KUNTALIITON LINJA
Helsingin Sanomat 10.10.2007
Kuntaliiton mielestä kuntayhtymät eivät ole paras ratkaisu, kun sosiaali- ja terveystoimen tulevaisuutta rakennetaan.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne varoitti 9.10 Helsingissä sosiaali- ja terveydenhuollon seminaarissa, että se, mikä voi olla tarkoituksenmukaista sosiaali- ja terveyspalveluille, voi olla haitallista kunnan toiminnalle.
Jos kunnat siirtävät kunta- ja palvelurakenne uudistuksessa eli niin sanotussa paras-hankkeessa kaikki sosiaali- ja terveystoimen palvelut esimerkiksi kuntayhtymälle, järjestämisvastuun mukana yli puolet kunnan palvelutoiminnasta ja taloudesta siirtyy oman kunnan ulkopuolelle.
Parjanne korosti kuntien vastuuta ja määräysvaltaa uusia hallintomalleja rakennettaessa.
”Parhaiten demokratia toteutuu silloin, kun kunta voi omassa organisaatiossaan hoitaa tehokkaasti mahdollisimman paljon palveluista.” sanoi Parjanne.
”Uudistuksen jatkotyössä on hyvä muistaa puitelain lähtökohdat. Niiden mukaan kunnan tulisi perustua työssäkäyntialueeseen tai vastaavaan toiminnalliseen kokonaisuuteen.” jatkoi Parjanne.
Kuntaliitto ja erityisesti isot kunnat ovat korostaneet kuntaliitosten merkitystä, kuntayhtymät ovat huono vaihtoehto.
KAINUUN MALLI YSKÄHTELEE
Vuoden 2005 alussa aloitettu Kainuun hallintokokeilua on ehditty mainostaa kunta uudistuksen esikuvaksi. Kainuun mallissa yhdeksän kunnan sosiaali- ja terveydenhuolto päivähoitoa lukuun ottamatta sekä lukiot ja ammatillinen koulutus ovat maakunnan vastuulla. Kuntauudistuksen yksi tavoite on palveluiden järjestäminen riittävän suurissa yksiköissä. Kainuussa se tarkoittaa sitä, että palvelut karkaavat keskustaajamaan Kajaaniin.
Vuodenvaihteessa Kajaanin kaupunkiin liitetyn Vuolijoen terveyskeskuksen vaikutusalueelta kerättiin 2200 allekirjoituksen adressi, jonka luovuttaminen maakunnan johdolle ei tuottanut toivottua tulosta.
Tapio Mainio
Helsingin Sanomat 10.10.07
Nämä kaksi uutista oli Hesarissa 10.10.2007. Samassa lehdessä oli uutisointi myös Kajaanissa olleesta mielenosoituksesta. Kuntaliiton uutisen lopussa oli viittaus Kajaanissa olleeseen mielenosoitukseen.
Näitten pohjalta itse kukin voi miettiä mitä meillä tapahtuu. Palvelut karkaavat Kajaaniin kiihtyvällä vauhdilla ja se ei ole työssäkäynti alue maakunnan kaikille kolkille. Kaikki ne asiat mistä kuntaliitto varoittelee, toteutuu nyt täällä meillä, pitkien etäisyyksien maakunnassa.
MITEN ON, MONIKO MUISTAA VIIME KEVÄÄLTÄ VAALILÄHETYKSET RISTIJÄRVELTÄ?
MONIKO MUISTAA MITÄ KANSANEDUSTAJIKSI VALITUT LUPASIVAT RISTIJÄRVELLÄ?
NÄMÄ SAMAT VALITUT PUOLUSTIVAT MYÖS TÄTÄ KAINUUNMALLIA SANOEN SEN TURVAAVAN PALVELUT JOKA KUNNASSA.
NYT HEILLÄ EI OLE MITÄÄN SANOTTAVAA. NO JAA… YKSI KERTOI TALOUSPOLIITTISEN NERONLEIMAUKSEN TOISSAPÄIVÄNÄ?!
KAIKKI HE OVAT MUKANA ENSI VUONNA MAAKUNTAVAALEISSA KEHUMASSA SAAVUTUKSIAAN MAAKUNTAVALTUUTETTUINA.
Tässä olisi muutamia juttuja pohdittaviksi. Perinneruikuttajaa mietityttää kuka uusi herra tulee kertomaan, että pitäkää suunne kiinni. Maakunnan paikallislehdistö toistaa maaherran sanomaa. Ylä-Kainuu lehti pääkirjoituksessaan nimesi Vuolijoen aloittaman keskustelun ääri-ilmiöksi. Lehti totesi myös oikeaksi sen, että Vuolijokisilta loppuu terveyspalvelut, viittauksella, ettei Suomussalmellakaan ole joka kylällä terveyskeskusta. Lehti myös toistaa sen virkamiesten sanoman, toiminta loppui sen vuoksi ettei Vuolijoella ollut lääkäreitä.
Valtaapitävät ovat luoneet maakuntaamme JUCHE-aatteen, ainoan ja oikean.

Vastaukset 1
Vanhimmat
näyttää olevan pääasia, että saadaan lisää pakolaisia ja heistä kyllä pidetään huolta, tottakai!