Idea?

En valitettavasti oikein ymmärrä Perussuomalaisten tarkoitusperiä.Voisiko joku ystävällisesti kertoa kyseisen puolueen aatteen ja ideologian lyhyesti? Jotkut väittävät puoluetta äärioikeistolaiseksi ja toiset taas köyhien kaljamahojen äänitorveksi. Perussuomalaisten kotisivut ja Halmeen esiintyminen menevät niin pahasti ristiin,että kaipaisin hieman näkökulmia.
7483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että Perussuomalaiset ovat puolue ja Halme persoona.

Äänestä
  • tony sopis pe.suomalaisten puheenjohtajaksi

    Äänestä

Perussuomalaiset on juuri niitä köyhiä kaljamahoja varten, jotka sisimmässään kannattavat kokoomuslaista konservatiivista linjaa, mutta ovat liian huonotuloisia hyötyäkseen itse Kykypuolueen äänestämisestä SEKÄ vaihtoehto myös heille, jotka tuntevat sisällään asuvan pikku-Väyrysen, mutta ovat Keskustan äänestäjiksi liian urbaaneja.

Yhdistävänä tekijänä Perussuomalaisten äänestäjillä on kuitenkin alhainen koulutus- ja palkkataso, ennakkoluuluisuus kaikkea uutta kohtaan sekä merkittävä älyllinen jälkeenjääneisyys.

Äänestä
  • Jos perussuomalaiset keräävät merkittävän osan älyllisesti jälkeenjääneiden äänistä, se on sitten kokoomuksen menoa.

    Muunlaiset kokoomuslaiset ovat jo vaihtaneet puoluetta.

    Äänestä

  • Okei mige,pitänee vissiin vähän valottaa.
    Ensinnäkin se että homman nimi on tänään hieman eri kuin esimerkiksi 70-luvulla,koulutuksen ja asuinpaikan merkitys on muuttunut.

    -kannatan perussuomalaisia
    -mulla ei ole kaljamahaa
    -en kannata kokoomuslaista,sosialistien perseennuolemis-linjaa
    -tuloni ovat 3000 e/kk ja joka ikinen sentti on verottajan tiedossa
    -asun maalla,käyn töissä kaupungissa
    -koulutukseltani olen metallimies/vartija,tällä hetkellä en tee koulutusta vastaavaa työtä
    -päästötodistuksen keskiarvo 8.0,kaiketi keskitasoa(älyllinen jälkeenjääneisyys?)
    -sotilasarvo:ylikersantti
    -nykyisessä työssäni olen tekemisissä myös maahanmuuttajien kanssa,käsitykseni heistä perustuu käytännön kokemukseen

    Äänestä

  • jantte kirjoitti:

    Okei mige,pitänee vissiin vähän valottaa.

    "mulla ei ole kaljamahaa"

    Tosiaankin, unohdin mainita perussuomalaisten äänestäjissä vähemmistönä olevan vaihtoehdon läskimahoille: hormonibodarit.

    "en kannata kokoomuslaista,sosialistien perseennuolemis-linjaa"

    Kommariviha kuuluu olennaisena osana kokoomuslaiseen arvomaailmaan, ilman "kokoomuslaista"-sanaa repliikkisi on kuin suoraan Ben Z:n suusta tullut. (unohda jo entinen hallitus)

    "koulutukseltani olen metallimies/vartija"

    Uuuh beibe. Amis siis. Tukee edelleen teoriaani keskivertoa vähälahjaisemmasta yksilöstä.

    "tuloni ovat 3000 e/kk"
    "tällä hetkellä en tee koulutusta vastaavaa työtä"

    Ristiriita?
    (Olet siis lomautettu sieltä telakaltasi, ja tässä välissä teet jotain paskahommaa, josta tuskin tulee kolmea tonnia kuussa)

    Ja tuollaisenaankin, palkkasi on vain tilastoharha.

    "sotilasarvo:ylikersantti"

    Yksi sana: militantti.

    "nykyisessä työssäni olen tekemisissä myös maahanmuuttajien kanssa"

    Monipuolinen käsityksesi ulkomaalaisista on siis peräisin yhteisistä kokemuksista siivouspartiossa Omarin ja Abun kanssa.

    Ja btw, oletko ikinä kuullut pilkkusäännöstä?

    Äänestä

Halmeella ei ole ollut puolueen kanssa muuta tekemistä, kuin että hän on lähtenyt sen ehdokkaaksi - ja sitoutumattomana sittenkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Oikeisto kirjoitti:

En valitettavasti oikein ymmärrä Perussuomalaisten tarkoitusperiä.Voisiko joku ystävällisesti kertoa kyseisen puolueen aatteen ja ideologian lyhyesti? Jotkut väittävät puoluetta äärioikeistolaiseksi ja toiset taas köyhien kaljamahojen äänitorveksi. Perussuomalaisten kotisivut ja Halmeen esiintyminen menevät niin pahasti ristiin,että kaipaisin hieman näkökulmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu