mopo

käsistä tehyn johdolla, nyt jo alettu painostamaan toisissa liitoissa olevia työntekijöitä, jotka tyytyvät omaan sopimukseensa ja haluaisivat tehdä töitä ilman että tulee painostusta ja kiusaamista työpaikalla. pahasti tehyn johto käyttää hoitajia hyväkseen lupailemalla näitä korotuksia ja taloudellista tukea irtisanoutuneille. kyseessä on tehyn johdon henkilökohtainen ristiretki työnantajia kohtaan ja aseena käytetään hyväuskoisia työntekijöitä.
3126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esimiehet kiusaavat ja uhkaavat lopputileillä tehyyn kuulumattomia. Voi aikoja voi tapoja, mutta tuttua oli silloinkin, kun olin itse vielä töissä siellä. Sama kaiku on askelten...

Äänestä
  • Tampereella virkaan pääsyyn vaadittiinkin Demarien jäsenkirja.
    Nyt demarihoitajat tekevät myyräntyötään kokoomuslaista liittojohtajaa vastaan siksi, että kosto puheenjohtajavaalin häviöstä näyttää nyt niin herkulliselta.
    Nämä demareiden tekemät kiusaamiset kun menevät kokoomuslaisen liittojohtajan piikkiin.

    Äänestä

  • Demarien jäsenkirja kirjoitti:

    Tampereella virkaan pääsyyn vaadittiinkin Demarien jäsenkirja.
    Nyt demarihoitajat tekevät myyräntyötään kokoomuslaista liittojohtajaa vastaan siksi, että kosto puheenjohtajavaalin häviöstä näyttää nyt niin herkulliselta.
    Nämä demareiden tekemät kiusaamiset kun menevät kokoomuslaisen liittojohtajan piikkiin.

    ihan järjetöntä, hoitajia uhkaillaan ja pakotetaan allekirjoittamaan irtisanoutuminen ja liittymään tehyyn, tämä toiminta kääntyy tehyä vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


karannut kirjoitti:

käsistä tehyn johdolla, nyt jo alettu painostamaan toisissa liitoissa olevia työntekijöitä, jotka tyytyvät omaan sopimukseensa ja haluaisivat tehdä töitä ilman että tulee painostusta ja kiusaamista työpaikalla. pahasti tehyn johto käyttää hoitajia hyväkseen lupailemalla näitä korotuksia ja taloudellista tukea irtisanoutuneille. kyseessä on tehyn johdon henkilökohtainen ristiretki työnantajia kohtaan ja aseena käytetään hyväuskoisia työntekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu