"Kun lestadiolainen pappi saa kiellon opettaa rippikoulussa nähtyään Juha Jokelan hienon uskonnollisen näytelmän Fundamentalisti, onko hän saanut sielulleen vahingon?
Olen nähnyt näytelmän, lukenut sen kolmesti ja joka kerran joutunut toteamaan, että omantuntoni takia minun pitäisi lukea se vielä monta kertaa.
Kun amerikkalaisessa mormoniyhteisössä nuorukainen katsoo dvd:ltä elokuvan, joka saattaisi olla – näin haluan tässä olettaa – italialaisen mestarin Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi, hänet karkotetaan yhteisöstä, perhe hylkää hänet, hän jää täysin oman itsensä varaan ja tekee ehkä itsemurhan, niin kuin moni samalla tavalla tyhjään heitetty mormoninuorukainen.
Lestadiolaisyhteisö saattaa tietämäni mukaan samalla tavalla hylätä sen, joka on ryhtynyt taiteilijaksi, vaikka hänen taitonsa ja taiteensa olisivat ylivertaisia.
Mikä on se taiteen voima, jota tiukkaan formaattiin sidotussa uskonkäsityksessä pelätään näin paljon? Kun pelätään uskonnollista taidetta, onko sekin silloin perkeleestä? Pelätäänkö, että se järkyttää, iskee sieluun ja avaa siellä väyliä, jotka ovat tukossa ja joita ei saisi avata? Väyliä, joita uskontokaan ei ole avannut. Mutta joiden kautta usko tulee eläväksi.
Taiteen tulee järkyttää, panna tajunta ja omatunto liikkeelle, niin että ihminen paremmin tajuaisi maailmaa, osaisi tarkemmin nähdä ja herkemmin kuulla. Turvallinen usko, ”kainalokeppiusko” – onko se edes uskoa? Ei saa aiheuttaa sekaannusta, ei riitaa yhteisön kanssa. Kuinka moni haluaisi sensuroida nämäkin Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumista? ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Vihamiehet löytyvät omasta kotiväestä.” (Matt.10:34–36)
Sensuuri on monesti hyvin pian ajatuksissa monen uskonnollisenkin taideteoksen kohdalla. Mitä siltä odotetaan? Kauneutta, harmoniaa, vaivattomuutta?
Pasolinin Matteuksen evankeliumi (Italia 1964) ei täytä vaivattomuuden vaatimuksia. Se on kuvattu karuissa Etelä-Italian maisemissa, joissa Jeesusta seuraava kansa on karua sekin, suorastaan rumaa, huonohampaista. Ja näiden ihmisten olemuksessa, kasvoissa, silmissä, sana alkaa elää, tulee lihaksi. Se sana on puhdasta Raamatun tekstiä, sitä ei ole kirjoitettu luonteviksi repliikeiksi, ja hän, jonka suusta sana tulee, on kiivas Jeesus.
Pitääkö sen, jonka teos on hieno ja pyhä, niin kuin Pasolinin Matteuksen evankeliumi, olla itsekin hieno ja pyhä? Kuka saa kirjoittaa, maalata, tehdä uskonnollisen taideteoksen? Pier Paolo Pasolini oli homoseksuelli, kommunisti, omien sanojensa mukaan ateisti, ja hänet surmattiin julmalla tavalla Rooman ulkopuolella: pää hakattiin tohjoksi, hänen ruumiinsa yli ajettiin hänen omalla autollaan.
Mutta Matteuksen evankeliumia ei voi katsoa tuntematta pyhän kosketusta. Se oli Pasolinille annettu."
Olen nähnyt näytelmän, lukenut sen kolmesti ja joka kerran joutunut toteamaan, että omantuntoni takia minun pitäisi lukea se vielä monta kertaa.
Kun amerikkalaisessa mormoniyhteisössä nuorukainen katsoo dvd:ltä elokuvan, joka saattaisi olla – näin haluan tässä olettaa – italialaisen mestarin Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi, hänet karkotetaan yhteisöstä, perhe hylkää hänet, hän jää täysin oman itsensä varaan ja tekee ehkä itsemurhan, niin kuin moni samalla tavalla tyhjään heitetty mormoninuorukainen.
Lestadiolaisyhteisö saattaa tietämäni mukaan samalla tavalla hylätä sen, joka on ryhtynyt taiteilijaksi, vaikka hänen taitonsa ja taiteensa olisivat ylivertaisia.
Mikä on se taiteen voima, jota tiukkaan formaattiin sidotussa uskonkäsityksessä pelätään näin paljon? Kun pelätään uskonnollista taidetta, onko sekin silloin perkeleestä? Pelätäänkö, että se järkyttää, iskee sieluun ja avaa siellä väyliä, jotka ovat tukossa ja joita ei saisi avata? Väyliä, joita uskontokaan ei ole avannut. Mutta joiden kautta usko tulee eläväksi.
Taiteen tulee järkyttää, panna tajunta ja omatunto liikkeelle, niin että ihminen paremmin tajuaisi maailmaa, osaisi tarkemmin nähdä ja herkemmin kuulla. Turvallinen usko, ”kainalokeppiusko” – onko se edes uskoa? Ei saa aiheuttaa sekaannusta, ei riitaa yhteisön kanssa. Kuinka moni haluaisi sensuroida nämäkin Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumista? ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Vihamiehet löytyvät omasta kotiväestä.” (Matt.10:34–36)
Sensuuri on monesti hyvin pian ajatuksissa monen uskonnollisenkin taideteoksen kohdalla. Mitä siltä odotetaan? Kauneutta, harmoniaa, vaivattomuutta?
Pasolinin Matteuksen evankeliumi (Italia 1964) ei täytä vaivattomuuden vaatimuksia. Se on kuvattu karuissa Etelä-Italian maisemissa, joissa Jeesusta seuraava kansa on karua sekin, suorastaan rumaa, huonohampaista. Ja näiden ihmisten olemuksessa, kasvoissa, silmissä, sana alkaa elää, tulee lihaksi. Se sana on puhdasta Raamatun tekstiä, sitä ei ole kirjoitettu luonteviksi repliikeiksi, ja hän, jonka suusta sana tulee, on kiivas Jeesus.
Pitääkö sen, jonka teos on hieno ja pyhä, niin kuin Pasolinin Matteuksen evankeliumi, olla itsekin hieno ja pyhä? Kuka saa kirjoittaa, maalata, tehdä uskonnollisen taideteoksen? Pier Paolo Pasolini oli homoseksuelli, kommunisti, omien sanojensa mukaan ateisti, ja hänet surmattiin julmalla tavalla Rooman ulkopuolella: pää hakattiin tohjoksi, hänen ruumiinsa yli ajettiin hänen omalla autollaan.
Mutta Matteuksen evankeliumia ei voi katsoa tuntematta pyhän kosketusta. Se oli Pasolinille annettu."
Vastaukset 15
Vanhimmat
mitä Tuomas Hänninen sanoi haastattelussa. Mukana oli väärinymmärrystä.ja turhaa hätäilyä.Näin minä haastatteluista ymmärsin. Hän oli tosi pahoillaan , että näin pääsi käymään.
väärintekijöitä-kuinkahan Voittonen osasi kertoa toimittajalle, ettei Naatus anna haastatteluja hyllytyksen tiimoilta-itse kieltämällä häneltä ensin niiden antamisen!? SRK vaikenee vaikeuksistaan kaikilla kielillä ja kaikille tahoille!!
Hänninen ei korjaa sekaannusta?
vääristele!
tuossa hännystelijän viestissä on.
Hänhän kertoon niinkuin asia on tapahtunut.
Ainakin minut yllätti Outi Nyytäjän hengellinen valveutuneisuus. Hänkin näyttää tuntevan Naatus-tapauksen.
Kaikenkaikkiaan hyvä kirjoitus.
Aivan samat ajatukset tuli mieleen O.N:n kirjoituksesta.
Erittäin syvällisesti pohdittu oli seuraava kohta:
"Mikä on se taiteen voima, jota tiukkaan formaattiin sidotussa uskonkäsityksessä pelätään näin paljon? Kun pelätään uskonnollista taidetta, onko sekin silloin perkeleestä? Pelätäänkö, että se järkyttää, iskee sieluun ja avaa siellä väyliä, jotka ovat tukossa ja joita ei saisi avata? Väyliä, joita uskontokaan ei ole avannut. Mutta joiden kautta usko tulee eläväksi."
Juuri tuo teksti oikein "säväytti".
Samoin minä en voi olla arvostamatta laajasti asiantuntevaa kirjoittajaa joka on oikealla asialla. SRK:n pääsihteerin ja puheenjohtajan lausunnot ovat usein hävettäviä, vaikka olenkin itse uskovainen. En millään pysty puolustelemaan niitä.
Hyvä kirjoitus!!!
Oikein säväyttävää kyllä!
Hienoa.
Voiko näin hyvä kirjoitus taitokin olla syntiä kun sitä käytetään julkisuuteen, muiden ihmisten eteen vietynä kuin jos vaikka laulaa luikauttaa mahtavasti oopperassa aarian?
tässä on vielä se, että olen kuullut vl-uskovaisten puhuvan, että Johan Sebastina Bach olisi ollut uskovainen. Olen kuullut myös, että Michael Angelon olisi ollut uskovainen.
Miteköhän näille miehille olisi käynyt 70-luvun hoitokokouksissa?
Ja mitähän he olisivat meinanneet siitä kun Bach olisi edelleen käyttänyt "maailman musiikkia" omassa sävellystyössään lisäämällä siihen uskonnolliset sanat?
Menisköhän Bachin räppibiisit uruilla ja soololla läpi? =)
Outi Nyytäjää yleensäkin, hän on "ruma ja paha vanha akka", joka ei välitä miellyttää, mutta näkee terävästi ja puhuu rehellisesti.
Toivon, että moppilaiset huomaavat tämän kirjoituksen ja ottavat käsittelyynsä. Haluaisin lukea heidän näkemyksiään asiasta.
ylitse muiden. Sai vielä pitää rauhanyhdistyksiä markkinapaikkanaan.
Hänen suuruutensa Henrik von Island