Suomenmaa vapisee

Nyt on Keskustakin rynnännyt Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen vaalilupauksia mitätöimään.

"Todellisuus ei ole yhtä ruusuinen. Sellaisia rahoja palkankorotuksiin ei ole olemassa, eikä niitä voida mistään kaivaa. Ja jos rahaa lisättäisiin ikään kuin setelipainomenetelmällä, ottajia olisi paljon.

Meneillään oleva palkkaneuvottelukierros on sikäli kummallinen, että tuottavuudella pröystäilevät kovat alat ovat tyytyneet varsin maltillisiin korotuksiin. Metalli, paperi ja kemia eli perinteinen vientiteollisuus ei ulosmittaakaan liittokierroksella pelättyjä ylisuuria palkankorotuksia. Niiden sopima ”yleinen taso” parin vuoden jaksolla on tulkittu yhdeksäksi prosentiksi. Peränpitäjänä pidetty kunta-ala pisti kolmella prosenttiyksiköllä paremmaksi. Taistelutahdostaan tunnetun paperin sopimuksessa vilahti peräti 1,9 prosenttia. Mitä se tarkoittikin, ei kuitenkaan ylisuuria korotuksia."

=> Suomenmaa on kuntatalouden vuoksi liittynyt Metallityöväenliiton ja SAK:n kuoroon siitä, että "tuottavien" alojen pitää saada palkankorotuksia siitä huolimatta, vaikka ne eivät tuota - ainakaan Yhdysvalloissa.

=> Tuottavien alojen tappiot pitää kompensoida veronalennuksilla, mikä on samaa kuin palkankorotuskielto julkisella sektorilla.

=> Eikö Juho Mauno Suomenmaan toimituksessa tietä, että paperiteollisuuden ongelmat johtuvat lähinnä virheellisestä strategiasta. Jos paperiyhtiöt tuottavat tappiota niin ei muuta kuin kiinni niin kuin Voikkaa tuottamattomana tai palkanalennusneuvottelut Jouko Ahosen johdolla.

=> Puoluetukea, kansanedustajien palkkaa ja puoluetuella eläviä politrukkeja voisi vähentää.

=> Juho Maunokin voisi lopettaa syömästä verokuormasta ja siirtyä vaikka Kehäsanomien free lance toimittajaksi.
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Völkischer Beobachter kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu