Yli 600 vuoden aikana, Piispa Henrikistä Haminan rauhaan, ruotsalaiset alistivat vähitellen suomalaiset, verisin ottein. Historian opetus Suomessa perustuu edelleenkin ruotsalaisen miehittäjän kirjoittamaan historiaan. Pohjana sille on ruotsalaisuuden liikkeen perustajan, Axel Olof Freudenthalin (Helsingin yliopiston ruotsin kielen professori 1878-1904) julistus, jossa suomalaisista sanotaan muun muassa (L A Puntila väitöskirjassaan "Ruotsalaisuus Suomessa"):
"Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen uralla."
"Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria."
Ruotsalaisuusliikkeen lehti Det unga Finland kirjoitti 1800-luvun jälkipuoliskolla: "Elleivät suomalaiset ja unkarilaiset olisi joutuneet kosketukseen sivistyskykyisempien kansojen kanssa, ne olisivat raakalaisimmat kaikista."
Vain tämä historiankirjoitus kelpaa maamme ruotsinkielisille nykyisinkin:
"Uudellamaalla ei ollut asutusta ennen kun ruotsalaiset tulivat sinne 1100-luvulla", todisti juhlan esitelmöitsijä, historioitsija Carl Jakob Cardborg Ruotsalaisuuden päivänä 6.11.1996 Helsingin Svenska Gårdenilla. Näin siis vielä vain puolenkymmentä vuotta sitten.
RAISKATTU SUOMI !
Leevi
4
649
Vastaukset 4
- artahtrhrah
www.willitblend.com
- dfgdfgdfdf
HÖNÖÖ://www.willitblend.com/
Siis puolikymmentä? Nyt on vuosi 2007.
- MUIDEN MIELIPITEISTÄ
Mitä väliä mitä on kirjoitettu tai mitä jotkut ovat meistä ajatelleet! Pääasia, että itse tiedämme miten asiat ovat!
- MillaM
Kun se tietäminen ei enää riitä. Tarttis ne raakalaiset esi-isät ny olla, et päästäisi EU:n ikeestä. Pelkkä maksajahan Suomi on. Kattelee asiaa si miltä suunnalta tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441