Olin eilen illalla teatterissa, ja siellä sai oikein älynväläyksen – perin harvinainen kokemus minulle – siitä, miten Keskustan politiikkaa voitaisiin yhä enemmän edistää ja samalla tuoda yhä suurempaa kunniaa Keskustan suurille pojille! Siitä jäljempänä. Kyseessä on taatusti Keskustan politiikka, entinen ja nykyinen.
Olin Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalin ”Producers: Kevät koittaa Hitlerille”. Se on amerikkalaisen Mel Brooksin musiikillinen komedia, farssi suorastaan, joka on saanut loistavat arvostelut mm. New Yorkin Broadwaylla. Tulee varmaan saamaan meilläkin.
Tarinan juoni on, että kaksi juutalaista tuottajaa juutalaisen ohjaajan johdolla haluavat tuoda näyttämölle juutalaisen kirjoittaman musikaalin Hitleristä ja saada aikaiseksi kaikkien aikojen flopin, jonka esityskerta jäisi vain yhteen ja siitäkin yleisö poistuisi jo kesken näytöksen, ja tuottajat vetäisivät liiveihinsä suuret rahat, jotka he ovat onnistuneet etukäteen hankkimaan. Siis Hitler kevyestä juutalaisesta näkökulmasta musiikin ja tanssin keinoin: mahdollisimman absurdi aihe – flopin pitäisi olla selvyys. Mutta musikaali saavutti suurmenestyksen, ja kun flopista etukäteen varmat tuottajat olivat väärentäneet kirjanpitonsa, ja se paljastui ja tuottajat joutuivat vankilaan.
Kaupunginteatterin esityksen käsikirjoituksen on suomeksi muokannut ja ohjannut Neil Hardwick, tuottaja Max Bialystockina esiintyy Esko Roine, Leo Bloomina Antti Timonen, näytelmän kirjoittaja Franz Liebkindinä Risto Kaskilahti ja ohjaaja Roger DeBrinä Santeri Kinnunen. Musikaalin esiintyjäkaarti on runsas, joukossa mm. kymmeniä laulavia tanssityttöjä.
Älynväläykseni oli, että meillä pitää tehdä musikaali ”Syys saa Kekkoselle”. Ja kun huumori on rikos ihmiskuntaa – siis meitä keskustalaisia – kohtaan, musikaali ei olisi kevyt farssi, vaan mitä vakavahenkisin tragedia, jonka musiikki pohjautuisi Konsta Jylhän sävellyksiin, mutta hyväksi käytettäisiin myös muita sopivia suuria säveltäjiä, kuten Georges Boulanger (mm. ”Ennen kuolemaa”). Ja kun kyseessä on keskustalainen musikaali, niin tietysti siinä pitää olla tangoa, esim. Jacob Gaden "Mustasukkaisuutta" (Järjen veit, ja minusta orjan teit..) olisi hyvin sopiva. Musiikin sovittaisi Keskustan oma suuri säveltäjä Mikko Alatalo. jolla kyllä on ihan vakavahenkisiäkin teoksia, kuten esim. ”Ihmisen ikävä toisen luo”. Neil Hardwick senkin saisi ohjata, sillä tuo mainio britti vasta vajaat 10 vuotta Suomessa asuttuaan osoitti erinomaisen hyvin tuntevansa suomalaisen olemuksen ja mielenlaadun mm. kirjoittamissaan ja ohjaamissaan tv-sarjoissa ”Tankki täyteen” ja ”Reinikainen”.
Juoni kertoisi siitä, millaisella taistelulla hyvän ja oikean puolesta ja miten rehdein keinoin Kekkonen pääsi valtaan ja miten joka suhteessa onnellista aikaa hänen valta-aikansa oli, ei vähiten demokratiamme kannalta. Ja miten hän uhrasi terveytensä (vielä 75-vuotiaana 40-vuotiaan kunto lääkärintodistusten mukaan) maamme ja parhaimman ystävämme Neuvostoliiton hyväksi. Sitten kerrottaisiin siitä, miten Suomen Keskustan edeltäjä Keskustapuolue ja varsinkin sen kova ydin, K-linja, oli suunnitellut ja valmistellet hänen seuraajakseen Ahti Karjalaisen, joka oli tehtävään ainoa todella sopiva mies, ei yksin meidän, vaan myös suuren ystävämme Neuvostoliiton mielestä.
Mutta sitten astuvat näytelmässä esiin konnat, jotka estävät suunnitelmamme, jonka toteutuminen olisi varmasti ollut parasta maallemme ja tietenkin myös ystävällemme Neuvostoliitolle. Pääkonna on tietenkin Mauno Koivisto, joka kieltäytyy eroamasta pääministerin tehtävästä, vaikka Eino Uusitalo tuo julkisuuteen tiedon, että Koivisto ei nauti presidentin luottamusta. Ei se tieto tietenkään paikkaansa pidä, sillä tuskin Kekkonen enää tuolloin edes muistaa, kuka on Koivisto kun uskoo olevansa kajaanilainen koulupoika ja huolehtii siitä, joko äiti on pakannut hänen reppunsa. Mutta onhan Uusitalon tarkoitus hyvä, sekä maamme että ystävämme Neuvostoliiton kannalta. Mutta tuo jo ennenkin ystävillemme kommunisteille vihaansa osoittanut hujoppi honottaa pilkallisesti Turun murteellaan: ”Suome perustuslai mukka pääministeri ei tartte nautti presidenti vaa eduskunna luattamust” ja kieltäytyi eroamasta. Ja röyhkimys suostui vielä presidenttiehdokkaaksi.
Toiseksi konnaksi asettuu sitten Johannes Virolainen, jonka joukossamme olevat vastuuttomat keskustalaiset, ne kepulaiset, nostavat presidenttiehdokkaaksemme. Heille sitten musikaalissa lauletaan tunnettua mustalaislaulua ”Pettäjän tie”.
Ja näytelmä loppuu siihen, kun harhaanjohdettu Suomen kansa äänestää Mauno Koiviston murskaluvuin presidentiksi. Ja sen jälkeinen aikahan on hyvin tuntemaamme surullista historiaamme maamme demokratisoitumisineen ja parlamentarisoitumisineen, EU:hun liittymisineen (siinä keskustalaiselle Esko Aholle lauletaan taas ”Pettäjän tietä”) Lipposineen ja muineen. Eikä keskustakaan ole enää entisensä, kun on jo toistamiseen samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa, puolueen, jota näytelmän suuri sankari piti sen vaalimenestyksestä huolimatta oppositiossa yli 20 vuotta.
Takaan, että tästä musikaalista yleisö ei poistu hilpeänä naureskellen, kuten eilen illalla, vaan kaikki itkeä vollottavat ja aidoimmat keskustalaiset repivät vaatteitaan ja hakkaavat päätään lattiaan; ylös he eivät kehtaa nousta tuon kaiken nähtyään! Mutta jokainen musikaalin nähnyt järkytyksestä toivuttuaan on taatusti keskustalainen ja äänestää seuraavissa vaaleissa keskustaa, maamme ja kansamme ja suuren ystävämme Neuv… ei kun Venäjän parhaaksi!
Annan minäkin vaatimattoman panokseni tulevalle menestysmusikaalille. Sanoitan sen loppulaulun käyttäen pohjana Joseph Kosman iki-ihanaaa mutta – ah – niin surullista ja tähän musikaaliin siis hyvin sopivaa melodiaa ”Kuolleet lehdet” (Les feuilles mortes):
Toivoisin kaikkien muistelevan
vuosia aikamme parahimman.
Leonidkin hymyili suloisesti,
Sinua, Urho, kun niin halaili!
Kauan tuo aikamme kestänyt ei,
pois Koiviston Mauno sen vei.
Ajasta jäljelle jäi muisto vain,
polttava kaipuu nyt on rinnassain.
Ken muistoja mielessään kantaa,
paljon hän voi omistaa.
Ei niitä voi toiselle antaa,
ne syömmeen kätkeä saa.
Saapui se syys, se meiltä Urkin
pois vei ja tuskan niin suuren toi,
Mi ikävyys! Sen Mauno-lurkin
vuoks laulu murheinen nyt vain soi.
Mutta muistot nuo ne yhä kantaa,
ja loisto tuo, niin lohduttaa!
Muille Urkki on kai kuollut,
mut meille aina hän elää saa!
Olin Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalin ”Producers: Kevät koittaa Hitlerille”. Se on amerikkalaisen Mel Brooksin musiikillinen komedia, farssi suorastaan, joka on saanut loistavat arvostelut mm. New Yorkin Broadwaylla. Tulee varmaan saamaan meilläkin.
Tarinan juoni on, että kaksi juutalaista tuottajaa juutalaisen ohjaajan johdolla haluavat tuoda näyttämölle juutalaisen kirjoittaman musikaalin Hitleristä ja saada aikaiseksi kaikkien aikojen flopin, jonka esityskerta jäisi vain yhteen ja siitäkin yleisö poistuisi jo kesken näytöksen, ja tuottajat vetäisivät liiveihinsä suuret rahat, jotka he ovat onnistuneet etukäteen hankkimaan. Siis Hitler kevyestä juutalaisesta näkökulmasta musiikin ja tanssin keinoin: mahdollisimman absurdi aihe – flopin pitäisi olla selvyys. Mutta musikaali saavutti suurmenestyksen, ja kun flopista etukäteen varmat tuottajat olivat väärentäneet kirjanpitonsa, ja se paljastui ja tuottajat joutuivat vankilaan.
Kaupunginteatterin esityksen käsikirjoituksen on suomeksi muokannut ja ohjannut Neil Hardwick, tuottaja Max Bialystockina esiintyy Esko Roine, Leo Bloomina Antti Timonen, näytelmän kirjoittaja Franz Liebkindinä Risto Kaskilahti ja ohjaaja Roger DeBrinä Santeri Kinnunen. Musikaalin esiintyjäkaarti on runsas, joukossa mm. kymmeniä laulavia tanssityttöjä.
Älynväläykseni oli, että meillä pitää tehdä musikaali ”Syys saa Kekkoselle”. Ja kun huumori on rikos ihmiskuntaa – siis meitä keskustalaisia – kohtaan, musikaali ei olisi kevyt farssi, vaan mitä vakavahenkisin tragedia, jonka musiikki pohjautuisi Konsta Jylhän sävellyksiin, mutta hyväksi käytettäisiin myös muita sopivia suuria säveltäjiä, kuten Georges Boulanger (mm. ”Ennen kuolemaa”). Ja kun kyseessä on keskustalainen musikaali, niin tietysti siinä pitää olla tangoa, esim. Jacob Gaden "Mustasukkaisuutta" (Järjen veit, ja minusta orjan teit..) olisi hyvin sopiva. Musiikin sovittaisi Keskustan oma suuri säveltäjä Mikko Alatalo. jolla kyllä on ihan vakavahenkisiäkin teoksia, kuten esim. ”Ihmisen ikävä toisen luo”. Neil Hardwick senkin saisi ohjata, sillä tuo mainio britti vasta vajaat 10 vuotta Suomessa asuttuaan osoitti erinomaisen hyvin tuntevansa suomalaisen olemuksen ja mielenlaadun mm. kirjoittamissaan ja ohjaamissaan tv-sarjoissa ”Tankki täyteen” ja ”Reinikainen”.
Juoni kertoisi siitä, millaisella taistelulla hyvän ja oikean puolesta ja miten rehdein keinoin Kekkonen pääsi valtaan ja miten joka suhteessa onnellista aikaa hänen valta-aikansa oli, ei vähiten demokratiamme kannalta. Ja miten hän uhrasi terveytensä (vielä 75-vuotiaana 40-vuotiaan kunto lääkärintodistusten mukaan) maamme ja parhaimman ystävämme Neuvostoliiton hyväksi. Sitten kerrottaisiin siitä, miten Suomen Keskustan edeltäjä Keskustapuolue ja varsinkin sen kova ydin, K-linja, oli suunnitellut ja valmistellet hänen seuraajakseen Ahti Karjalaisen, joka oli tehtävään ainoa todella sopiva mies, ei yksin meidän, vaan myös suuren ystävämme Neuvostoliiton mielestä.
Mutta sitten astuvat näytelmässä esiin konnat, jotka estävät suunnitelmamme, jonka toteutuminen olisi varmasti ollut parasta maallemme ja tietenkin myös ystävällemme Neuvostoliitolle. Pääkonna on tietenkin Mauno Koivisto, joka kieltäytyy eroamasta pääministerin tehtävästä, vaikka Eino Uusitalo tuo julkisuuteen tiedon, että Koivisto ei nauti presidentin luottamusta. Ei se tieto tietenkään paikkaansa pidä, sillä tuskin Kekkonen enää tuolloin edes muistaa, kuka on Koivisto kun uskoo olevansa kajaanilainen koulupoika ja huolehtii siitä, joko äiti on pakannut hänen reppunsa. Mutta onhan Uusitalon tarkoitus hyvä, sekä maamme että ystävämme Neuvostoliiton kannalta. Mutta tuo jo ennenkin ystävillemme kommunisteille vihaansa osoittanut hujoppi honottaa pilkallisesti Turun murteellaan: ”Suome perustuslai mukka pääministeri ei tartte nautti presidenti vaa eduskunna luattamust” ja kieltäytyi eroamasta. Ja röyhkimys suostui vielä presidenttiehdokkaaksi.
Toiseksi konnaksi asettuu sitten Johannes Virolainen, jonka joukossamme olevat vastuuttomat keskustalaiset, ne kepulaiset, nostavat presidenttiehdokkaaksemme. Heille sitten musikaalissa lauletaan tunnettua mustalaislaulua ”Pettäjän tie”.
Ja näytelmä loppuu siihen, kun harhaanjohdettu Suomen kansa äänestää Mauno Koiviston murskaluvuin presidentiksi. Ja sen jälkeinen aikahan on hyvin tuntemaamme surullista historiaamme maamme demokratisoitumisineen ja parlamentarisoitumisineen, EU:hun liittymisineen (siinä keskustalaiselle Esko Aholle lauletaan taas ”Pettäjän tietä”) Lipposineen ja muineen. Eikä keskustakaan ole enää entisensä, kun on jo toistamiseen samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa, puolueen, jota näytelmän suuri sankari piti sen vaalimenestyksestä huolimatta oppositiossa yli 20 vuotta.
Takaan, että tästä musikaalista yleisö ei poistu hilpeänä naureskellen, kuten eilen illalla, vaan kaikki itkeä vollottavat ja aidoimmat keskustalaiset repivät vaatteitaan ja hakkaavat päätään lattiaan; ylös he eivät kehtaa nousta tuon kaiken nähtyään! Mutta jokainen musikaalin nähnyt järkytyksestä toivuttuaan on taatusti keskustalainen ja äänestää seuraavissa vaaleissa keskustaa, maamme ja kansamme ja suuren ystävämme Neuv… ei kun Venäjän parhaaksi!
Annan minäkin vaatimattoman panokseni tulevalle menestysmusikaalille. Sanoitan sen loppulaulun käyttäen pohjana Joseph Kosman iki-ihanaaa mutta – ah – niin surullista ja tähän musikaaliin siis hyvin sopivaa melodiaa ”Kuolleet lehdet” (Les feuilles mortes):
Toivoisin kaikkien muistelevan
vuosia aikamme parahimman.
Leonidkin hymyili suloisesti,
Sinua, Urho, kun niin halaili!
Kauan tuo aikamme kestänyt ei,
pois Koiviston Mauno sen vei.
Ajasta jäljelle jäi muisto vain,
polttava kaipuu nyt on rinnassain.
Ken muistoja mielessään kantaa,
paljon hän voi omistaa.
Ei niitä voi toiselle antaa,
ne syömmeen kätkeä saa.
Saapui se syys, se meiltä Urkin
pois vei ja tuskan niin suuren toi,
Mi ikävyys! Sen Mauno-lurkin
vuoks laulu murheinen nyt vain soi.
Mutta muistot nuo ne yhä kantaa,
ja loisto tuo, niin lohduttaa!
Muille Urkki on kai kuollut,
mut meille aina hän elää saa!
Vastaukset 41
Vanhimmat
Hupiukon satutunti.
Pyydän ehdotuksia siitä, mikä olisi hyvä roolimiehitys musikaaliin, jota ryhdyn tahollani valmistelemaan sille rahoitusta ja muuta taustatukea hankkimalla.
Itse ajattelen Kekkoseksi Heikki Nousiaista, joka mainiosti esitti Urkkia "Presidentit"-tv sarajassa. Koivistona tietysti olisi paras "Vara-Manu" Ismo Kallio. Karjalaiseksi saattaisi sopia hyvin Oiva Lohtander ja Virolaiseksi Pirkka-Pekka Petelius. Mutta kuka olisi sopiva Väyryseksi? Onko meillä tarpeeksi laajakatseista näyttelijjä, joka katsoisi samanaikaisesti itään ja pohjoiseen (muut ilmansuunnat ovat tarpeettomia)?
Ehdotuksia roolimiehityksestä, kiitos, ja muistakin lisäideoista olisin kiitollinn.
Niin, ja musikaalin tuottaisi tietysti Suomen Keskusta Pohjantähti-opiston avustuksella. Ja Neil Hardwick sen siis ohjaisi.
tummat silmälasit.
Mitäs sanoo kapi tähän. Idolillesi on lähtölaskenta alkanut.
ajankohtainen nimi.
Multinikkeilijän ehkä kaikkien aikojen paras esitys! Aivan verraton kerrassaan. Ja millainen mestariteos tuleekaan siitä musikaalista, jonka työstämistä ryhdyt nyt avustamaan. Varmasti kaikkien aikojen kassamenestys, jossa keskusta saa sijoituksensa satakertaisesti takaisin. Ja sinä saat keskustan korkeimman ansiomerkin apilanlehtien kera! Onneksi olkoon jo etukäteen!
En kyllä käsitä, miksi puhut minusta multinikkeilijänä. Mitä se tarkoittaa? Monipuolinen tosin ole, mutta ei minulla muita nikkejä ole, en ainakaan muista.
Kiva, että kuitenkin ymmärrät arvokkaan asiani oikein ja annat tukesi pyrkimykselleni. Siitä kiitos! Ja varmasti olet oikeassa myös siinä, että tuo musikaali tulee toimimaan paitsi koko Suomen ja kaikkien suomalaisten myös niiden parhaimman asianajajan Suomen Keskustan hyväksi!
..nukkavieru, siinäkin soi blues"....
Kepufarssia näemme livenä kun hallitus yrittää pitää kiinni maataloustuista joita kaikki muut EU maat vastustaa. Pääosassa Sirkka Liisa ja sivuroolissa Matti.
Mutta jos on kepun toimet farssia, niin Heinäluoman vetämät demarit ovat lähempänä tragikomiikkaa, sen verran ovat he hukassa juuri nyt. Vastuullisen valtiohoitajapuolueen alennustilaa on traagista katsottavaa vaikka tuppaa huvittamaan se vakavamielisyys jolla uutta nousua hakien iloa, intohimoa jne. pyritään esiintuomaan. No demarit vaihtaa johtonsa ensi kesänä ja sitten saamme taa snauraa yksin kepulle ja aina väiiin hoitajien ystävä Kataiselle.
Älkää, hyvät keskustelaiset puoluetoveri… ei kun puoluekollegani käyttäkö tuollaisia puheenvuoroja! Ymmärtämättömät ei-keskustalaiset voivat käsittää ne kolmellakin väärällä tavalla:
1. Haluatte paeta kipeäksi kokemaanne asiaa rupeamalla nakkelemaan ihan asiaankuulumattomia heittojanne Heinäluomasta, Ahtisaaresta ja muusta. Eivät edes demarit niin tyhmiä ole, etteivät he käsittäisi sitä yritykseksi kääntää katseet pois avauksen asiasta.
2. Ette tunne Suuren Poikamme Urho Kekkosen elämää ja saavutuksia ettekä Keskustan ja sen edeltäjien maineikasta historiaa, joten ette voi puhua noista asioista.
3. Että ainoastaan minä olen tietorikas keskustalainen ja ainoa kyvykäs keskustalainen kirjoittaja.
Tietenkin nuo ovat kaikki vääriä olettamuksia, mutta sellaisia tyhmät demarit ja muut ei-keskustalaiset tekevät, jos jatkatte tuolla tavalla. Tehkää noista heittämistänne näkemyksistänne mieluummin avaustani vastaava esitys lauluineen kaikkineen demaripalstalle!
Ainoa, joka näkyy ymmärtäneen avaukseni oikein ja osaa antaa suunnitelmalleni sille kuuluvan arvon, on tuo Nile Wickhard. Ettei kukaan ymmärtämätön nolaisi itseään arvelemalla sitä minuksi, vakuutan, etten se ole, ja arveluni sen esittäjästä suuntautuvat vain parille-kolmelle taholle. Ei täällä valitettavasti kovin paljon ole kulttuurihenkilöitä.
Minä joudun nyt poistumaan saitilta pitkäksi aikaa, mutta jatkakaa te muut keskustelua hyvästä aiheesta, ja tekin, hyvät keskustalaiset puolutover… kollegani ihan toisenlaisessa hengessä, pitäytyen avaukseni arvokkaassa aiheessa sekoittamatta siihen arvoa ansaitsemattomia demareita tai muita!
piiitkäään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029783641
demarireppana.
Minullakin on jo jonkun aikaa pyörinyt yksi elokuvakäsikirjoituskehitelmä päässäni.
Elokuva kertoisi erään suomalaismiehen halusta tulla stadilaiseksi.
Elokuvan ohjaisi Olli-Pekka Saarela, kun hän on lähinnä keskustalaista, ainakin paritellessaan vaimonsa kanssa. Sotaelokuvistakin hänellä on kokemusta. Vaikkei tässä enempää sotakohtauksia tarvita, kuin mitä oli Uuno armeijan leivissä elokuvassa.(sitä hän ei kylläkään ohjannut)
Musiikiksi sopisi Pienen pojan haaveet.
Elokuva kertoisi eräästä pienestä Rautavaaralaispojasta, jolla on suuri hinku päästä stadilaiseksi johtajaksi.
Monien yhteensattumien kautta hän pääseekiin Helsinkiin asumaan mutta nuo hartaimmat toiveet jäävät toteutumatta.
Satadilaiseksikko ei voikkaan noin vain alkaa, siksi pitäisi syntyä, eikä hänestä suurta johtajaakaan tullut.(jos ei sontalinkojoukkeen johtajuutta siksi lasketa)
Elokuvan nimeksi olin ajatellut niinkin vetävää kuin; Kapi ja 11 nikkiä.
Näyttelijävalinnat olen antanut ohjaajan tehtäväksi.
Alkaisikohan Valio sponsoroimaan näinkin maanläheisistä lähtökohdista kertovaa elokuvaa?
Pojan äidin osaa näyttelemään olisin itse valmis suosittelemaan Tarja Filatoffia. Ilmeisen yhdennäköisyyden perusteella.
Isän rooliin pitäisi löytää joku savottasällin näköinen näyttelijä joka ruikkasi kapin alulle ennen häipymistään savotoille ja sotaan.
No tulihan kapista sentään eläkeläiskerhojen pikku hitler, joka mesoo päällimmäisenä suuna päänä persienä kaikista viisaimpana. Onhan sekin jo jotain.
Kun otat esille minut, niin…on kai minun sitten vastattava, vaikka avaus onkin yleisexpertin. Mutta varmasti se oli sinulle reppanalle ihan liian kovaa kamaa.
Hahmotelmasi ei sovi mitenkään minuun. Olen nimittäin tullut stadilaiseksi jo yli puoli vuosisataa sitten. määritä kepulainen landelaistaho, jota sinä edustat, vaan oikea stadilaistaho, joka sanoo asiasta näin:
Stadilaiseksi ei kukaan synny, eikä sitä äidinmaidostakaan imetä.
Stadilaiseksi voi vain kasvaa, kehittyä; asumalla täällä, oppimalla tuntemaan kadut ja pihat, torit ja rannat, käymällä täällä koulua ja/tai töissä ja viettämällä vapaa-aikaa Stadissa.
Syntymäpaikan ja stadilaissukupolvien määrän korostaminen on jäänne eilispäivän kulttuurista, ajasta jolloin sitouduttiin koko elämänajaksi tiettyyn alueeseen, maantieteelliseen reviiriin: paikallaan pysyminen ja staattisuus olivat ennen kannatettavimmat arvot.
Nykyaikaiseen kaupunkikulttuuriin sen sijaan kuuluu ihmisten liikkuminen:
Helsinkiin muutetaan muualta Suomesta, Euroopasta ja koko maailmasta.
Enää ei niinkään arvosteta sitä, mistä tulet tai minne menet, vaan mitä olet, tässä ja nyt.
http://koti.mbnet.fi/joyhan/K11.html
Tuo yksin pudottaa pohjan hahmotelmaltasi.
Tämän pienen pojan haaveet ovat toteutuneet moninkertaisesti, olen saanut elämältä hyvin paljon enemmän kuin mitä lähtökohdat lupasivat. Siitä saan kiittää ehkä eniten sitä, etten saanut lapsuudessani tartuntaa kepulaisuudesta, joka olisi tietenkin sitonut minut jäämään sinne syntymäseuduilleni ja estänyt saamasta elämässäni enempää kuin muutkaan kepulaiset. Olisin saattanut jäädä jopa niin vaille sivistystä, että sanoisin laillasi Rautavaaralaispoika, kun sana adjektiivina tietysti kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella eli rautavaaralaispoika.
Voi, nikkejäni on ollut paljon enemmän kuin 11. Täällä tosin ei sitäkään, mutta nimelläni ja nimimerkillä olen vuosikymmenten saatossa kirjoitellut paljon muuallakin. Kyllä se näkyy esityksistäni niille, jotka tuollaisia asioita ymmärtävät.
Ei Valio sponsoroi edes meitä Valioeläkeläisiä, sillä itse asiassa eilen illalla olin Valioeläkeläisten kanssa tuon musikaalin ”Kevät koittaa Hitlerille” katsomassa, ja vaikka könttänä ostimme kolmekymmentä lippuamme, itse jouduimme maksamaan lippumme, jonka eläkeläishintakin oli 47 euroa. Mutta oli musikaali sen arvoinen, ja seurahan oli hyvä, varsinkin minulla, kun daaminani oli hyvin, hyvin viehättävä ja fiksu, itseäni lähes 10 vuotta nuorempi valioeläkeläinen!
Mutta, jos minusta kuitenkin jokin musikaali tehtäisiin, niin pääosaan voisi hieman näköisenäni käydä RUK:n kurssitoverini Pekka Laiho, joka osaa erinomaisesti myös laulaa.
Äitini oli kuulu kaunotar (joka pitäisi pystyä päättelemään minunkin ulkonäöstäni), ja hänen osaansa sopivia ei oikein löydy nykynäyttelijättäristämme. Ansa Ikonen oli äitini suuri suosikki, ja varmaan siksi, että heissä oli paljon samaa ulkonäköä. Tämä on ihan totta, sen vannon vaikka äitini muiston nimessä. Koema mies oli muuten isänikin, mutta hieman hulttio, kuten ma komeat miehet usein olemme. Niin minäkin nuorempana. No, ei hulttioksi päästäkseen tarvitse välttämättä komea olla, olihan kalju Kekkonenkin aika hyvä siinä lajissa.
Musiikiksi sopisi monipuolinen maailmanmusiikki, jazzia siinä ehdottomasti pitäisi olla mukana. Ja teemasävelmäksi sopisi hyvin ”My way”, jonka vanha sinisilmä, Frankkie-boy esitti aikoinaan unohtumattomalla tavalla. Siis tämä:
MY WAY (Claude Francois, written by Paul Anka and Frank Sinatra)
And now, the end is near, and so I face, the final curtain.
My friend, I'll say it clear, I'll state my case, of which I'm certain.
I've lived, a life that's full, I've traveled each and every highway.
And more, much more than this, I did it my way.
Regrets, I've had a few, but then again, too few to mention.
I did, what I had to do, and saw it through, without exemption.
I planned, each charted course, each careful step, along the byway,
and more, much more than this, I did it my way.
Yes, there were times, I'm sure you knew,
When I bit off, more than I could chew.
But through it all, when there was doubt,
I ate it up, and spit it out.
I faced it all, and I stood tall,
and did it my way.
I've loved, I've laughed and cried, I've had my fill; my share of losing.
And now, as tears subside, I find it all so amusing.
To think, I did all that, and may I say --- not in a shy way,
"Oh no, oh no not me, I did it my way".
For what is a man, what has he got?
If not himself, then he has naught.
To say the things, he truly feels,
And not the words, of one who kneels.
The record shows, I took the blows ---
And did it my way!
Yes – it was my way.
Ja suomennos kielitaidottomia kepulaisia varten:
MINUN TIENI
(suom. Pertti Reponen)
Ja näin, kun katseen luon nyt taaksepäin, on kuva toinen
Ja näin, jos aika suo, niin paikalleen sen panna voinen.
Kun sain mä elämän, niin läpi sen, mä omin päin vein.
Nyt oon vain iloinen, kun tieni näin tein.
Mä käy en katumaan, jos tartuinkin mä neuvoon väärään.
Kun tien taas oikeaan, mä löytää sain, nyt suunnan määrään.
Ja näin kun katselen, mä tieni tään nyt minne päin vein,
mä oon vain iloinen, kun kaiken näin tein.
Myös aikanaan, sen tunnustan,
mä maistoin vain, maun hunajan
Mä ahnehdin, mut kuitenkin
taas teoistain mä vastasin.
Nyt pystypäin oon varma näin,
tein viimein oikein!
Mä sain ja menetin ja rakastin ja vihaa kannoin,
Ja sen kun oivalsin, mä elää sain, jos elää annoin!
Nyt voin vain naurahtaa, kun joskus tien mä puuta päin vein,
ja oon vain iloinen, kun kaiken näin tein.
Kun elää mies näin omillaan,
myös vastuuseen hän käy sanoistaan.
Ja sydäntäin on teot nää:
Kun aika on, ne jälkeen jää,
ja jokainen voi nähdä sen,
mä teinkö oikein.
Siis toisin kuin tuo "tekokepulainen" yleisexpertti. Vain ihka aito kepulainen voi pystyä noin lyhyessä pätkässä kolmeen eri asiaan aivan ennätyksellisesti: mauttomuuteen, törkeyteen ja typeryyteen.
Lue tämä (vaikket siitä tietysti mitään ymmärräkään):
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029788477
noita lurituksiasi kirjoittelet. Rautavaaralaisen kirjoitin ísolla tarkoituksella, koska ajattelin sen tässä kohdassa olevan oikeutettua kun on "erityisestä suurmiehestä" kyse.
Ei sinun vääntösi tässä stadilaiskysymyksessä auta mitään.
Ei vaikka itkisit ja hakkaisit päätäs seinään.
Helsinki on asuinkaupunkisi ja syntymäpaikka Rautavaara. Siellä olet viettänyt elämästäsi 1/4 osan ja vähän ylikin. Kouluskin olet käynyt maalla.
Jos syntymäpaikan kohdalla lukisi Helsinki, niin asia olisi ok.
Tuo suomennos oli nyt aivan turhaa, koska se ei osoita taas muuta kuin sinun tyhmyyttäsi.
Voinpa sinulle tuolta opiskeluajoiltani heittää pienen jutun, häh?
Cambridgen yliopitson tutkimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat. Ainoa tkreä aisa on, että ensimäinen ja viimeinen kirjain ovat oikelila piakiolla.
Loput viovat olla missä jäjretsyskessä tahasna, ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna erskeen, vana sanan kokoniasuuetna.
Ällistyttävää mutta totta.
Sinulle sopisi siihen elokuvaan myös Mikko Alatalon; mä maalaispoika oon.
Kyllä sinulla on sitten hienoja tuttuja.
On se sääli kun et voi itse olla sellainen.
Kyllä minä olen ylpeä, kun minua kepulaiseksi ja landelaiseksi sanotaan. Ja sanojana vielä alkuperältään maalaisjulli.
Tätä en olisi uskonut vielä silloin, kun Helsingissä synnyin.
Tasan ei käy onnenlahjat.
Vasta kolme vuotta sitten katkaisin napanuorani (S)stadiin lopullisesti, myytyäni kaiken siellä olevan omaisuuteni pois. Haudoilla toki silloin tällöin käyn. Tuttaviani on paljon muuttanut sieltä pois. Nimenomaan sellaisia tuttavia jotka ovat muullakin maailman metropoleissa asuneet.
Eihän Helsingistä suurkaupunki, saatika metropoli nimitystä voi käyttää.
Tuo sinun sivistyksesi on kovin teennäistä.
pesunkestävä demari. Sinä huoraat kokoomuksen kanssa. Semmoinen peli ei vetele.
demarit kutistuu pienpuolueeksi jos ne ei saa häädettyä kaikenmaailman NATO Liisoja ja muita Bushin nuolijoita puolueesta pois!
Miten sitä punalippuja pyöritetään ja työväenlauluja lauletaan kun samaan aikaan osa puolueen johtohenkilöistä huoraa immpperialistien kanssa?!
>> Tuo sinun sivistyksesi on kovin teennäistä.
Kukaan stadinkundi ei halveeraisi syntymäkaupunkiaan Stadia tavallasi, vaikka olisi miten pakollisista syistä joutunut täältä pois muuttamaan. Sillä Stadi on maailman paras paikka.
Usko, kun sanon tämän satavarmasti sinua landejunttia enemmän maailmaa nähneenä ja sen suurkaupunkeja kolunneena, joista monet tunnen varmasti paremmin kuin sinä ne lähikaupunkisi. Viimeksi kuluneen 1,5 vuoden aikanakin olen ollut 20 miljoonan asukkaan Shanghaissa, 17 miljoonan Delhissä, 13 miljoonan Bangkokissa ja esikaupunkeineen yhtä suuressa Pariisissa. Viimeisen vajaan 10 vuoden sisällä myös ainakin Lontoossa, New Yorkissa, Kairossa - jonka vanhastaan tunnen todella hyvin - Madridissa, Wienissa, Budapestissa, Prahassa, Ateenassa ja Lissabonissa. Mutta Stadi on kuitenkin Stadi, ja siis paras kaikista, koska se on minun kotikaupunkini.
Ja noista kouluistani. Rautavaaralla kävin vain kansakouluni, kun silloin siellä ei ollut mahdollisuus enempään. Keskikouluunkin olisi pitänyt mennä naapuripitäjään Nilsiään, ja lähimmät lukiot olivat Iisalmessa ja Nurmeksessa, lapsuuskodistani kumpikin n. 70 km:n päässä. Ja 70 km siihen aikaan oli pitkä matka!
Stadiin tuloni muodollisesti tärkein syy olikin päästä opiskelemaan. Jota toki työni ohella innokkaasti harrastin, mutta kun olin vikkelä ja fiksu, niin stadin friidut ja muut elämän houkutukset vetivät puoleensa opiskelua enemmän. Olinhan oman itseni herra, ja sain vapaasti priorisoida tekemiseni. Mutta onhan tuota tullut myöhemmin myös opiskeluja harjoitetuksi, muutakin kuin se "Rottakoulu". Eikö muka näy esityksistäni? Ja opiskelu jatkuu; olen ikuinen opiskelija kouluista parhaimmassa, elämän koulussa.
juuri sinne missä trombi pyörii tällä hetkellä yhä kiihtyvällä nopeudella. Luulisin että tämä ei laannu, vaan tulee saavuttamaan myrskyluokituksen.
Olethan sinä toki tavalliseksi pulliaiseksi jonkun verran maailmaa nähnyt, mutta voin ihan huoletta matkapäiväkirjani esim.tuolta kymmeneltävuodelta jakaa kolmella ja vielä jäät toiseksi. Se siitä sinun ylivoimaisuudestasi silläkin alalla. Jos et sitten taio jostain muutamaa kymmentä paikkaa lisää.
Luin tuota listaasi, joissa kaikissa paikoissa olen käynyt, joissakin useammankin kerran ja ihmettelin että missä on sinun Afrikkasi ja paljon muuta.
Jos Helsingin nimi muutetaan virallisesti Stadiksi, niin sinustakin tulee silloin varmasti stadilainen.
Ei Stadilaiset yleensä ole itse noin kouhoja tuon stadilaisuuden suhteen.
Olen kuullut joskus sanottavan kaltaisillesi kerskailijoille, jotta syöhän paskasi ja juo kusesi päälle, niin palaat takaisin tähän reaalimaailmaan.
Mukavia ruskaretkiä siellä sinun STADISSASI.
Ei tarvitsisi, sillä kun tulet tähän ikään, ehkä sinäkin näet maailmaa ihan oikeasti enemmän, jottei tarvitse noin läpinäkyvää luikuria päästellä.
Kyselet "minun Afrikastani" (Karen Blixen se itse asiassa tuota nimeä käytti). Olen käynyt Etelä-Afrikassa kerran, Keniassa kerran ja Pohjois-Afrikan arabimaissa kaikissa muissa, paitsi en Algeriassa. Marokossa kaksi kertaa ja Egyptin reissannut ristiin rastiin laidasta laitaan ollessani 16 kk Siinailla.
Kaikissa muissa maanosissa olen käynyt, paitsi en Australiassa enkä Antarktiksella. Aasia on ehkä "lempimaanosani", jonka monissa maissa olen käynyt ja ehkä unohtumattomimmat lomani olen viettänyt Intiassa, sekä Etelä-Intian että "kultaisen kolmion" kiertomatkoilla ja Goassa. Amerikassa olen käynyt vain pohjoisella puoliskolla ja Keski-Amerikassa, mutta tilanne korjautuu ensi helmikuussa, kun lähden Etelä-Amerikkaan, jossa risteilen Argentiinassa ja Brasisiliassa tukikohtina Buenos Aires, Iguazun putoukset ja Rio de Janeiro.
Puhuin tuossa vin viimeisen vajaan 10 vuoden matkoistani, enkä luetellut siinä kuin piene osan käymistäni kaupungeista, kun matkani ovat olleet aina 8-16 päivän kiertomatkoja ja niitä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana kai lähes kolmekymmentä.
Olen matkustellut reippasti yli 40 vuoden ajan. Matkusteluni alkoi 1960-luvun alussa ensin omalla autolla Pohjoismaissa, sitten Keski-Euroopassa. Kun olin YK:n rauhanturvajoukoissa Kyproksella 1966, rantalomat tulivat pian sen jälkeen mukaan kuvioon, ja ehdin olla kolmella Keihäsmatkallakin, kahdesti Mallorcalla ja kerran Rhodoksella. Rantalomia lienen tehnyt 1960-70 luvuilla yhteensä parikymmentä. Ihan liian suuren loven ne tekivät pienipalkkaisen kapitulantin kukkaroon.
Oltuani 1978-79 Siinailla ja 1981-82 Golanilla yhteensä yli 2,5 vuotta sain noiden reissujen tiimoilta tarpeeksi myös "rantalomia", ja kun sitten pääsin paremmille palkoillekin, olen sen jälkeen harrastanut vain kiertomatkoja ja kaupunkilomia, joita 25 vuodessa on kertynyt yli 60. Kaksi meriristeilyäkin on tullut tehdyksi, toinen Välimerellä ja toinen Karibialla. Tarkan luvun matkoistani ja lomapaikatkin voisin kyllä esittää plaraamalla valokuvakansioitteni ja videoitteni sisällysluetteloita, mutta en nyt viitsi sellaiseen puuhaan ryhtyä.
Joten tuskinpa kokemuksesi ylittävät minun matkakokemusesi kertomallasi tavalla. Tosin monet tekevät yhtenään ulkomaille työmatkoja, mutta niiden olemuksesta taisi poikani todeta hyvin, kun kerran sanoin hänelle, että "sinä sitä olet tänäkin vuonna nähnyt paljon maailmaa". Poikani vastasi: "samanlaisia nuo lentoasemat, hotellit ja kokoushuoneet tuppaavat kaikkialla olemaan."
Hävettää helsinkiläisenä lukea muka stadin kundin juttuja. Oikeat helsinkiläiset antavat arvon muillekin, eivätkä mollaa eri mieltä olevia.
LeSTADIolaisetkin ovat suvaitsevaista ja fiksua porukkaa stadin kundiksi tekeytyneeseen verrattuna. Ehkäpä hän ei ole matkoillaan oppinut yhtikäs mitään, kuuluu siihen harvinaiseen vähemmistöön, joka palaa jokaiselta reissultaan entistä tollompana.
Kapihan se taas uudella nikillä saitilla.
Miksi te keskustalaiset aatetoverini käyttäydytte noin, halventaen itsenne ja puolueemme? Heittelette noita avuttomia herjojanne minulle ikään kuin minä olisin pilkannut Keskustaa ja sen Suurinta Poikaa Urho Kekkosta! Kuinka saatatte niin ajatella?
Ettekö te sitten ole sitä mieltä, että Kekkonen oli suuri ja Keskusta lähes yhtä suuri, ainakin paras puolueemme? Ajattelemattomien esitystenne perusteella ainakin tyhmät demarit ja muut ei-keskustalaiset niin päättelevät. Ja niin minunkin on pakko sydän verta vuotaen päätellä.
Olen kirjoittanut avaukseni ja esittänyt siinä suunnitelmani aivan vakavissani, kuten aina. Sillä enhän minä huumoriin sorru, olenhan aito keskustalainen. Ja te vain pilkkaatte. Murratte jalon keskustalaisen sydämeni.
Jos esittämänne on tarkoituksellisesti Kekkosta ja Keskustaa noin vähättelevää, musikaaliin pitää ottaa vielä kolmaskin kohtaus, jossa lauletaan ”Pettäjän tietä” – siis teitä varten, ja ihan itse pääsette siinä kohteena esiintymään.
Minun on ihan pakko poistua täältä taas hyvin pitkäksi aikaa itkemään parasta tarkoittavan esitykseni aatetovereiltani saamaa vastaanottoa. Nyyh nyyh…
Hykertelet tyytyväisenä, kun provokaatiosi on toiminut ja paskakärpäset on pöläytetty parveilemaan.
"Herra" Korhonen ilmoittaa klo 13.44 näin:
"Minä joudun nyt poistumaan saitilta pitkäksi aikaa, mutta jatkakaa te muut keskustelua hyvästä aiheesta, ja tekin, hyvät keskustalaiset puolutover… kollegani ihan toisenlaisessa hengessä, pitäytyen avaukseni arvokkaassa aiheessa sekoittamatta siihen arvoa ansaitsemattomia demareita tai muita!"
Pitkä aika on suhteellinen käsite. Normaalille aikuiselle se tarkoittanee aikaa kuukaudesta kahteenkymmeneen vuoteen. Vastarakastuneiden tapaamisissa pitkä aika on varmasti lyhyt verrattuna puolituttujen pitkään aikaan. Mitä nuorempi henkilö on kyseessä, sitä lyhyempi on pitkä aika. JKKorhosen käsitys pitkästä ajasta on kolmisen tuntia. Nimittäin klo 16.51 Korhonen on taas paikalla, toki eri nikillä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029788477
Tästä voi päätellä, että Korhonen on joko palavasti rakastunut Keskusta-palstaan tai sitten hän on henkiseltä tasoltaan varsin nuori, ehkä kuusivuotias. Kyseessä saattaa olla nuoruuden ja rakastumisen yhdistelmäkin, ainakin meidzistä vaikuttaisi siltä.
Tuossa yllä (klo 19.08) Korhonen kirjoittaa näin:
"Minun on ihan pakko poistua täältä taas hyvin pitkäksi aikaa itkemään parasta tarkoittavan esitykseni aatetovereiltani saamaa vastaanottoa. Nyyh nyyh…"
Jaa, että "hyvin pitkäksi ajaksi"! Saas nährä kuis pitkä se on;-))))
Vain lapset kyselevät, miten pitkä aika on pitkä aika. Tässä tapauksessa se oli näin pitkä. Juuri tarpeeksi pitkä täyttääkseen sen tehtävän, jonka sanomalleni asetin. Jos ymmärrät.
Hyvin pitkä aika on siis viisitoista minuuttia. Erikoista, että pitkä aika oli sentään kolme tuntia. Ikuisuus lienee siis silmänräpäystäkin lyhempi.
Uskaltaisikohan toivoa, että olisit joskus poissa palstalta silmänräpäyksen ajan?;-))
Tulee aina nenästä vedetyksi. Siinä meillä huomioitsija. Ihan yhtä "hyvä" kuin muutkin kepulaiset huomaamaan ja varsinkin ymmärtämään mitään.
Huomioitsija taasen kerran veti kapia kölin alta, eikä se miksikään muutu tuolla vedätyksellä.
Tai sitten tuo edellinen ei vaan ymmärtänyt...
Yle Teemalta juuri tuli otsikkoni niminen ohjelma. Voi, kun kepulaiset olisivat sen katsoneet! Miten mainiosti se olisikaan täydentänyt avauksessa esitettyä näkemystä – tai sitä todellisuutta, jolla avauksessa asiaa parodioidaan!
Kyllä Kekkosessa oli hyvin paljon samaa, ja Ždanov oli varmaan esimerkkinä monelle Kekkosen hännystelijälle. Kekkonen ei sentään Stalinin tapaan tappanut vastustajiaan, mutta tyrmään hänkin heitä pani – vain Ryti ja Tanner tässä isänmaan parhaina poikina mainitakseni. Ja Epäsuosioon Kekkosenkin hännystelijät lopulta aina joutuivat, jos yrittivät kurkottaa ylemmäs. Niin myös Stalinin kaikkein suurimmatkin suosikit lopulta, jopa Andrej Ždanov. Ja Kekkosen suosikeista Ahti Karjalainen.
Ohjelmahan oli uusinta, ensiesitetty jo 1991. Siinä haastateltu tunnettu neuvostoliittolainen historioitsija (jonka nimen juuri unohdin) sanoi talvisodasta, että ”se oli kunniaton sota. Jos Stalin olisi ollut kaukonäköisempi, sitä ei olisi koskaan tullut”.
Ohjelmassa luettelomaisesti esitettiin Stalinin vainoissa tapettujen lukumäärät (76 kenraalia 85:stä jne..) ja haastatellut venäläiskirjailijat kauhistelivat noita vainoharhaisia julmuuksia, joista tuli ”maan tapa” ja mainittu Ždanov palopuheissaan perusteli niitä tarpeellisina kasvatuskeinoina, jotka puhdistavat likaisuutta.
Ohjelmassa haastateltu Ždanovin poika Juri puolusteli tapahtuneita vedoten Raamattuun, että ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”. Nuo kirjailijat pitivät pöyristyttävänä sitä, että noita asioita yritetään puolustella jopa Raamatulla, jossa myös sanotaan, että ”älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi” ja ”älä tapa”.
Kyllä tuo ohjelma todellakin toi mieleeni omasta kotimaastani ne ajat, jolloin meillä vallitsi Kekkosen yksinvalta, jossa oli aivan samoja mielivaltaisia julmia piirteitä kuin hänen ilmeisen ihanteensa Stalinin ”politiikassa”.
Toinen oista haastatelluista kirjailijoista kauhisteli myös sitä, miten nuo kommunistiset hirmuvaltiaat Stalin, Ždanov ja muut täysin menettivät kyvyn nähdä itsensä muiden silmin. Samaa on todettava myös noista tämän saitin kepulaisista, jotka ovat näkevinään terävästi minut, mutta eivät ilmeisesti ollenkaan tajua, millaisina itse näyttäytyvät!
Minä kyllä tiedän, millainen minä olen heidän silmissään, sillä olen juuri sellainen kuin tarkoitankin olla – se saa vahvistuksensa heidän kaikista ”puheenvuoroistaan” – mutta he itse eivät varmaankaan haluaisi olla sellaisia, millaisina minä ja monet muut näkemään ja ajattelemaa pystyvät heidät näemme.
jormaa, sen sairaus käy kohta ylivoimaiseksi.
Tule edes timo apuun, pappa on pahassa pulassa.
Muuten laiton uhkaus on rikos.
muuten, jne
Musikaalin käsikirjoituksestasi puuttuu vielä useita merkittäviä Kekkosen aikalaisia, mutta ehkä kaikkein suurimpana heistä haluaisin nostaa esille SDP:n puheenjohtajan ja Kekkosen ajan merkittävimmän pääministerin, Kalevi Sorsan.
Kalevi Sorsa kytkeytyy Urho Kekkoseen henkilönä erityisesti sillä tavalla, että hän kävi ensimmäisenä pyytämässä Urho Kekkosta jatkamaan presidenttinä vuoden 1978 jälkeenkin.
Eikä tässä kaikki. Vuonna 1981 Kalevi Sorsa oli lähteä pyytämään Kekkosta jatkamaan presidenttinä edelleen vielä vuoden 1984 jälkeenkin eli vuoteen 1990 asti, mutta ei ehtinyt toteuttaa hankettaan, vaan Kekkonen ehti jättää kesken edellisenkin presidenttikauden.
Voiko liikuttavampaa Kekkosen ihailijaa edes kuvitella kuin Kalevi Sorsa? Ehdottomasti hänen on oltava mukana juonessa ja näkyvästi. Sopivaa näyttelijää en tähän hätään keksi, kun Pirkka-Pekka Petelius oli jo varattu Virolaisen rooliin.
Sorsa on kuollut:)
Kalevi Sorsa tietysti pitää ottaa mukaan musikaaliin, ehdottomasti. Tulee hellyttävä kohtaus siitäkin, kun Kalevi pyytää Urkkia demarien pressaehdokkaaksi päättäen puheenvuoronsa: ”kukapa sopisi paremmin sosialidemokraattien presidenttiehdokkaaksi kuin sosialidemokraatti Urho Kekkonen”. Ja miten silloin Kekkonen myhäilee tyytyväisyyttään ja toteaa: ”täytyy myöntää, että mitä kauemmin olen politiikassa ollut mukana, sitä enemmän sosialidemokratiaa ajatusmaailmaani on tullut”.
Katsojissa vihaa nostattava kohtaus saadaan aikaan siitä, miten ymmärtämättömät suomalaiset sitten valitsivatkin Sorsan asemesta presidenttiehdokkaaksi Martti Ahtisaaren, joka ei koskaan ollut Kekkosen vaikutuspiirissä eikä saanut häneltä oikeaa valtiomiesoppia.
Sorsan rooliin saattaisi sopia hyvin Mika Nuojua tai ehkä Juha Muje.
Totta kai musikaaliin tulee avauksessa mainitsemieni lisäksi paljon muitakin roolihahmoja. Kuten sankarirooleihin Eino Uusitalo, Martti Miettunen, Emil Skog ja muita. Ja konnien rooleihin alkuosaan kaikkein suurimpana konnan Väinö Tanner (mistähän löydettäisiin tarpeeksi vastenmielinen näyttelijä?) ja vähän pienemmiksi konniksi Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Veikko Vennamo. Ja näytetään myös millainen muutos konnista sankareiksi tapahtuu Väinö Leskisessä ja Aarre Simosessa.
Huomautuksesi oli paikallaan. Tosin olin jo itsekin asiaa ajatellut, mutta enhän minä koko pajatsoani avaukseen tyhjentänyt.
XXX