141 tuki

Kepu on laajentamassa maatalousvihamielisten piiriä. Enää sellaisia eivät ole vain demarit vaan nyt asiaan halutaan saada myös pohjoistamaista ulotuvuutta eli maatalousvihamielisiksi luetaan jo ruotsalaiset ja tanskalaiset demarien lisäksi. On jopa väläytelty suhteiden viilentämistä pohjoismaisen yhteistyön tasolla. Näin pitkälle Kepu on siis valmis menemään puolustaessaan pienen intressiryhmänsä etua. Tärkeitä ulkosuhteitammekin ollaan sen takia valmiita vaarantamaan.

Ruotsi ja Tanska eivät edes ole väärässä tässä Suomen kansallista tukea koskevassa asiassa. Tuki on määritelty siirtymäajan tueksi ja se on asianomaisissa dokumenteissakin jakson "siirtymätuet" alla. EU:n jäsenmaille kerrottiin heti tuoreeltaan, että Suomea koskeva tuki on siirtymäajan tukimuoto. Suomen osalta asiasta neuvottelivat keskeisimmin Pertti Salolainen (Kok), Heikki Haavisto (Kepu) ja Esa Härmälä (Kepu). Loppuvaiheessa neuvotteluissa tuli niin kiire, että sopimus jäi 141-tuen osalta epäselväksi eikä asiaa tarkistettu riittävästi Suomen puolelta. Nyt sitten Eu-komissio pitää kiinni siitä, mitä teksteissä lukee eikä anna arvoa sille, mitä mahdollisesti kahvipöydässä on asiasta juteltu.

Kepu on tietysti aina syyttänyt demareita asiasta, vaikka demareilla ei ollut osaa eikä arpaa neuvotteluissa. Toinen syntisäkki kepulaisille oli sitoutumaton Kalevi Hemilä, joka ei myöskään ollut neuvottelemassa sopimuksesta. Totuuden jäljille ovat pääseet eräät satakuntalaiset viljelijät, jotka ovat kaivaneet asiaa perinpohjin ja löytäneet oikeat syylliset.

Toinen asia on sitten se, kannattaako Suomen pitää tästä tuesta meteliä. Jos uskomme kepulaista Oiva Härköstä, niin Suomi kyllä pärjää maataloudessa, jos kaikki lähtevät samalta viivalta. Nythän on niin, että Ruotsissa ja Tanskassa ei makseta tällaista kansallista tukea, joten sen poistaminenhan asettaisi Suomen näiden kanssa samalle viivalle. Ruotsissa kansallisen tuen puuttuminen onkin järkeistänyt maataloutta niin, että sitä ei harjoiteta tunturialueilla kuten meillä, vaan maatalous on keskittynyt täysin Etelä-Ruotsiin. Suomellehan jäisi vielä tämä tunturituki eli 142-tuki, vaikka siirtymävaiheen 141 tuki lopetettaisiinkin. Ehkä suomalainen maatalous voidaan sen jälkeen keskittää sitten kokonaan tunturialueelle.

Yksi hyvä puoli tässä sotkussa on se, että sotkun aiheutti aikanaan porvarihallitus ja nyt sen saa selvitettäväkseen myös porvarihallitus. Näin he pääsevät itse selvittämään sotkunsa. Tässä välillähän Paavo Lipponen on käyttänyt henkilökohtaisia suhteitaan, jotta maataloudelle myönteinen tulos on saavutettu. Myös Esko Seppänen lupasi apuaan, mutta hän ei kyennyt kuitenkaan lopulta asiassa auttamaan.
221113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

... on taas lausunut vankan mielipiteensä.

Äänestä
  • sisältövirhe kokonaisuudessa.
    Normaalia Oivaa..

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vositko Oiva kuitenkin ottaa kantaa tuohon kansalliseen tukeen siinä mielessä, että se antaa meille lisäedun Ruotsiin verrattuna. Jos kerran pärjäämme mielestäsi samoilla ehdoilla muiden kanssa, eikö tuon kansallisen tuen voisi silloin lopettaakin. Mitä mieltä olet?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    ... kaikkialla on eri asia, kun jonkun tietyn tuen vienti Suomelta. Sen olen sanonut, että meidän maataloutemme säilyisi entisissä laajuudessa, jos kaikki tukiaiset lopetettaisiin kaikista maailman maista.

    Ruotsin viljelystä on 90 % Hankoniemeä etelämpänä ja lähempänä Golf-virtaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    oivahärkönen kirjoitti:

    Siis jos kaikista maista lopettaisiin tuet, pärjäisimme Ruotsin kanssa tasavertaisesti, vaikka Ruotsin pellot ovat lähempänä Golf-virtaa, mutta jos kaikissa maissa maksetaan saman verran tukia, emme pärjäisikään. Tämä maatalouspoliittinen logiikkasi on todelle huikeaa. Voisitko vielä kertoa sen, miksi pärjäisimme tuettomassa tilanteessa, mutta emme tilanteessa, missä kaikki saisivat yhtä paljon tukia?

    Äänestä

"pienen intressirymän etua" mutta sitten kuitenkin onnistuisi paremmin maataloustukien neuvottelussa???

Jos samalle viivalle halutaan 400km etelämpänä olevan ruotsin viljelyolosuhteen kanssa niin silloinhan tukea tarvitaan.

Mielipankin mielipiteessä on taasen kaikki vaihtoehdot esillä :))

Äänestä
  • Aloittaja

    En osaa sanoa, mitä demarit puolustaisivat, mutta tuskin he nyt sentään alkaisivat tällaisen asian vuoksi heikentää suhteitamme muihin pohjoismaihin. Ehkä demarit olisivat onnistuneet neuvottelemaan Suomelle sellaisen sopimuksen, joka ei olisi aiheuttanut jatkuvaa tulkinnanvaraisuutta ja vääntöä vuodesta toiseen.

    Tuen tarpeen suhteen on tässä pakko viitata kepulaiseen Oiva Härköseen, joka on täällä monen monituista kertaa todistanut, ettei suomalainen viljelijä tarvitse mitään tukia, jos muillekaan ei sellaisia makseta. Voit siis yrittää kinastella Oivan kanssa siitä, ovatko hänen väitteensä faktaa vai fiktiota.

    pitääkö suomalaista maataloutta tukea?

    Tai ulkolaista.

    Oivan kanssa? Kinastele itse jos kerran olet.

    ..kyllä hyvin tiedät mitä Oiva tarkoittaa ja me muutkin sen ,että Oiva puhuu koko maailmasta ei Ruotsista eikä Tanskasta pelkästään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sinä olet? kirjoitti:

    pitääkö suomalaista maataloutta tukea?

    Tai ulkolaista.

    Minusta maataloutta ei tarvitse tukea. Voimme tukea yhteiskunnan varoin sen sijaan maaseutumaista maisemanhoitoa, minkä seurauksena maassa olisi myös markkinaehtoisesti kannattavaa maataloustuotantoa. Kannattavuus lisääntyy myös tulevaisuudessa, kun kuljetuskustannusten osuus kasvaa. Maisemanhoidollista tukea ei tarvitse ulottaa joka puolelle Suomeen, sillä tarvitsemme myös metsiä, soita ja tunturialueita. Maisemanhoidollista tukea voitaisiin kannattaisi myöntää vain vähäisille hehtaarimäärille, mikä tukisi pienimuotoisen sivutoimisen ja harrasteleviljelyn leviämistä. Näin saisimme terveellisempää ja vesistöjä vähemmän kuormittavaa ruokatuotantoa tehomaatalouden sijaan.

    Tuet pitäisi lopettaa tietysti koko EU:n alueelta ja määrätä samalla muille maille sen suuruiset suojatullit kuin nämä tukevat maatalouttaan. Niille maille, jotka eivät subventoi maatalouttaan, ei tarvitse panna suojatulleja. Myös ympäristön tuhoaminen (mm. tolkuton sademetsien hakkuu) olisi peruste suojatullien ja tuontikieltojen määräämiselle.

    eroon, kun ne on niin hyviä neuvottelemaan niitä tukiaisia aina vain enemmän?

    Äänestä

  • päästäisiin.. kirjoitti:

    eroon, kun ne on niin hyviä neuvottelemaan niitä tukiaisia aina vain enemmän?

    tarkoitin, miten varmistetaan että, demarit ei enään koskaan pääse neuvottelemaan maajusseille niin hirveitä tukeja?

    Äänestä

entisiä juristeja, sinä ja Sontatunkio! :))

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen kyllä joutunut muutaman kerran tekemiseen Santavuoren kanssa työasioissa, mutta se ei tarkoita, että olisimme samanlaisia.

    Äänestä

Kun maataloutta on tuettu verovaroista, on tuloveron progressio pitänyt huolen siitä, että "rikkaat" kustantavat "köyhille" halvemmat elintarvikkeet.

Jos tuki poistetaan, tämä sosiaalinen tulonsiirto lakkaa ja tekee köyhänkin ruoasta kalliimpaa.

Suomalaisille järkevin tapa saada maataloustuotanto kannattavaksi, on siirtyä luomuun ja suosia lähiruokaa, koska se säästää kustannuksia, on laadukkaampaa ja voidaan hinnoitellakin suurteollisuuselintarvikkeita kannattavammin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Asia ei ole noin yksinkertainen kuin kerrot. Maataloustuet kuten kaikki subventiot ovat omiaan nostamaan myös lopputuotteen hintaa karsiessaan kilpailua. Näin sekä köyhemmät että rikkaammat ovat joutuneet maksamaan ruuastaan enemmän kuin jos tukia ei olisi ollut. Lisäksi verotuksen kautta on maksettu myös tukea ylituotannosta.

    Jos ongelmana on köyhien ja rikkaiden välinen kuilu, voimme jyrkentää veroprogressiota muuten tai kohdistaa köyhille erilaisia tulonsiirtoja, jotka osuvat paljon tarkemmin kohteeseensa kuin maataloustuki taikka ruuan alvin alentaminen.

    Luomun ja lähiruokatuotannon osalta olen samoilla linjoilla.

    Tukeminen on ongelma, varsinkin ylituotannon tukeminen.

    Toisaalta on myös kyse siitä onko monikaan halukas ottamaan niitä riskejä, joita mataloustuotannossa on, jos tuottajat tulot ovat melkkien markkinahintojen varassa.

    Huonona vuonna ei myytävää ole ja hyvänä vuonna hinnat romahtavat, kun tarjontaa tulee esim. sääolosuhteiden vuoksi yli tarpeen.

    Olisiko sinunkin hellimäsi kansalaispalkka tai perustulo vastaus maatalouden tukiongelmaan? Siinähäm ei ntuettaisi tuotantoa, vaan varmistettaisi yrittäjien tulotason "pohjaosa".

    Äänestä

  • ei hassumpi kirjoitti:

    kaikille kaalimaa takapihalle :)

    Äänestä

maataloustukien säilyttämiseksi 141-tukien määräajan umpeutuessa. "Jäisihän vielä tämä tunturituki eli 142-tuki".
Nyt vain tunturialuetta laajentamaan vähintäänkin Salpausselän korkeudelle, mieluiten kehä 3 tasolle!
Kaikki stadilaiset tietävät, että Arabiasta alkaa Lappi, joten kyllä tunturialuekin täytyy olla melko lähellä.

Äänestä

Miksi herroille tuli kiire? Eläköityvä presidentti hoputti sopimista. Hänen piti päästä historiaan

Äänestä

"Kepu on laajentamassa maatalousvihamielisten piiriä. Enää sellaisia eivät ole vain demarit vaan nyt asiaan halutaan saada myös pohjoistamaista ulotuvuutta eli maatalousvihamielisiksi luetaan jo ruotsalaiset ja tanskalaiset demarien lisäksi."

Ai kepuko pelkästään? Missäs vaiheessa kokoomus on livennyt rintamasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Kepu on laajentamassa maatalousvihamielisten piiriä. Enää sellaisia eivät ole vain demarit vaan nyt asiaan halutaan saada myös pohjoistamaista ulotuvuutta eli maatalousvihamielisiksi luetaan jo ruotsalaiset ja tanskalaiset demarien lisäksi. On jopa väläytelty suhteiden viilentämistä pohjoismaisen yhteistyön tasolla. Näin pitkälle Kepu on siis valmis menemään puolustaessaan pienen intressiryhmänsä etua. Tärkeitä ulkosuhteitammekin ollaan sen takia valmiita vaarantamaan.

Ruotsi ja Tanska eivät edes ole väärässä tässä Suomen kansallista tukea koskevassa asiassa. Tuki on määritelty siirtymäajan tueksi ja se on asianomaisissa dokumenteissakin jakson "siirtymätuet" alla. EU:n jäsenmaille kerrottiin heti tuoreeltaan, että Suomea koskeva tuki on siirtymäajan tukimuoto. Suomen osalta asiasta neuvottelivat keskeisimmin Pertti Salolainen (Kok), Heikki Haavisto (Kepu) ja Esa Härmälä (Kepu). Loppuvaiheessa neuvotteluissa tuli niin kiire, että sopimus jäi 141-tuen osalta epäselväksi eikä asiaa tarkistettu riittävästi Suomen puolelta. Nyt sitten Eu-komissio pitää kiinni siitä, mitä teksteissä lukee eikä anna arvoa sille, mitä mahdollisesti kahvipöydässä on asiasta juteltu.

Kepu on tietysti aina syyttänyt demareita asiasta, vaikka demareilla ei ollut osaa eikä arpaa neuvotteluissa. Toinen syntisäkki kepulaisille oli sitoutumaton Kalevi Hemilä, joka ei myöskään ollut neuvottelemassa sopimuksesta. Totuuden jäljille ovat pääseet eräät satakuntalaiset viljelijät, jotka ovat kaivaneet asiaa perinpohjin ja löytäneet oikeat syylliset.

Toinen asia on sitten se, kannattaako Suomen pitää tästä tuesta meteliä. Jos uskomme kepulaista Oiva Härköstä, niin Suomi kyllä pärjää maataloudessa, jos kaikki lähtevät samalta viivalta. Nythän on niin, että Ruotsissa ja Tanskassa ei makseta tällaista kansallista tukea, joten sen poistaminenhan asettaisi Suomen näiden kanssa samalle viivalle. Ruotsissa kansallisen tuen puuttuminen onkin järkeistänyt maataloutta niin, että sitä ei harjoiteta tunturialueilla kuten meillä, vaan maatalous on keskittynyt täysin Etelä-Ruotsiin. Suomellehan jäisi vielä tämä tunturituki eli 142-tuki, vaikka siirtymävaiheen 141 tuki lopetettaisiinkin. Ehkä suomalainen maatalous voidaan sen jälkeen keskittää sitten kokonaan tunturialueelle.

Yksi hyvä puoli tässä sotkussa on se, että sotkun aiheutti aikanaan porvarihallitus ja nyt sen saa selvitettäväkseen myös porvarihallitus. Näin he pääsevät itse selvittämään sotkunsa. Tässä välillähän Paavo Lipponen on käyttänyt henkilökohtaisia suhteitaan, jotta maataloudelle myönteinen tulos on saavutettu. Myös Esko Seppänen lupasi apuaan, mutta hän ei kyennyt kuitenkaan lopulta asiassa auttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu