Veikkauksia

Mitä luulette. Saako FFTF menestystä Japanissa?
561465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Ari on niin henkeen ja vereen lahjakas ja työlleen antautunut muusikko/vocalisti, että aito tekemisen ilo tulee jättämään jälkensä myös siellä.

Äänestä

AK sivuilla on käännettynä suomeks ennakkoarvioita japanissa ja ovat tosi hyviä. Vielä viikko niin sitten saadaan lukea enemmän sillä arviot päätyy ak sivuille näiden japanilaisfanien toimesta- ja käännettynä suomeksi!

Äänestä
  • että idolsin aikana joku japanilainen toimittaja oli kekannut Arin tubelta?

    Äänestä

  • oikein että kirjoitti:

    että idolsin aikana joku japanilainen toimittaja oli kekannut Arin tubelta?

    Tiedän vaan nää Suomessa työskentelevät japanilaiset tuolla Arin sivuilla, jotka muuten kääntää ne artikkelit englanniksi- ei suomeksi.

    Äänestä

  • paikkaamisen ei liikoja vaadita eli kyllä fftf menestymään tulee.

    Äänestä

kun olen, ja kristallipallokin on edelleen kanissa. Mutta voihan sitä toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Hirveesti en uskaltais lähteä etukäteen hehkuttamaan. Suurin syy FFTF:n menestykseen oli idols-noste ja tietysti Arin ääni ja Ari itse, ei niinkään itse musiikki. Ainakin osa levyn ostaneista on sellaisia "kiihkeitä" faneja, jotka halusivat tukea Arin uraa, vaikka levy ei kovin kummoinen olisi ollutkaan. Itse ostin levyn vasta jonkin ajan kuluttua, kauhean hehkutuksen ja kehumisen innoittamana.

Koska odotukseni olivat suuret, ehkä liian suuret, levy oli pienoinen pettymys, vaikken nyt mitään tulevaa rockin tai hevin klassikkoa odottanutkaan. Parempi se kuitenkin on kuin yksikään aikaisempi suomalainen tai jenkkiläinen idolslevy; onhan sekin jotain.

Arin ääni oli pettymys levyllä, verrattuna idolsvetoihin. Toisaalta japanilaiset eivät ehkä ainakaan niin suurissa määrin ole tutustuneet noihin Arin muutamiin idolsin aikaisiin loistovetoihin, joten heillä ei ole vertailupohjaa ja Japanin markkinoillahan on onneksi mukana se DVD, toivottavasti onnistuneista livevedoista.

Nyt olen todella monen kuuntelukerran jälkeen ruvennut diggaamaan joistain levyn biiseistä. Yllätykseksi itselleni, Arin ääni on parhaimmillaan juuri tuossa aluksi inhoamassani HMC-renkutuksessa. Nykyisin kuuntelen sitä melkein päivittäin. Noin se mieli muuttuu.

Äänestä
  • uskaltaisin sanoa, että sillä myytiin noin 20000 levyä. Meneekö pahasti metsään?

    Äänestä

  • idols-vedoista ainostaan perfect strangers oli hyvä, loputhan olivat enemmän tai vähemmän epävireisiä räkätautivetoja. fftf:n vedot ovat arin levyntekohetkisten taitojen tasolla ja ihan ok kamaa. saas nähä kuinka kehitys kehittyy ja mitä se eka oikea levy tuo tullessaan.

    Äänestä

  • vaan että kirjoitti:

    idols-vedoista ainostaan perfect strangers oli hyvä, loputhan olivat enemmän tai vähemmän epävireisiä räkätautivetoja. fftf:n vedot ovat arin levyntekohetkisten taitojen tasolla ja ihan ok kamaa. saas nähä kuinka kehitys kehittyy ja mitä se eka oikea levy tuo tullessaan.

    Omasta mielestäni Arin ääni oli parhaimmillaan Perfect Strangers, Full Moon, Here I Go Again -biiseissä eikä se Piano Man'ikään ihan sukka ollut, vaikken tykkää tollasesta hempeilystä yleensä. Eli nämä biisit Ari veti paremmin kuin levyllä yhtään biisiä, räkätaudista huolimatta. Piano Man ja Perfect Strangers taisivat olla ainoat vedot missä Arskalla oli "terveen paperit"?;D

    Joo, mielenkiinnolla minäkin odottelen uusia julkaisua Arilta. Ääni tuskin huonommaksi lähiaikoina muuttuu, luulenpa että vokalistina Arilla on parhaat ajat edessä päin, mutta minkälaista on se mahdollinen oma matsku, onkin suuri kysymysmerkki. Jotkut väittää että heviä on helppo säveltää, mutta uskallan olla eri mieltä, varsinkin kun puhutaan melodisesta hevistä ja sellaisesta, jossa Arin ääni pääsee loistamaan.

    Äänestä

  • "huono ennustaja" kirjoitti:

    lääkäriin, kun sen huonoja vetoja on keväästä asti selitelty räkätaudeilla. Ei oikein mee läpi enää.

    Äänestä

  • Arin aika mennä kirjoitti:

    räkiksessä ei pysty vetään kunnolla ja jos tauti iskee niin se iskee, ite esim. oon joutunu vetään kolmessa kuukaudessa neljä penisiliinikuuria.

    Idolsin aikaanhan koko Idols-talo sairasti ja oliks se toi elämä lapselle haastattelu jossa ari räki ja yski kuin meitsi kuurilla.

    Äänestä

  • Arin aika mennä kirjoitti:

    lääkäriin, kun sen huonoja vetoja on keväästä asti selitelty räkätaudeilla. Ei oikein mee läpi enää.

    sentään on syy joihinkin "huonoihin" vetoihin, mutta mitkä mahtaa olla omien idoliesi Annan t. Kriden syyt epäonnistumisiin?;) Niistä keikoista fanit eivät paljon ole kehdanneet keskustella, eikä kriitikotkaan noteraanneet.

    Äänestä

  • Arin aika mennä kirjoitti:

    lääkäriin, kun sen huonoja vetoja on keväästä asti selitelty räkätaudeilla. Ei oikein mee läpi enää.

    että ei oo käyny lääkärissä??

    Äänestä

  • idols nosteesta kirjoitti:

    uskaltaisin sanoa, että sillä myytiin noin 20000 levyä. Meneekö pahasti metsään?

    Moni oli kyllä aika varpaillaan tuon levyn suhteen, koska edellisen idolin levy oli pohjanoteeraus ja tämä tehtiin vieläkin nopeammalla aikataululla.

    Idols nosteen piikkiin laittaisin 10 000-15000 leyvä.

    Äänestä

  • "huono ennustaja" kirjoitti:

    Omasta mielestäni Arin ääni oli parhaimmillaan Perfect Strangers, Full Moon, Here I Go Again -biiseissä eikä se Piano Man'ikään ihan sukka ollut, vaikken tykkää tollasesta hempeilystä yleensä. Eli nämä biisit Ari veti paremmin kuin levyllä yhtään biisiä, räkätaudista huolimatta. Piano Man ja Perfect Strangers taisivat olla ainoat vedot missä Arskalla oli "terveen paperit"?;D

    Joo, mielenkiinnolla minäkin odottelen uusia julkaisua Arilta. Ääni tuskin huonommaksi lähiaikoina muuttuu, luulenpa että vokalistina Arilla on parhaat ajat edessä päin, mutta minkälaista on se mahdollinen oma matsku, onkin suuri kysymysmerkki. Jotkut väittää että heviä on helppo säveltää, mutta uskallan olla eri mieltä, varsinkin kun puhutaan melodisesta hevistä ja sellaisesta, jossa Arin ääni pääsee loistamaan.

    Mun mielestä levystä kuuluu kiire. Siis sen vuoksi, että biisit ja Arin ääni ovat levyllä todella paljon parempia.

    Oikeastihan Ari on kehittynyt idolsin jälkeen huimasti. Itse yllätyin suuresti viikko sitten Alavudella sitä kuinka paljon paremmalta Ari sai hyvät biisinsä livenä kuulostamaan.

    Idols vetoja en ole aikoihin muistellut, joten en kommentoi niitä, ne on historiaa. Se mitä on nyt tuolla livekeikoilla on jotain paljon parempaa.

    Äänestä

  • Arin aika mennä kirjoitti:

    lääkäriin, kun sen huonoja vetoja on keväästä asti selitelty räkätaudeilla. Ei oikein mee läpi enää.

    laulajat kärheit ain wälil et ei se ari mikään poikkeus oo **** wähän huwittawaa et jätkän pitäis wuoden ympäri ol priimakunnos eikä sais ol köhää eikä muutakaa wikaa ku totuus on se et biisei wedetää millo minkinlaises kunnos krapulast aina keuhkokuumeeseen ja kaikkee silt wälilt eikä se kummemmi tahtii haittaa muilla niinku ei arillakaa ***

    Äänestä

japseille. Se tietynlainen karisma puuttuu. Arin karismalla hurmataan vain suomalaisia pulleita kotirouvia ja niiden pissis-tyttäriä. Pitäisi olla Hanoi-glamouria tai Jonne-suloisuutta. Ei noilla lärveillä... sorivaan.

Äänestä
  • HÖÖÖÖÖ!!!! Jos Jone niin ainaki ARI!

    Äänestä

  • loudness putoo niin arilla ei ole hädänpäivää (kelaa ketjua ylöspäin)

    Äänestä

  • karisma ei tarkoita meikkejä, noob, sori vaan.

    Arin karisma ja ulkonäkö riittää aivan mainiosti kansainvälisestikin. Ei Arin "luonnonkaunis" habitus häviä yhtään esim. My Chemical Romancen, Fall Outs Boys'ien, 30 Seconds to Mars, ja mitä näitä punkpellebändejä nyt onkaan, jätkille. Hevilaulajaksihan Ari on suorastaan überkaunis.

    Avainjuttu Arin menestyksessä ulkomailla tai jatkossa täällä Suomessakin on nimenomaan musiikki, eli ne uudet ja omat biisti. Jos ne on edes keskinkertaisia tai vähän parempia, Arin äänellä niistä tulee loistavia.

    No niin, sattuiko, menehän siitä itkemään jonnekin muualle. Ootko muuten laikkarilla, kun oot noin pahantuulinen?;D

    Äänestä

  • tiu tau tau kirjoitti:

    karisma ei tarkoita meikkejä, noob, sori vaan.

    Kiitos sulle, pelastit iltani. Kiva, ku joillaki kynä sivaltaa noin sukkelasti. :D

    Äänestä

  • Tuosta Arin karismasta sen verran, että se vetoaa kyllä aika moneen muuhunkin kuin maitsemaasi kohderyhmään täällä Suomessakin. Keikoilla on ollut todella paljon miehiäkin, vaikka tietenkin naisiakin on joukossa.

    Karismaa joka näkökulmasta Arilta kyllä löytyy. Kun lukee noita Arin kotisivun kirjoituksia, niin mun mielestä niistä ovat kyllä muuten mainitsemasi pissikset kaukana. Käy katsomassa Annan sivujen tekstejä, niitä kirjoittaa pissikset.

    Äänestä

  • tiu tau tau kirjoitti:

    karisma ei tarkoita meikkejä, noob, sori vaan.

    Arin karisma ja ulkonäkö riittää aivan mainiosti kansainvälisestikin. Ei Arin "luonnonkaunis" habitus häviä yhtään esim. My Chemical Romancen, Fall Outs Boys'ien, 30 Seconds to Mars, ja mitä näitä punkpellebändejä nyt onkaan, jätkille. Hevilaulajaksihan Ari on suorastaan überkaunis.

    Avainjuttu Arin menestyksessä ulkomailla tai jatkossa täällä Suomessakin on nimenomaan musiikki, eli ne uudet ja omat biisti. Jos ne on edes keskinkertaisia tai vähän parempia, Arin äänellä niistä tulee loistavia.

    No niin, sattuiko, menehän siitä itkemään jonnekin muualle. Ootko muuten laikkarilla, kun oot noin pahantuulinen?;D

    Hieno viesti! :) Arin ulkonäkö riittää mihin vaan. Pakko pistää tähänkin tämä übernätti kuva: http://tinyurl.com/25mdcr

    ärsyttää aina puhua ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mistä on puhe.

    Ari voi pärjätä jossain saksassa tai albaniassa ihan hyvin mutta mun veikkaus on että nipponin tytöt hakee länsimaisista pojista jotain aivan muuta. Esimerkkini Hanoit.... onko sinusta Monroe joku kaunis? Haha! Kyse on siitä yleisilmeestä joka artistista lähtee ja luulen että nipponin tytöt tykkää meikatuista ja koristellun kauniisti pukeutuvista pojista. Ari EI edusta tätä tyyppiä. Ville Valokin on luonut imagonsa meikkipensselin ja vaatetuksen kautta. Arilla on paljon työtä tehdäkseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen, jossa yksin "sievä" ääni ei riitä. Arin olisi syytä ottaa meikit ja vaatteet promokuviensa mukaan niin tyttöä kaatuisi kuin kypsää viljaa.

    Usko sä mitä uskot ja mä en viitsi jankuttajien kanssa jatkaa. Sä näytit jo yksinkertaisuutesi.

    Äänestä

  • tää. :D kirjoitti:

    Kiitos sulle, pelastit iltani. Kiva, ku joillaki kynä sivaltaa noin sukkelasti. :D

    itelles vastasit? Vai ootteko identtisiä kaksosia, kun osaatte olla molemmat yhtä tyhmiä.

    Äänestä

  • sattus kirjoitti:

    ärsyttää aina puhua ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mistä on puhe.

    Ari voi pärjätä jossain saksassa tai albaniassa ihan hyvin mutta mun veikkaus on että nipponin tytöt hakee länsimaisista pojista jotain aivan muuta. Esimerkkini Hanoit.... onko sinusta Monroe joku kaunis? Haha! Kyse on siitä yleisilmeestä joka artistista lähtee ja luulen että nipponin tytöt tykkää meikatuista ja koristellun kauniisti pukeutuvista pojista. Ari EI edusta tätä tyyppiä. Ville Valokin on luonut imagonsa meikkipensselin ja vaatetuksen kautta. Arilla on paljon työtä tehdäkseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen, jossa yksin "sievä" ääni ei riitä. Arin olisi syytä ottaa meikit ja vaatteet promokuviensa mukaan niin tyttöä kaatuisi kuin kypsää viljaa.

    Usko sä mitä uskot ja mä en viitsi jankuttajien kanssa jatkaa. Sä näytit jo yksinkertaisuutesi.

    mainita, että noilla Arin biiseillä ei vielä maailmaa valloiteta. Ne on oikeesti tosi rasittavia renkutuksia, jonka huomaa siitä, että ei edes Arin hieno ääni niitä pelasta. Coverilaulaja sopii Arin titteliksi ja se on vähän parempi kuin karaoke-laulaja-titteli.

    Nyt voit sitten siellä runkatessas hihitellä mieles mukaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Hieno viesti! :) Arin ulkonäkö riittää mihin vaan. Pakko pistää tähänkin tämä übernätti kuva: http://tinyurl.com/25mdcr

    Arin ton näköisenä nähnyt? Kyllä artistin pitää olla sen näköinen miten häntä kaupataankin. Sitäpaitsi toi kuva on enemmän homon näköinen kuin hevi-laulajan.

    Äänestä

  • hieman eri mieltä kirjoitti:

    Tuosta Arin karismasta sen verran, että se vetoaa kyllä aika moneen muuhunkin kuin maitsemaasi kohderyhmään täällä Suomessakin. Keikoilla on ollut todella paljon miehiäkin, vaikka tietenkin naisiakin on joukossa.

    Karismaa joka näkökulmasta Arilta kyllä löytyy. Kun lukee noita Arin kotisivun kirjoituksia, niin mun mielestä niistä ovat kyllä muuten mainitsemasi pissikset kaukana. Käy katsomassa Annan sivujen tekstejä, niitä kirjoittaa pissikset.

    kysymys kuului oisko arilla saumoja JAPANIN markkinoille. Täällä junttilassa kelpaa kuka tahansa joka on juuri julkuksi noussut.

    Äänestä

  • sä olet kirjoitti:

    Arin ton näköisenä nähnyt? Kyllä artistin pitää olla sen näköinen miten häntä kaupataankin. Sitäpaitsi toi kuva on enemmän homon näköinen kuin hevi-laulajan.

    wineet siit et nimenomaa japois pitäis ol meikattu ja "homon näkönen" malliin hanoit ja Jonne ja täs taas ihmettelet sitä kuis ny tonnäkönen *** koit jo päättää ***

    ei japois tarwii ol mikää ylipuunattu keikari menestyäkseen *** arilla on heviääni ja biisit on hevii ja sil on länsimainen lärwi *** jos ei sil pärjää nii sit ei pärjää nii yksinkertast se on ***

    Äänestä

  • sattus kirjoitti:

    ärsyttää aina puhua ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mistä on puhe.

    Ari voi pärjätä jossain saksassa tai albaniassa ihan hyvin mutta mun veikkaus on että nipponin tytöt hakee länsimaisista pojista jotain aivan muuta. Esimerkkini Hanoit.... onko sinusta Monroe joku kaunis? Haha! Kyse on siitä yleisilmeestä joka artistista lähtee ja luulen että nipponin tytöt tykkää meikatuista ja koristellun kauniisti pukeutuvista pojista. Ari EI edusta tätä tyyppiä. Ville Valokin on luonut imagonsa meikkipensselin ja vaatetuksen kautta. Arilla on paljon työtä tehdäkseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen, jossa yksin "sievä" ääni ei riitä. Arin olisi syytä ottaa meikit ja vaatteet promokuviensa mukaan niin tyttöä kaatuisi kuin kypsää viljaa.

    Usko sä mitä uskot ja mä en viitsi jankuttajien kanssa jatkaa. Sä näytit jo yksinkertaisuutesi.

    noin yksinkertaista. Noi esimerkit jotka luettelit ovat samantyyppisiä ulkokuorta ajatellen mutta musa ei ole samaa. Kijoituksesta päätellen on kyse "nipponin tyttöjen kaatamiseta" ja siihen tarvitaan näköjään lähinnä ulkoista loistetta eikä niinkään musiikillista karismaa.

    Arista "nipponin tytöt" eivät vielä tiedä mitään, joten ei siellä edes ymmärretä tuollaista olevan olemassakaan. Siksi saattaisi olla yllätys nähdä muutakin kuin kajalimiehiä ja joka on vielä parempaa ja hemaisevampaa ja joka vaikuttaa musikillaan eikä vaatteilla.

    Arillakin on ulkoista säteilyä ja kaiken lisäksi muunkinlaista persoonallista hohdetta, joka ei muuttuisi paremmaksi vaikka kuinka vetelisi kajalia silmiensä ympärille. Yleisesti koko tyyli poikkeaa aikalailla edukseen noista kolmesta mainitusta koska tässä ei toistaiseksi olla vielä lähdetty minnekkään miellyttämisen linjoille. Arin kohdalla käytetään muun tyyppistä energiaa joka välittyy positiivisena myös yleisöön.

    Äänestä

  • ootte... kirjoitti:

    kysymys kuului oisko arilla saumoja JAPANIN markkinoille. Täällä junttilassa kelpaa kuka tahansa joka on juuri julkuksi noussut.

    jos oot lukenut tekstejä se lienee tullut selväksi- mäntti

    Äänestä

  • sattus kirjoitti:

    ärsyttää aina puhua ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mistä on puhe.

    Ari voi pärjätä jossain saksassa tai albaniassa ihan hyvin mutta mun veikkaus on että nipponin tytöt hakee länsimaisista pojista jotain aivan muuta. Esimerkkini Hanoit.... onko sinusta Monroe joku kaunis? Haha! Kyse on siitä yleisilmeestä joka artistista lähtee ja luulen että nipponin tytöt tykkää meikatuista ja koristellun kauniisti pukeutuvista pojista. Ari EI edusta tätä tyyppiä. Ville Valokin on luonut imagonsa meikkipensselin ja vaatetuksen kautta. Arilla on paljon työtä tehdäkseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen, jossa yksin "sievä" ääni ei riitä. Arin olisi syytä ottaa meikit ja vaatteet promokuviensa mukaan niin tyttöä kaatuisi kuin kypsää viljaa.

    Usko sä mitä uskot ja mä en viitsi jankuttajien kanssa jatkaa. Sä näytit jo yksinkertaisuutesi.

    -luuletko että Japanissa on vain yksi tyylisuunta kun suomessakin löytyy genrejä vaikka muille jakaa.

    Tällä hetkellä Suomi on muotia japanissa aika laaja-alaisesti - mistä myös Ari hyötyy muiden "vientiartikkelien" ohessa. Muuten japanissa alkaa olla samantyyppiset asiat muotia kuin länsimaissakin- globalisaatio on tehnyt tehtävänsä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Hieno viesti! :) Arin ulkonäkö riittää mihin vaan. Pakko pistää tähänkin tämä übernätti kuva: http://tinyurl.com/25mdcr

    erotiikkaa?

    Äänestä

  • herkkää kirjoitti:

    erotiikkaa?

    oon samaa mieltä just tossa kuvassa- mutta onneks on myös paljon muuta kuten huumoria, mystiikkaa ja jopa raivoa tarpeen tullen.

    Äänestä

  • sattus kirjoitti:

    ärsyttää aina puhua ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mistä on puhe.

    Ari voi pärjätä jossain saksassa tai albaniassa ihan hyvin mutta mun veikkaus on että nipponin tytöt hakee länsimaisista pojista jotain aivan muuta. Esimerkkini Hanoit.... onko sinusta Monroe joku kaunis? Haha! Kyse on siitä yleisilmeestä joka artistista lähtee ja luulen että nipponin tytöt tykkää meikatuista ja koristellun kauniisti pukeutuvista pojista. Ari EI edusta tätä tyyppiä. Ville Valokin on luonut imagonsa meikkipensselin ja vaatetuksen kautta. Arilla on paljon työtä tehdäkseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen, jossa yksin "sievä" ääni ei riitä. Arin olisi syytä ottaa meikit ja vaatteet promokuviensa mukaan niin tyttöä kaatuisi kuin kypsää viljaa.

    Usko sä mitä uskot ja mä en viitsi jankuttajien kanssa jatkaa. Sä näytit jo yksinkertaisuutesi.

    sellainen paikka jonne tulee clowneja jos sinne tilataan clowneja. Musiikkia esitetään eri estraadeilla ja muilla ehdoilla.

    Äänestä

  • itekö kirjoitti:

    itelles vastasit? Vai ootteko identtisiä kaksosia, kun osaatte olla molemmat yhtä tyhmiä.

    vaan tolle alkuperäisen viestin kirjoittajalle, kuka sitten lieneekin. Itse taidat olla se idiootti, joka kirjoitti sen viestin, johon tuo em. vastasi, kun noin kerta KOLAHTI.

    Äänestä

  • tos alempana kirjoitti:

    wineet siit et nimenomaa japois pitäis ol meikattu ja "homon näkönen" malliin hanoit ja Jonne ja täs taas ihmettelet sitä kuis ny tonnäkönen *** koit jo päättää ***

    ei japois tarwii ol mikää ylipuunattu keikari menestyäkseen *** arilla on heviääni ja biisit on hevii ja sil on länsimainen lärwi *** jos ei sil pärjää nii sit ei pärjää nii yksinkertast se on ***

    Pyyhi pölyt kristallipallostasi!

    Äänestä

  • itselleni, kirjoitti:

    vaan tolle alkuperäisen viestin kirjoittajalle, kuka sitten lieneekin. Itse taidat olla se idiootti, joka kirjoitti sen viestin, johon tuo em. vastasi, kun noin kerta KOLAHTI.

    kun oikea käsi ei tiedä mitä vasen kirjoittaa?

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    jos oot lukenut tekstejä se lienee tullut selväksi- mäntti

    MInä vastasin mielipidekyselyyn enkä kysele sulta mitään ja jos niinkuin halusit antaa mulle vastausvaihtoehdon, niin se oli väärä. Mielipiteeni on EI.

    Kaiken maailman tavioita sitä näkee!

    Äänestä

  • kännissä... kirjoitti:

    kun oikea käsi ei tiedä mitä vasen kirjoittaa?

    nimittäin käytä alkoholia. Itse taidat olla kännissä tai muuten vaan vammainen kun noin sekoilet. Oma vika, mitä kirjoitit sellaista paskaa, että sait vähän "palautetta". Kannattais miettiä ennen kuin seuraavan kerran riehut.

    Äänestä

  • kännissä, en kirjoitti:

    nimittäin käytä alkoholia. Itse taidat olla kännissä tai muuten vaan vammainen kun noin sekoilet. Oma vika, mitä kirjoitit sellaista paskaa, että sait vähän "palautetta". Kannattais miettiä ennen kuin seuraavan kerran riehut.

    sinäpä se itse täällä riehut, niin ettet edes omaa tekstiäsi ymmärrä.

    Äänestä

  • ootte... kirjoitti:

    kysymys kuului oisko arilla saumoja JAPANIN markkinoille. Täällä junttilassa kelpaa kuka tahansa joka on juuri julkuksi noussut.

    eri tasoisia. Esimerkiksi tuosta samaisesta kisasta pinnalle nousseista ei ole kovin monta joiden madollisuuksia edes vaivauduttaisiin pohtimaan foorumeilla. Niin pliisua on säteilyvoima. Arin kohdalla voi pohdiskella vähän sitä sun tätä. Eikä tätä hemmoa uskallus ojaan kaada. Jos menestyy niin menestyy, jos ei niin ei! Veikkaan kyllä että YES!

    Äänestä

  • tolvana! kirjoitti:

    sinäpä se itse täällä riehut, niin ettet edes omaa tekstiäsi ymmärrä.

    ymmärryksessä vikaa. Olet aika "tolvana" itse, jos et erota kirjoittajien tyyliä. Menepä nyt aukomaan tuolla alempana olevalle, joka kans kehui sitä viestiä, jolla sun idari-avautuminen teilattiin. Pai pai.

    Äänestä

  • niin sanoin? kirjoitti:

    Pyyhi pölyt kristallipallostasi!

    on kauheesti muit ollu liikentees joten ei siihen mikää ennustaja tarwii ol ***

    Äänestä

  • mikä ääliö! kirjoitti:

    MInä vastasin mielipidekyselyyn enkä kysele sulta mitään ja jos niinkuin halusit antaa mulle vastausvaihtoehdon, niin se oli väärä. Mielipiteeni on EI.

    Kaiken maailman tavioita sitä näkee!

    tää on keskustelupalsta- ei tääl mitään mielipidekyselyä oo vaan keskustelu - eikä tästä maailma kaadu joten ota iisisti..

    Äänestä

  • sattus kirjoitti:

    ärsyttää aina puhua ihmisten kanssa jotka eivät ymmärrä mistä on puhe.

    Ari voi pärjätä jossain saksassa tai albaniassa ihan hyvin mutta mun veikkaus on että nipponin tytöt hakee länsimaisista pojista jotain aivan muuta. Esimerkkini Hanoit.... onko sinusta Monroe joku kaunis? Haha! Kyse on siitä yleisilmeestä joka artistista lähtee ja luulen että nipponin tytöt tykkää meikatuista ja koristellun kauniisti pukeutuvista pojista. Ari EI edusta tätä tyyppiä. Ville Valokin on luonut imagonsa meikkipensselin ja vaatetuksen kautta. Arilla on paljon työtä tehdäkseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen, jossa yksin "sievä" ääni ei riitä. Arin olisi syytä ottaa meikit ja vaatteet promokuviensa mukaan niin tyttöä kaatuisi kuin kypsää viljaa.

    Usko sä mitä uskot ja mä en viitsi jankuttajien kanssa jatkaa. Sä näytit jo yksinkertaisuutesi.

    tämmönen vanha viisaus "Kun väittelet typeryksen kanssa varmista, ettei hän ole tekemässä samaa";D

    - No olihan tää sun kohdalla vähän kuin ois helmiä sialle heittänyt, et varmaan tajunnu..

    Äänestä

Japanissa:
BURRN // 11- Special edition METALLION Vol 29 " Finland Special"
Ari Koivunen
"Not only is it a powerful album but also you will find a part of a young sweet sound from Ari's voice, combined with features of every songwriters, this album is full of variety !"......"Ari is talented, he may be now known in Finland as the talented heavy singer who won Idols, but Ari's voice, his vocal variety is wide enough that Ari would have a lot more to offer in the future. "
Tämä on kokonaan lainausta AK.fi -sivuilta. KIITOS kääntäjälle!!

Äänestä

Mä luulen että Ari tulee ihan kohtuudella menestymään. Tietenkin on otettava huomioon se tosiseikka, ettei Arilla ole keikkaa tai promotilaisuutta tms Japanissa ainakaan tietääkseni. Tai ei ainakaan tuohon keikkatahtiin mahdu. Joten ei sitten osaa sanoa, kuinka levyä siellä markkinoidaan. Vaikea sitä on kenenkään löytää, jos ei tiedä mitään.

Toisaalta se voi menestyä ihan kohtalaisesti tällä yhdistelmällä: Nimekkäät biisien tekijät, jotka Japanissa jotenkin tunnetaan Arin mahtava ääni.

Nähtäväksi jää... Mutta menestystä tietenkin toivon.

Äänestä

perusteluina se et ulkoisesti ari on niiden "tyylinen" tyyppi eli sellanen minkätyylisistä ne diggaa *** Liikaa ei nimittäin saa olla niiden itsensä tyyppinen waan mones asias wastakohta*** Arin ääni toimii ainakin nois animeis ihan ok ja sit äänes on sellast wiwahdetta joka on tyypillist alkuperäiskansoille ja siit monet kaukoidäs diggaa waik tosin myös muuallakin*** ja ei arin karaokemenneisyyskään siel rasite oo waan päinwastoin *** ja biisit on wiel warsin perinteist melodist hewii et pitäis kyl menestyy suht mukawasti ***

Äänestä
  • Nipponia taitaa olla sen verran eriskummallinen alue, ettei siitä oikein osaa etukäteen sanoa, mikä toimii... mutta Suomi on siellä ymmärtääkseni varsin trendikäs juttu ylipäänsä.

    Markkinoinnillahan on tuossa myös tosi iso merkitys, ei se riitä, että levy julkaistaan jossain. Täällä "ostin levyn kun tää kerran voitti Idolsin" -ilmiön piikkiin voi puhtaasti laittaa pienen osan myynnistä, mutta jos kuvittelette, että mitään Idolsia ei olisi ikinä ollutkaan... Olisitko ehkä juuri Sinä koskaan tullut tällaista kuunnelleeksi? Välillisestihän Idolsin piikkiin voisi heittää suunnilleen koko myynnin!

    Kyllä sitä levyä varmaan markkinoidaan samoilla sloganeilla Japanissa kuin täälläkin - "voitti Idolsin hevillä" ja "sävellystyössä suomihevin kerma" - mutta siellä Aria ei näe ruudusta viikoittain parhaaseen katseluaikaan. Ei ole minun korviini kantautunut, miten aktiivisesti BMG meinaa levyä markkinoida - onhan se tietysti itsestään selvää, ettei mitään levyä ihan ilman markkinointia julkaista, mutta enivei.

    Äänestä

  • ennakkoon... kirjoitti:

    Nipponia taitaa olla sen verran eriskummallinen alue, ettei siitä oikein osaa etukäteen sanoa, mikä toimii... mutta Suomi on siellä ymmärtääkseni varsin trendikäs juttu ylipäänsä.

    Markkinoinnillahan on tuossa myös tosi iso merkitys, ei se riitä, että levy julkaistaan jossain. Täällä "ostin levyn kun tää kerran voitti Idolsin" -ilmiön piikkiin voi puhtaasti laittaa pienen osan myynnistä, mutta jos kuvittelette, että mitään Idolsia ei olisi ikinä ollutkaan... Olisitko ehkä juuri Sinä koskaan tullut tällaista kuunnelleeksi? Välillisestihän Idolsin piikkiin voisi heittää suunnilleen koko myynnin!

    Kyllä sitä levyä varmaan markkinoidaan samoilla sloganeilla Japanissa kuin täälläkin - "voitti Idolsin hevillä" ja "sävellystyössä suomihevin kerma" - mutta siellä Aria ei näe ruudusta viikoittain parhaaseen katseluaikaan. Ei ole minun korviini kantautunut, miten aktiivisesti BMG meinaa levyä markkinoida - onhan se tietysti itsestään selvää, ettei mitään levyä ihan ilman markkinointia julkaista, mutta enivei.

    Burnn magazinesta( tosta ylempää ketjusta käänsin:
    Japanissa on vahva musiikkiperinne- myös klassinen, joten kyllä ne hyvän päälle ymmärtää:

    ".. tällä voimakkaalla albumilla on kuultavissa myös Arin herkkää nuorta äänenväriä ja kunkin kappaleen tekijän ominaispiirteitä, niinpä albumi on täynnä variaatioita (=musiikillinen muunnelma).....Ari on lahjakas, hänet ehkä tunnetaan tällä hetkellä Suomessa lahjakkaana hevilaulajana joka voitti idolssin, mutta Arin ääni ja sen musiikillinen muuntautuvuus on riittävän laaja että hänellä on vielä paljon enemmän tarjottavaa tulevaisuudessa."

    Äänestä

  • argumentteja kirjoitti:

    Ei menesty! Siellä tulle joku ninja potkaisemaan aria turpaluihin tai kaalikorviin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

???????? kirjoitti:

Mitä luulette. Saako FFTF menestystä Japanissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu