todellisen rakkauden kaipuun? Ymmärtääkö joku mitä tuskaa se todella merkitsee? Kun henkinen kaipaus ja tuska on niin kova että se muuttuu fyysiseksi kivuksi? Joka kerta kun näet rakastavaisen parin tunnet niin kuin terävän puukon kääntyvän sydämessä? Et voi katsoa romanttisia elokuvia, se tuottaa liikaa tuskaa? Hääparin näkeminen aiheuttaa niin valtavan itkukohtauksen että koko ruumis lamaantuu ja kouristelee surun otteessa kyvyttömänä toimimaan? Ajatukset toivotusta rakastetusta ovat aina päällimmäisenä eivätkä väisty koskaan - aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä? Ainosastaan hän ken on tuntenut tämän kaipuun pystyy ymmärtämään sanomani. Olisikohan siellä pohjantähden tuolla puolen enemmän rakkautta, niin että se riittäisi minullekin?
Onko teistä kukaan
kokenut
271868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tunne nyt on juuri tuollainen...
Ymmärrän.
tunnen edelleen. Ikäväkseni tämä mies oli edelleen rakastunut exäänsä- ehkä hän tunsi kuvailemallasi tavalla myös, mutta ei minun takiani. Se tekee olostani vielä tuskaisemman. Kohta kaksi vuotta vierähtänyt onnetonta oloa eikä mikään tunnu auttavan. Ärsyttää, koska tämä tunne pilaa sen, etten osaa nauttia ystävieni häistä. Harmittaa, että päällimmäinen tunne on suoraan sanottuna niissä jonkinlainen katkeruus ja se voimaton olotila, ettei koskaan saa sitä, mistä itse eniten unelmoi.
Kaikista eniten ottaa päähän se, että vielä kaksi vuotta sitten, ennen tämän miehen tapaamista, olin onnellinen pitkästä aikaa. Kaikki oli mahdollista, halusin nähdä maailmaa yms. Nyt en enää osaa haluta muuta kuin häntä.
Kirjaimellisesti tuntuu kuin sydäntä kiskottas rinnasta jollain koukulla.Puristaa ja ahdistaa.Koskee ihan fyysisesti..
Tajuton vetovoima vetää vaan puoleensa ja samalla joku työntövoima repii erilleen.Olet siinä välissä ja tuntuu kuin hajoaisi kappaleiksi.Haluaisit kaiken..koskettaa,haistaa, maistaa,tuntea,nähdä.. ARRRGGGG !!!!
ihan täydellisesti.
Juuri tuollaiselta minustakin tuntuu, miettii miten saada happea, puristaa ja ahdistaa, sydän kiskotaan rinnasta palasina.
Haluaisin kaiken ja väliin tunne, että sinäkin halunnut. Sitten taas pitkään niin yksin jonkin asian takia.
Rakkautta ei piiloon saa, joten rakastan ja kaipaan sinua M..... kokoajan täällä jossakin.
kaipuu joku naisellinen ominaisuus? Vai onko miehilläkin tällaisia "oireita"? Vaikuttaa siltä niin kuin kaikki asiaa koskevat viestit tulisivat naisten kokemuksista. Tunnemmeko rakkauden eri tavalla? Vai ovatko miehet kehittäneet jonkun salaisen tavan tukahduttaa ja piilottaa tällaiset tunteet? Siinä tapauksessa voisiko joku ystävällisesti kertoa minulle kuinka tämä tapahtuu? Kun ei rakkautta saa niin on se kaipuukin jollain tavalla häädettävä ulos, sinne missä se rakkauskin piileksii.
minua siellä jossakin? Minä täällä jossakin odotan sinun kertovan sen minulle. Turhaan?
jossa kaipaus on voimistunut kokoajan. Rakkaus on jotain sellaista mitä olen opetellut tuntemaan sinun kanssasi M..... .
Tätä ennen peitin kaiken kovan kuoreni suojiin, en näyttänyt tunteitani kenellekään. Nyt vasta annan kaikille tunteille tilaa, koen ne sellaisena kuin tulevat eteeni, jos itkettää niin itken, jos hymyilyttää niin hymyilen etc.
Et odota turhaan kuulevasi, sillä olen jo jotain sinulle kertonutkin.
Kerro missäpäin sinä odotat, katsotaan kohtaavatko kirjoituksemme ?
vaikka joskus aika lähelläkin.. mut nyt ollaan kaukana.. vai eikö ihan vielä?
niin lähellä.
Ei välimatka niin järkyttävän suuri ole.
Tulihan kerran testattua miten nopeaan välin kulkee ja mitä yllätyksiä ;-) voi kokea niin lähellä määränpäätä.
mutta silti niin lähellä.. joskus taas lähellä mutta silti niin kaukana. Ei välimatka niin järkyttävän suuri ole. Ei kyllä mitään yllätyksiä lähellä määränpäätä.
ja rakastan. Hän olisi tiennyt mitä tarkoitin yllätyksellä lähellä määränpäätä.
Sen vuoksi tiedänkin,että sinun on jatkettava etsimistä netin kammioista.
Se kaipaus, rakkaus jota tunnen ko henkilöä kohtaan, niin huh.. väliin henkeä salpaa, rinnassa puristaa, ei tiedä miten päin olisi. Kun kuulee äänenkään niin on helpompi jaksaa odottaa, että tapaamme taas joku ihana päivä. Sitä kun luottaa toiseen ja rakastaa, niin jaksaa odottaa vaikka menisi vuorokausi, viikko, kuukausi jos toinenkin.
oli tunnistettavissa sille oikealle. Enhän minä itse täältä ketään etsikään, ajattelin hetken että ehkäpä joku sattumalta olisi tietämättäni etsinyt minua. Vaikka en siihen kyllä tosissani uskonutkaan. Toivottavasti löydät etsimäsi ja elät elämäsi onnellisena loppuun saakka. Tai siis elätte elämänne onnellisina loppuun saakka.
meni, oikea tunnistaa asiat, näinhän täällä toimitaan kokoajan.
Eikä koskaan tiedä kuka sinuakin etsii joku päivä, joten kannattaa seurata tekstejä.
Vai onnellisena hmm... kyllä elämä on ylä- ja alamäkeä, tasaista ei voi olla kenelläkään jokainen päivä ja jos on niin onko varmasti silloin elossa, se kannattaa tarkistaa.
Joten kyllä löydän sen henkilön jonka haluankin.. soitto vaan ja siellä hän vastaakin. Täällä vaan kirjoittelen kuin kuka tahansa toinenkin, puran tunteitani ja mielipiteitäni.
Aah.. se rakkaus on sitten ihana asia, nam.
Tuo on hyvä juttu että tunnistat tunteesi, mutta mä pelkään että tuossa tunnetilassa sulle käy niin, että et löydä sitä mitä kaipaat eniten... Itse olen elänyt tuon vaiheen, etsin elämääni rakkautta ja aina vain petyin... Myöhemmin ajattelin että joillakin on tutka jolla tunnistavat "epätoivoiset" vaikka en sellaisena itseäni pitänytkään. Deittailin mielestäni ihan ok miehiä, hyvinkoulutettuja ja ei ihan tyhjätaskuja, samanlaisia kuin itse olen.
Hellyydennälkäni melkein tappoi minut, raastoi sisuksiani. En tuntenut itseäni ehjäksi yksin, mutta kukaan ei halunnut alkaa vakavissaan seurustelemaan.Kaksi vuotta kiersin kehää ja olin onneton, halusin vain että joku rakastaisi minua. Lopulta tajusin itse, että mun elämän on muututtava. Olin hautautunut jonnekin prinsessaunelmiin, odotin että joku toinen tulisi ja pelastaisi minut. Tajusin että jokainen normaali ihminen ahdistuu siitä, mitä tajuaa minun vaativan; rakasta minut ehjäksi, paranna minut, pelasta minut.
Kummallisinta oli se, että olin rakentanut hirveän henkisen muurin suojakseni. Olin pettynyt ja katkeroitunut ja siihen asti olin vankasti sitä mieltä, että en vain ollut tavannut luotettavaa miestä. Lopulta tajusin että muka vahva ulkokuoreni työnsi ihmisiä pois, että mitä vahvempaa leikin sitä heikompia vedin puoleeni, eli juuri kaikkia niitä joita halusin välttää. Mulla meni toiset pari vuotta siihen, että opettelin olemaan heikko ihminen. Tietoisesti laskin suojaustani ja opettelin sanomaan että en osaa, että minua ujostuttaa ja opettelin hymyilemään ihmisille, sillä senkin taidon olin hukannut jonnekin... Analysoimalla itseäni, tekemiäni muutoksia ja ihmisten vastausta niihin oivalsin olevani muuttumassa positiiviseen suuntaan, vaikka itse koin pelottavana olla aidosti avoin, paljastaa herkkyyteni ja tunteellisuuteni. Koin olevani lapsellinen ja meni kauan enenkuin hyväksyin olevani jälleen inhimillinen.
En tiedä miksi sinä et kohtaa rakkautta, meillä jokaisella on omat juttumme, tulkitsemme itseämme ja ihmisiä väärin ympärillämme, annamme median vääristään käsityksemme hyvästä ihmissuhteesta jne. Omalla tarinallani on onnellinen loppu ja toivon sitä myös sinun tarinallesi. Mutta ennenkaikkea toivon, että uskallat muuttua. Olitpa sitten mies tai nainen, niin kannattaa kyseenalaistaa se mitä luulet olevasi (hyvät ja huonot puolesi) ja tehdä töitä itsensä kanssa.
Siinä ei nimittäin menetä mitään. Uuden aidon itseni löytämisen myötä sain tervettä itsetuntoa ja nyt näyttää siltä, että juminut uranikin on lähtenyt uuteen nousuun. En myöskään odota turhanaikaisia juttuja tapahtuvaksi enkä pingota turhia. En suutu siitä kun joku ehdottaa muutoksia. En koe kaikkea henkilökohtaisena arvosteluna. Olen alkanut ymmärtää, että yhteen asiaan voi kulminoitua monta ongelmaa (joita emme näe ellemme ala purkamaan vyyhtiä rehellisesti) ja joiden selvittäminen vie aikaa, monestikin varmaan useamman vuoden niin kuin itselläni.
Mutta jos uskaltaa tavoitella itselleen onnea niin kyllä sen voi saadakin. Se vain, että moni ei halua muuttua eikä tunnistaa omia vikojaan vaan odottaa aina ja iänkaikkiaan sitä muutosvoimaa ulkopuolelta... Jos olisin sinä, lähtisin liikkeelle siitä, miksi se hääpäri liikuttaa sinua noin voimakkaasti, mitä kuvittelet sen hetken antavan elämääsi. Jos huomaat ajattelevasi että joku pitää sinusta huolen, joku rakastaa, tukee ja turvaa niin tervetuloa matkalle itseesi ja ongelmiesi poistamiseen:D
vastauksestasi. Siinä oli paljon täyttä asiaa. Minäkin olen jo aloittanut matkani kohti kokonaista itsenäistä itseäni. Sinun laillasi olen pehmentänyt sekä ulkokuoreni että sisustani. En enää yritä esittää täydellistä vaan uskallan avoimesti tunnustaa ja puhua huonoista puolistani ja heikkouksistani. Olen hyvinkin inhimillinen ja minun on helppo tulla ihmisten kanssa toimeen. Koen olevani pidetty ihmisten keskuudessa, luulisin paljon sen vuoksi että uskallan näyttää heikkouteni ja haavoittuvaisuuteni. En etsi ketään minua pelastamaan tai hakemaan turvaan. Kaipaan vaan jotakin jota rakastaa ja jolta saada vastarakkautta. Kahtena itsenäisenä ihmisenä. Koska minulla on kaikki muut asiat kunnossa niin aikaa jää liikaakin tälle kaipaukselle, eihän minun tarvitse kamppailla muilla alueilla, kaikki luistaa itsestään. Elämästäni ei siis tällä hetkellä puutu muuta kun se rakas jolle tuhlailla näitä ylimääräisiä tunteita, jonka lähellä voi olla oma haavoittuva itsensä, ja jolle antaa voimia oman rakkautensa kautta, joka uskaltaa paljastaa oman haavoittuvaisuutensa ja olla inhimillinen kanssani. Ja tässä kai se onkin ainakin osa syy miksi en ole löytänyt etsimääni vielä. Suurimman osan ihmisistä on vaikea riisua sitä panssariaan ja päästää toista ihmistä liian lähelle sisintäänsä. Ja minulle kun se on ehtona ja edellytyksenä että voin kutsua sitä rakkaudeksi.
että vastasit. Sitten annan vielä yhden neuvon, joka itselleni oli avuksi. Ala harrastamaan lajia tai lajeja joissa on paljon miehiä. Ei siksi, että törmäisit potentiaalisiin vaan siksi, että suhteesi vastakkaiseen sukupuoleen "neutraloituisi". Itselleni oli ihmeellistä se, kuinka mukavia ja välittäviä, kohteliaita ja miehekkäitä miehet ovat jos annan heille tilaisuuden:D Edelleenkään en tiedä mihin sun juttusi kompastuvat, mutta itselleni oli tärkeää saada perusluottamus miehiin takaisin. Lajejahan vaikka kuinka, jousiammunnasta shakinpelaamiseen, sukelluksesta laskuvarjohyppyihin jne... Pääasia kuitenkin että harrastus sitoo porukan toverillisesti. Muutenkin se harrastus auttaa eroon turhasta ajasta ja prinsessaunelmista mitä siitä seuraa... Nauti elämästä ja pyri aktiivisesti avaamaan uusia ovia!
mietiskellyt tässä jo jonkin aikaa mitä alkaisin harrastamaan. Vaihtoehtojahan on vaikka millä mitalla. On kai vaan aloitettava jostakin, voihan sitä sitten siirtyä toiseen lajiin jos ei kerrasta osu oikeaan. Niin, eiköhän siinä luottamuksessa miehiin ole toivomisen varaa. On kai annettava heille rehellinen mahdollisuus. Onhan siellä oltava niitä kunnollisiakin joukossa.
Ihanaa, että on muitanki, jotka tuntee samoin. Ihan samanlaiset on fiilikset kun sulla ja tuntuu että harva ymmärtää oikeasti millasta kipua ja tuskaa tuntee sisällään.. Jopa pikkuasiat satuttaa niin kauheesti ja tuntuu lohduttomalta..ikettää jne..Eikä halua mitään muuta...mikään muu ei voi lohduttaa..
Mäkin rakastan ihan kauheesti mun omaa mussukapampulaa..ei vaan niin ei ;(
Pärjäillään..aika auttaa
poistamaan näitä oireita, vaan sen tuntemattoman rakkainpani. Se on vähän eri asia jos kaipaa rakkautta tai jos kaipaa tiettyä henkilöä jota ei saa, siis rakkautta ainoastaan siltä tietyltä henkilöltä. Minä en vielä ole edes löytänyt sitä sydämeni valittua, joten minun rakkaudenkaipuuni ei ole ruumiillistunut kehenkään henkilöön, se on ainoastaan se kaipuu siihen mitä rakkaus sisältää ja tuo tullessaan.
katseen pois, jos näen rakastavia pareja tai en käy häissä. Rakkausbiisit- ja elokuvat ärsyttävät. Henkinen kipu oli kova. Sen tähden oli pakko ryhdistäytyä ja hieman kovettaa itseään. Eräälle M:lle oli ajatukseni osoitettu. En ajattele koko rakkausasiaa enää kovin syvällisesti.
puutteen huomaa. niin sinä kuin aika moni muukin puhui tässä ketjussa ihan eri asiasta kuin mitä ketjun aloittaja tarkoitti... mutta ei siinä mitään sinällään, tuska se on teidänkin tuska.
toisaalta voisi kai syväanylysoida sitäkin, mikä ihmisessä saa aikaan sen, että ei kykene normaalisti siirtymään elämässä eteenpäin, että lukitsee itsensä johonkin ajatukseen "kukaan muu ei voi rakastaa minua niin", "hän on se ainoa oikea", "jos saan hänet niin olen onnellinen" jne jne. ihan samaa harhaahan nuo ajatukset ovat kuin mihin yksi kirjoittaja viittasikin. ja sitä ettei halua avautua elämälle. hirveän monen ongelma on se, ettei haluta muuttua tai että asiat elämässä muuttuvat ja sitä ei kestetä. kuitenkin normaalisti ihminen muuttuu, kasvaa ja kehittyy. väittäisin että aika moni torjunta/ero perustuu juuri siihen, että kumppani muuttuu ja itse ei halua vaan haraa vastaan. tai että suhdetta ei muodostu juuri siksi, että toinen vaistoaa jollain tasolla toisen taipumattomuuden ja muutosvastarinnan.
näytätkin käsittäneen yhtä ja toista! Tämä ei siis ironialla vaan ilolla huomioitu! Juuri tuo ihmisen muuttuminen ja kehittyminen ja avautuminen on välttämätöntä. Ja parisuhde kaatuu kyllä jos toinen jähmettää tyytyväisenä olon paikoilleen ja toinen haluaa kehittyä ja kokea uutta. Ja niin, moni näkee alkukirjoitukseni jonakin joka pitäisi siirtää ikävä-palstalle, mitä se ei huomiosi mukaan ollutkaan.
auton ohi, jossa rakastunut pari suuteli etupenkillä. En ole vuosiin tuntenu itteeni yksinäiseksi, nyt se iski. Ja kaikki koska rakastuin. En ymmärrä miten olin niin pitkään niin onnellinen, luulin olevani. Nyt kaikki tuntuu eri tavalla...vain hän voisi auttaa...voi itku
halivan ja pussailevan... oooooooooooooohhhhhhhhhh miten minä toivoinkaan... että... mutta heräsinpäs siitä aika äkkiä taas todellisuuteen.
pian, mutta onko pakko herätä.
Kaikki on mahdollista niin kauan kun toinen sanoo "ei".
Mulle ei ole sanottu "ei", ei oo sanottu myöskään "joo", mutta jotain sanottiin ja se olisi voinut olla "ei", mutta ei ollu.. liekö turhaa toivoa, en tiedä
mutta ei varmaan kuinka kauan hyvänsä. Jossakin vaiheessa on vaan uskallettava varmistaa se "ei" tai "joo" ja jatkettava sitten elämäänsä vastauksesta riippuen. Ei saa jäädä roikkumaan kiinni johonkin ihmiseen ja johonkin epämääräiseen toivoon. Minä uskon ja luulen että jos ihmisellä on tarpeeksi vahvat tunteet ja tietää mitä haluaa niin silloin löytää sen uskalluksenkin sitten jostain kuin ihmeen kaupalla.
jäädä roikkumaan. Mutta ei ihan vielä voi luovuttaa, ei tämä nyt niin voin kauan oo vielä kestänynnä.. ainakaan tällä paltalla painokelpoisena. Olis typerää, jos heti toivosta luopus. Aikansa kutakin, ny on tän aika vielä jonkin aikaa..