan Vince Neilin syynä. Heti kun Hanoi Rocks hyppäsi takaisin, on musiikki tyyli alkanut muuttua paljonkin.
Mahtavia biisejä on mm. Tragedy, Don't You Ever Leave Me(parhaita rock balladeja koskaan), Million Miles Away ja Up Around The Bend.
Andy on todella hyvä säveltäjä.
- heh,heh
ksvaako kainalokarvat maahan asti? joskus kuulemma perskarvat tursuaa pitkienkalsareiden välistä.joskus myös takatukka sekä viikset,tää oli sitä kasaria.
- HanoiRocksROCKSROCKS
Jos olisit yhtään tutustunut Hanoihin, tietäisit, että he eivät varmasti, todellakaan luule itsestään mitään liikoja.
Hanoi Rocks on yksinkertaisesti loistava bändi.
Voit verrata Hanoi Rocksia vaikka tämän vuoden muihin RuisRock-esiintyjiin.
HAnoi keräsi yleisöä mahtavasti ja piti mielettömän shoun, mihin ei mikään muu bändi samoilla festareilla pystynyt.
Itse taidat olla jotain Metalli-miehiä? hah.- Zake
>Itse taidat olla jotain Metalli-miehiä? hah.
Ja mitähän vikaa mahtaa olla metallimiehissä? Häh. - 6+5+9t4
Taisit unohtaa The Arkin, veti kaksi kertaa enemmän populaa ruisrockissa kuin Hanoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818