Olipa lauantaina hieno olo, kun peruskoulu saatiin vihdoinkin päätökseen. Illalla kavereiden kanssa sitä juhlimaan, kerrankin ajattelin unohtaa masennuksen ja pitää hauskaa! Kuinkas sitten kävikään?
Mentiin rannalle, joka oli jo täynnä porukkaa. Ei siinä kauaa mennyt kun kaverit oli jo äijien kimpussa. En jaksanut sitä yksin katsella siinä, enkä halunnut mitään yhenillanjuttua, niin lähdin menemään. Kävelin yksin metsään rauhan ja hiljaisuuden keskelle, kiven päälle kirjoittamaan ajatuksia paperille. Kävelin syvemmälle metsään, kun kaveri soitti ja pyysi takaisin rantaan. Menin takaisin.
N. 10min tuon jälkeen se sama "horoilu" jatkui. Joku heitti minulle lauseen joka satutti, liittyen erääseen itsetuhoiseen juttuun joka kävi miltei puoli vuotta sitten.. Okei, menin kalliolle veden ääreen miettimään taas asioita, sen jälkeen huomasin että kaverit hävisivät. Löysin yhden kaverin pikkusiskon, joka sanoi että olin ainut järkevä, kun en horoillut niin kuin muut. Tietty lämmitti sydäntä, mut siltikin oli paha olla kun etsi jotain muuta mitä kaverit.
Loppuilta menikin yksin vaeltaessa. Kuinka sitä kaipasikaan juttuseuraa, järkevää keskustelua jonkun kanssa. Tuntuu pahalta olla niin helvetin erilainen kuin muut! Ihan kivahan se on että monet sanoo fiksuksi ja että mulla on hieno tulevaisuus edessä, mut yksin se on niin vaikeeta. Kun ei ole semmoinen teinix mitä jotkut kaverit, vaan hiljainen ja pohtiva toisinajattelija. Ylpeä itsestään, mutta yksin :-/
Mentiin rannalle, joka oli jo täynnä porukkaa. Ei siinä kauaa mennyt kun kaverit oli jo äijien kimpussa. En jaksanut sitä yksin katsella siinä, enkä halunnut mitään yhenillanjuttua, niin lähdin menemään. Kävelin yksin metsään rauhan ja hiljaisuuden keskelle, kiven päälle kirjoittamaan ajatuksia paperille. Kävelin syvemmälle metsään, kun kaveri soitti ja pyysi takaisin rantaan. Menin takaisin.
N. 10min tuon jälkeen se sama "horoilu" jatkui. Joku heitti minulle lauseen joka satutti, liittyen erääseen itsetuhoiseen juttuun joka kävi miltei puoli vuotta sitten.. Okei, menin kalliolle veden ääreen miettimään taas asioita, sen jälkeen huomasin että kaverit hävisivät. Löysin yhden kaverin pikkusiskon, joka sanoi että olin ainut järkevä, kun en horoillut niin kuin muut. Tietty lämmitti sydäntä, mut siltikin oli paha olla kun etsi jotain muuta mitä kaverit.
Loppuilta menikin yksin vaeltaessa. Kuinka sitä kaipasikaan juttuseuraa, järkevää keskustelua jonkun kanssa. Tuntuu pahalta olla niin helvetin erilainen kuin muut! Ihan kivahan se on että monet sanoo fiksuksi ja että mulla on hieno tulevaisuus edessä, mut yksin se on niin vaikeeta. Kun ei ole semmoinen teinix mitä jotkut kaverit, vaan hiljainen ja pohtiva toisinajattelija. Ylpeä itsestään, mutta yksin :-/
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on tuossa listassa nyt neljäntenä, lue siitä. Paitsi jos olet jo lukenut.
Minäkin pidän järkevistä epä-horoista ihmisistä. Eikä haittaa hirveästi jos on jopa persoonallinen, eli siis muista erottuva, edukseen.
Jos haluat lisää runojani, voin laittaa niitä tänne, tai mailata niitä sinulle.
t:
kaverisi netin toisella rannalla, tai ehkä jopa kulman takana
Hmm, oli aika jännä runo. Ihan fiksuja ajatuksia siinä ilmeni, ja vahvoja tunteita, vaikka ehkä se lopullinen pointti on jokaisen itse pääteltävä. Mielelläni lukisin muitakin kirjoituksiasi, se kun on omakin harrastukseni, kirjoittaminen siis. :)
että kenties haluaisitkin "horoilla" (mitä tuo sitten tarkoittaneekaan) tai edes hetkeksi päästää itsesi vapaaksi järkevästä ja määrätietoisesta itsestäsi? Haluaisitko tehdä niin jos sillä ei olisi seurausta maineellesi kilttinä ja älykkäänä tyttönä? Pidätkö itseäsi henkisesti vanhempana kuin kavereitasi?
Olen jo parikymppinen mies mutta noihin kysymyksiin olisin ikäisenäsi vastannut kyllä. En oikein päässyt teininä irti itsestäni. En halunnut käyttäytyä lapsellisesti koska toivoin aina että minuun suhtauduttaisiin kuin aikuiseen, ei niin kuin keskenkasvuiseen teiniin, joka dokaa ja tapailee pissiksiä. En uskaltanut mennä teinihelvettien tanssilattiallekaan, koska pelkäsin että tuo irrationaalinen käyttäytymiseni rikkoisi imagoani, eli viileetä, objektiivista ja varhaiskypsää poikaa. Nykyisin ymmärrän etten ollut mikään aikuinen, enkä ole sitä kokonaan vieläkään. Itse asiassa suuri osa ihmisistä ei koskaan uskoakseni ole aikuisia. Hauskanpito ei yleensäkään kypsää touhua, vaan tarkoittaa nimenomaan sisäisen lapsensa päästämistä valloilleen. Olen vähitellen myös oppinut ymmärtämään että usein toistuva hauskanpito ei tarkoita että ihminen ei myös voisi olla syvällinen ja ajatteleva yksilö. Alan vähitellen hyväksymään etten aina pyri äärimmäisen rationaaliseen ajatteluun, suon siis vapauksia myös itselleni,
vaikka selvinpäin ehkä ylenkatsoisinkin touhujani. Tanssilattialle voin mennä helposti jos paikka ei kuhise tuttuja henkilöitä. Jos tuntemiani henkilöitä on paljon, se on vaikeampaa, mutta kuitenkin helpompaa, sillä hyväksyn ainakin itseni.
En tiedä onko sinulla samoja tuntemuksia, vai edes sama tilanne, mutta näin ainakin omalla kohdallani. Tiedän kuitenkin että monet ajattelevat samalla tavalla kuin minä. Ehkä se johtuu tiukasta tapakasvatuksesta tai häpeän tunteesta. Sitten kun kasvaa, niin ei halua myöntää tätä itsensä häpeää, omaa rajoittuneisuutta itselleen, puhumattakaan muista. Mielummin verhoilee sen ylenkatseelliseen muotoon: Miten noi voi olla noin lapsellisia? Kiitti, vaan, mutta olen jo kasvanut tuon vaiheen ohi.
Jos semmoinen peli jatkuu, niin vähitellen alkaa elää lasikuvun sisällä, mistä tarkkailee muuta maailmaa, muttei tunne itse kuuluvansa siihen. Silloin vaaditaan jo hyvin paljon voimaa ja tahtoa, että saa sen murrettua
Enpäs olekaan ennen ajatellut asiaa tuolta kantilta. Mutten usko että siitä olis kyse, nimittäin vielä vuosi sitten olin joka viikonloppu kaupungissa rellestämässä, enää se ei vain maistu. Muutenkin vaikea ajatella koko asiaa, mulla on varmaan jonkin sortin identiteettikriisi meneillä, kun en tiedä milloin olen oma itseni ja milloin en.
Nykyään se hauskanpito ei vain onnistu, en tiedä miksi. En kaipaa enää perjantaisia sekoiluja, ennemminkin pelkkää keskustelua asioista, eikä älytöntä rellestämistä. Ehkä tämä on jokin murrosiän vaihe joka (toivottavasti) menee joskus ohi..
Olen 23-vuotias mies,Helsingistä.Läpi käynyt itsekin vähän samankaltaisia tilanteita miehen
näkökulmasta.Itsekin koen olevani erilainen ja
joskus koen myös ulkopuolisuuden tunnetta jopa
porukassa.
Voisi olla kiva kiva vaihtaa kanssasi ajatuksia
sähköpostin välityksellä vaikka näistä asiosta
joista kirjoitit tänne palstalle, tai ihan
mistä tahansa asiasta josta koet tarvetta
kirjoittaa.
Minulla on tuolla kirjeenvaihtopalstalla
ilmoitus josta löydät myös sähköposti-osoitteeni jos päätät kirjoittaa minulle.
Varsinaisia sähköisiä kirjeenvaihtopalstoja
kun on nykyisin aika harvassa, mutta löysin yhden selkeän sellaisen joten päätin käyttää sitä. Vaikka minulla itselläni ei mielenterveysongelmia olekaan.
http://www.mielenterveys-taimi.fi/kirjeet/istuisitko.htm
Hyvä, kun olet kasvanut tuon vaiheen yli - kasvanut ihmisenä korkeammalle tasolle; ymmärtänyt elämän tarkoituksen ja päästänyt sisäisen lapsesi valloilleen. Ylevästi suurena luonteena karistanut kaiken ylenkatseen. terävä itseanalyysisi suorastaan häkellyttää minut tarkkanäköisyydellään.
Älä viitsi pelleillä, idiootti.
Minä nimittäin tiedän mistä puhun, olen niinikään parikymppinen mies, mutta helvetin paljon, sanotaanko nyt sitten 'erilaisempi' kuin muut. Olin nuorempana älykkökastia ja olen edelleen älykkökastia. Ajoittain olen "pitänyt hauskaa", kuten sanoit, "päästänyt sisäisen lapseni valloilleen", kuten sanoit - mutten minä ole sitä mitenkään hävennyt, niinkuin sinä näytät tuollaista toimintaasi hieman hävenneen, mutta se ei ole ollut palkitsevaa minulle - minulla ei _ole ollut_ hauskaa pitäessäni "hauskaa". Minä en edelleenkään ole kotonani tanssilattioilla tai yhdenillansuhteissa. En. Sinun "sisäinen lapsesi" on kuollut aikoja sitten. Tuo on sinun "sisäinen teini-idioottisi", jota päästelet kävelylle ajoittain.
Miten voitkaan olla noin kaikkitietävä, nähdä tuon kuoren läpi ja sanoa, että hänkin tietenkin haluaisi "horoilla", syvällä sisimmässään. Voi miten sokea olet, sillä peilaat koko muuta maailmaa vain itsesi kautta - kaikki ihmiset eivät ole kuten sinä, ajattele kuten sinä, vaikka saatat niin kuvitella. Ainoa, mitä todella sanot tuossa puheenvuorossasi, on että _itse_ nuorempana halusit "horoilla". Ja että _itse_ pelkäsit maineesi puolesta, maineesi, joka oli, usko tai älä, täysin kuvitteellinen.
"Olen oppinut ymmärtämään" jne.
"En päässyt teininä irti itsestäni, myöhemmin kylläkin"
"Olen kasvanut tuon vaiheen yli"
Puhut kuin joku valaistuksen kokenut, kuitenkin olet sokea. Ihmiset ovat _oikeasti_ erilaisia. Vaikka sinulla on ollut itsetunto-ongelmia teininä, sinulla ei ole riittäviä perusteita kuvitella, että tämänkin tyttösen pidättyvyys johtuu juuri niistä.
Tuollainen pidättyvyys voi olla _aito_ luonteenpiirre. Kaikki ihmiset eivät ole omana itsenään "hauskaa pitäviä" teini-idiootteja, kuten sinä, jonka pidättyväinen ulkokuori on ollut pelkkä sosiaalinen rooli, josta sinä olet sittemmin ilmeisesti kyennyt murtautumaan, kaikki kiitos siitä. Teet kuitenkin sen oletuksen, että kaikki sisimmissään ovat kuten sinä.
Se on loukkaavaa. Eikä se ole todenmukaistakaan.
Taitavasti laitoit kirjoituksesi loppuun varauksen ("minä en tiedä, onko tämä sinun tilanteesi...", ilmeisesti yrittäen välttää paskaan kirjoitukseesi kohdistuvaa kritiikkiä. Täältä sitä kuitenkin tuli.
Pahoittelen jos olen tahditon - mutta sinun tekstisi oli ärsyttävän kaikkitietävä.
JA 'ALKAA HYVÄKSYÄ' EI 'HYVÄKSYMÄÄN'. MITEN HELVETIN VAIKEAA MUKA VOI OLLA OPPIA KIRJOITTAMAAN OMAA KIELTÄÄN!
Kuule sisko... mul oli vähän sama tilanne. Mitä mä tein kun peruskoulu päätty? Kukaan ei ees HALUNNU mua mihinkään. Mä menin sit serkun yo-juhliin ja mites siellä... luulin että olisin viettäny illan rakkaan toisen serkkuni kanssa mutta hän olikin koko ajan yhen toisen kanssa, jota en siedä eikä se mua.
Ihan kivaa oli, ainakin kivempaa kun masentua yksin himassa. Kiva peruskoulun päätös. :) *silti hymyilevä*
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=113&conference=642&posting=22000000000525146
Yllättäen koko palstan vähiten luetuin viesti. Kuten tuo Aamu-TV:kin tämän palstan...
Bonuksena tällä kertaa tankoja:
Minä odotan.
Minä kaipaan sinua.
Verho kahahtaa.
Se on vain syksyn tuuli.
Se on vain syksyn tuuli.
NUKADA HIME
Petyit maailmaan
ja pakenit vuorille.
Entä jos siellä
synkeys valtaa sinut,
minne sitten pakenet?
MITSUNE
Kuka voi tietää
meidän rakkautemme
Tyyny vain tyyny
Jos kukaan jos mikään jos
mitään niin se sen tietää
TUNTEMATON
Velmuja runoja, kiitos sinulle:) Ja nuo runopalstalla olevat olivat myöskin aika jänniä..miten yhdestä toimenpiteestä saa irti noin paljon..