Moi kaikille! haluaisin kertoa hieman omista ongelmistani ja toivoisin apua jos jollakin on ollut tai on samanlaista,tarvitsen kipeästi selviytymis vinkkejä.
Olen siis 21vuotias, minulla alkoi paniikkioireet kun olin yläasteella,yhtäkkiä olo muuttui epätodelliseksi kuin olisin väärässä kropassa tai jotain ja ympäristö alkoi tuntua epätodelliselta ja vieraalta,pelko,jännitys,sekoamisenpelko,pelkäsin jäädä yksin koska silloin kohtaukset tulivat helpoimmin,tavallaan pelkäsin jäädä yksin itseni kanssa.. olen ollut monissa terapioissa ja lääkkeitä on kokeiltu useita. Välillä elämä on helpompaa ja välillä kamalan vaikeaa ja raskasta. Nyt minulla on taas pahoja oireita varsinkin tätä epätodellisuuden tunnetta ja pelkään sekoamista,pelkään olla yksin tai lähteä ulos yksin. Olen käynyt muutamia kertoja nyt psykiatrin luona ja uusi diagnoosi on ahdistuneisuushäiriö.. alan olla epätoivoinen,loppuuko tämä ikinä? haluaisin eroon ahdistuksesta ja keinoja miten selvitä kohtausten yli(epätodellisetolot,pelko)onko kellään samanlaista? joskus auttoi lukeminen ja erilaiset askareet jotka veivät ajatukset muualle mutta nyt ei tunnu auttavan mikään. Mieheni palaa tauon jälkeen töihin piakoin ja pelkään kuollakseni jäädä yksin,en tiedä miten selviäisin.
Olisin erittäin kiitollinen jos joku kertoisi kokemuksia ja vinkkejä!
Olen siis 21vuotias, minulla alkoi paniikkioireet kun olin yläasteella,yhtäkkiä olo muuttui epätodelliseksi kuin olisin väärässä kropassa tai jotain ja ympäristö alkoi tuntua epätodelliselta ja vieraalta,pelko,jännitys,sekoamisenpelko,pelkäsin jäädä yksin koska silloin kohtaukset tulivat helpoimmin,tavallaan pelkäsin jäädä yksin itseni kanssa.. olen ollut monissa terapioissa ja lääkkeitä on kokeiltu useita. Välillä elämä on helpompaa ja välillä kamalan vaikeaa ja raskasta. Nyt minulla on taas pahoja oireita varsinkin tätä epätodellisuuden tunnetta ja pelkään sekoamista,pelkään olla yksin tai lähteä ulos yksin. Olen käynyt muutamia kertoja nyt psykiatrin luona ja uusi diagnoosi on ahdistuneisuushäiriö.. alan olla epätoivoinen,loppuuko tämä ikinä? haluaisin eroon ahdistuksesta ja keinoja miten selvitä kohtausten yli(epätodellisetolot,pelko)onko kellään samanlaista? joskus auttoi lukeminen ja erilaiset askareet jotka veivät ajatukset muualle mutta nyt ei tunnu auttavan mikään. Mieheni palaa tauon jälkeen töihin piakoin ja pelkään kuollakseni jäädä yksin,en tiedä miten selviäisin.
Olisin erittäin kiitollinen jos joku kertoisi kokemuksia ja vinkkejä!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onko tässä kysymys itsestään tietoiseksi tulemisesta; tiedostat oman henkisen minäsi.
Oma todellinen luontosi pyrkii pääsemään esiin, mutta tietoinen mielesi vastustaa tuota tapahtumaa.
Ihmisen sisällä on uskomattomat luonnonvoimat, joillekin tuo tiedostamisenaste on niin suuri että se tuntuu mielen tsunamilta.
Ihmiselle on annettu tunteet (joiden vallassa nyt olet), mutta ihmisellä on myös järki (joiden avulla tunteita voi pitää kurissa).
Tunteet ja järki kulkevat käsi kädessä, näin tilanne pysyy hallinnassa. Tällä hetkellä tunteesi juoksevat edellä.
Tarkastele rauhassa omia tunteitasi. Anna itsellesi lupa pelätä, olla herkkä. Ajan myötä pelot hellittävät.
Tarkastele nykyhetken valossa noita tuntemuksiasi, niille ei taida löytyä vastinetta tästä hetkestä. Pelot ovat jäänteitä jostain menneisyydestä.
Tunteissa on mahdollisuus. Pelkonsa voi tuoda esiin taiteen avulla, pyri ilmaisemaan pelkosi konkreettisesti. Tartu kiinni ajatuksiin, joita mielesi muodostaa.
Minkä taiteenmuodon tunnet itsellesi omimmaksi?
Ehkä tästä apua:
http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/depersonalisaatio.html
Kiitos vastauksestasi, artikkeli oli mielenkiintoinen sen minkä siitä ymmärsin välillä liian monimutkaista tekstiä heh. Tunnistin kyllä siitä monia piirteitä joita minussakin esiintyy tai oireita paremminkin.
Olen koettanut tarttua ajatukseen/tunteeseen kohtauksen keskellä mutta en uskalla antaa periksi tuntemuksille,pelkään menettäväni otteen todellisuudesta kaikesta järjellisestä..tuntuu että jos päästän irti hukun ja tulen hulluksi. En tiedä ymmärsitkö. Taiteen muotona minulla on runot joihin hirveästi puran tunteita ja itseäni mutta aina ei uskalla mennä pintaa syvemmälle kohtausten pelossa..
Onko sinulla muuten lapsi, selittäisi lisääntyneen herkistymisen?
Mikä on se suurin pelkosi miehesi palatessa töihin? Sinulla on vilkas mielikuvitus, tarkastele itseäsi järjen valossa. Mörköjä ei ole olemassa.
ei ole lapsia. Pelottaa se yksin jääminen,yksin itsensä kanssa ja sitten tavallaan joudun kuuntelemaan ajatuksiani kun olen yksin,en halua tuntea pahaa ja sekavaa oloa kun olen yksin kotona.
Kyllä minulla on vilkas mielikuvitus ollut aina ja se pahentaa oloa kun pelottelee itseään keksimällä lisää kaikkea ihmeellistä.
ahdistuksesi liittyvän syntymäsi jälkeiseen aikaan. Oletko keskustellut äitisi kanssa tuosta ajanjaksosta, kuinka hän sen koki?
Ilmeisesti sukusi on hyvinkin luovaa ja taiteellista.. toinen kysymys on, kuinka pahasti se luovuus on pyritty tukahduttamaan..
Kuinka hyvin olet perillä sukusi vaiheista, millaisia ihmisiä he ovat olleet?
Keneen ihmiseen samaistat itsesi parhaiten, kuka on kaltaisesi persoona?
Olen puhunut vanhempieni kanssa lapsuudesta ja asioista jotka mahdollisesti menivät väärin ja olivat osa syy aiheuttamaan tätä ahdistusta nyt.
He ovat myöntäneet virheitään ja ovat pahoillaan tietyistä asioista.
Suvussa on luovuutta osalla paljon osalla ei juurikaan, minun luovuutta on pyritty kannustamaan ei tukahduttamaan.
Sukuni vaiheista en kaikista tiedä enkä saakkaan tietää koska suvussa muun maalaisia ja kaikkea ei pysty selvittämään.
Minussa on samanlaisia piirteitä mitä löytyy muista perheenijäsenistä , mutta kuitenkin koen olevani niin erilainen etten osaa samaistua kehenkään.
mielestäsi hyvin persoonallinen, henkilö joka toimii omalla tavallaan.
Pystytkö konkretisoimaan omaa erilaisuuttasi suhteessa ympäristösi ihmisiin? Mikä tekee sinusta oman ainutlaatuisen persoonasi?
Olen hyvin tunteellinen ihminen, näen asiat paljon syvemmin kuin ihmiset lähipiirissäni.
Suvussani on romaaneja ja tunnen kuuluvani heihin enemmän kuin suomalaiseen joukkoon, ajatukset aina siinä toisessa kulttuurissa.
vapaasti ilmaista tuota romaanipuoltasi? Näkyykö se sinusta ulospäin koskaan?
en ole saanut ilmaista sitä puolta vapaasti koska se on jonkinlainen tabu perheessämme,näkyy tavasta jutella joskus ja ulkonäöllisesti
sinulla on tilaisuus korjata tuo asia. Sinulla on nyt oma perhe, et ole enää lapsi.
Miten ajattelit toteuttaa itseäsi? Valmistaisitko itsellesi romanivaatteet?
Romaani asian suhteen en voi tehdä mitään enkä erityisemmin toteuttaa itseäni,en saa pitää romanivaatteita,säännöt kieltää. en voi kamalasti puhua tästä aiheesta jos tiedät romaanikulttuurista jotain ymmärrät..
ihmisillä on siis sinuun henkinen yliote?
En tiedä siitä kulttuurista mitään, mutta toivottavasti asiat pääsevät päivänvaloon. Jonkun on avattava sanainen arkkunsa.
Olen kärsinyt jännittämisestä ja huonosta itsetunnosta lapsuudesta saakka. Olen yli kolmekymppinen. Lääkkeitä olen syönyt siinä 10 vuotta..välillä tuntuu, että rauhoittavat, välillä taas ei kun oikein käy ylikierroksilla- vaikka ei olisi mitään hätää.
Nyt työttömänä tuntuu että jännittäminen on taas valtaamassa sisintäni.Kaljaa on vedetty taas jännityksen laukaisemiseen enemmän kuin saisi. Nytkin on levoton olo, ei yhtään mukava. Tylsistyttää. Tekisi mieli ottaa kaljaa kaapista mutta ongelmia siitä vain seuraa. Alkoholi on ollut koko nuoruuden ja tällä hetkellä se juttu, milloin osaan ottaa iisisti. Varrallinen yhtälö, lääkkeet ja alkoholi, tiedän. Mutta...tässä sitä vielä ollaan.
Tsemppiä kaikille jännittäjille!
Rentoutuskurssi ja hypnoosi auttoi.
En uskaltanut mennä kauppaan,bussiin ym. Aina piti olla tuki henkilö. Nyt on mennyt jo 25 vuotta ja olo on melko hyvä. Otan joskus diapamin ennen leffaan menoa jos on ahdistava olo.Jatkuvaa lääkitystä en käytä.
HENGITYSHARJOITUKSET HYVÄ KEINO MYÖS.
KAHVI POIS JA ALKOHOLI.
Olen 20-vuotias opiskelija ja kärsinyt ahdistuksesta yläasteelta saakka. Lukiossa ahdistukset tulivat valtavina kohtauksina ja menetin kaiken hallinnan itseeni. Saatoin raivota tai vain jäädä paikalleni itkemään. Kävin kaksi vuotta psykologin luona ja se todella auttoi. Sain myös opamoxia pahimpiin kohtauksiin.
Kun muutin pois kotoa, myös tuttu psykologi jäi sinne. Ja terapiani myös, mutta se ei tuntunut silloin haittaavan, koska kohtaukset olivat jääneet pois tai ainakin laantuneet huomattavasti. Mutta nyt reilu vuosi kotoa muuton jälkeen ahdistus on tullut takaisin. Välillä vain tuntuu etten hallitse elämääni ja seinät kaatuvat päälle.
Asiasta on todella vaikea puhua tutuille ja onkin vain yksi ihmien joka tietää oloni. Toivoisin eniten apua tutuilta, koska ammattilaisilla tuntuu olevan nykyään niin kiire. Tapaamisessa tulee heposti sellanen olo, että miettii mitä itselle oikein pitäisi tehdä että he ottavat vakavasti.
Mutta yritän sinnitellä ja toivon että jonain päivänä saisin kerrottua asiani jolle kulle.
moi!
sä et oo yksin. sun lisäks on satoja muita nuoria saman ongelman kans... mut jos kerran oot käyny terapias ni oot varmasti kuullu ton miljoona kertaa=) mul todettii paniikkihäiriö 5 vuotta sitte. olin just alottanu ammatti koulun ja muuttanu uudelle paikkakunnalle. ensin kävin kolmen vuoden ajan terapias ja kärsein suunnattomasti oireista,pelkäsin kamalasti et lääkärit on tehny väärän diaknoosin ja et joku aamu en vaan herää...
kolmen vuoden terapian jälkeen luovutin. ei terapiasta ollu mulle mitään hyötyä. olin noin vuoden ilman apua. masennuin ja makasin vaan kotona en uskaltanu avata edes ulko-ovea. lopulta äiti vei mut vuosi sitte lääkäriin ja sano et tarvin jotku lääkkeet. lääkäri määräs mulle cipralexia. oon käyttäny sitä päivittäin ja se autto! sain käytyä ammattikoulun loppuun ja heti perään hankein ajokortin ja työpaikan vaik mul oli ollu monta vuotta ihmispelko.