Tukekaamme Keskustan politiikkaa!

Vetoomukseni on kaikille kunnon ihmisille, myös teille, jotka ette vielä ole keskustalaisia. Mutta tämän loppuun luettuanne toivottavasti olette.

Ymmärrätte varmaan, että tämän saitin merkitys puolueiden kannatuksen kannalta on suuri. Liikkuuhan täällä varmaan satoja tuhansia ellei miljoonia äänestäjiä, ja heidän mielipiteisiinsä me voimme vaikuttaa. Tästä me keskustalaiset olemme vakuuttuneita, kuten usein huomaatte puheenvuoroistamme, joissa iloitsemme siitä, miten joku on alentanut demarien kaannatusta tai kasvattanut omaamme. Me keskustalaiset olemme taitavia ja pystymme muuttamaan tuon valtavan ihmisjoukon mielipiteitä Keskustan hyväksi.

Mieltäni lämmittää se, että keskustalaiset aatetoverini täällä sanovat minun nostavan Keskustan kannatusta. Niin todella uskon olevan, sillä täältä nyt taas pitkään poissa oltuani Keskustan kannatus notkahti alaspäin. Olen pahoillani, mutta poissaolooni oli pakottavat syyt. C´est la femme? Ei, ei – eihän minulla ole sillä alueella samanlaisia lahjoja ja mahdollisuuksia kuin esim. aatetoverillani Sonnimiehellä. Nyt kuitenkin olen palannut, ja ryhdyn taa nostamaan Keskustan kannatusta.

Keskustan politiikka on tämän maan selkäranka. Se ei ole koskaan taipunut, ei taivu nyt, eikä tule koskaan taipumaan. Urho Kekkosen esimerkki meitä ohjaa ja velvoittaa. Palavin kirjaimin on iäksi poltettu sieluumme Urkin sanat: ”puolueettomuudella ei pidä elämöidä”. Ja ”olemme rauhan puolella sotaa vastaan”. Näimme ja tiedämme, mikä oli se mahtava rauhan tuki ja turva – sen myös ei-keskustalaiset Rauhanpuolustajat tietävät – ja tiedämme, että se sijaitsee edelleen siellä. Sen suhteen emme ole puolueettomia, emmekä elämöi sillä pahalla N-alkuisella sanalla.

Sisäpolitiikassa Keskustan politiikkaa velvoittaa Santeri Alkion kehotus: ”heiluttakaa valistuksen lippua älkääkä unohtako köyhän asiaa”. Niinpä me haluamme suomalaisten valistuvan niin, että luovumme turhista pyrkimyksistä, kuten sairaanhoitajien palkkojen korotuksista, ja keskitämme vähäiset voimavaramme – myös EU:lta saatavat – tärkeimpään: leipämme tuottajien aseman parantamiseen. Heitä juuri tuo Laihian profeetta Santeri Alkio tarkoitti. Ja valistuksen lippu hulmutkoon edelleen tupailloissamme, joissa on luotu se sivistystasomme, joka tältäkin saitilta keskustalaisten puheenvuoroista erottuu poikkeuksena ei-keskustalaisiin verrattuna.

On vastenmielistä, kun jotkut ottavat tämän saitin ikään kuin ajanvietteenä. Tuntuu siltä, että he eivät usko poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa täällä ja että heille puolueensa kannatuksen määrä ei olisi tärkeintä elämässä. Ikään kuin heillä olisi iloja kuten surujakin muista asioista. Käsittämätöntä!

Minä en ymmärrä tuollaista. Taatusti en syyllisty huumoriin. Tunnen vastuuni ja olen aina ehdottoman tosissani. Voi, näkisittepä ilmeeni, kun tänne kirjoitan; kieleni on punoittavalla poskellani ja hikoileva otsani kurtussa! Totisella vakavuudellamme me keskustalaiset tiedämme saavamme täällä suurimman arvostuksen, sanomamme menevän parhaiten perille ja tuottavan parhaan tuloksen. Suomalaisista on vielä kuitenkin lähes 80 % niitä, jotka eivät Keskustan politiikkaa tunne tai ymmärrä sen tarkoitusta ja tavoitteita – joita olen aikaisemmin tuonut esiin – kun eivät sitä kannata. Heiluttakaamme heillekin valistuksen lippua!

Ai, että ”mitä se Keskustan politiikka on, jota meidän nyt pitäisi tukea?” Älkää takertuko yksityiskohtiin älkääkä ajatelko asioita, jotka eivät tavalliselle pienelle kansalaiselle kuulu; kyllä keskustapoliitikot sen kertovat aikanaan. Sitten tiedämme, millaista politiikkaa olemme tukeneet! Ja parasta politiikkaa se on ollut, vaikka se olisikin ollut toisenlaista kuin aikaisempi kannattamamme Keskustan politiikka, sillä Keskusta kulkee aina suoraselkäisesti ajan hermolla sen pienimpiinkin värähdyksiin heti taipuen Keskustan suuruuden parhaaksi!
471678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Onko se niin vaikea tunnustaa, että SDP aloitti punakapinan ja talvisodan?

Sinäkin olevinans upseeri ja demari et tuota tunnusta!

Äänestä

poissa kaukomailla...

Suuri Rautavaaralainen humoristi on jälleen punnertanut valtaisan hengentuotteen iloksemme ja opiksemme.

Olen melkein ektaasissa tämän nerokkuuden edessä. Mikä sanan lento, mikä loistava virtuoositeetti! Ajatusten tonava Jorma KKorhonen on jälleen puhunut. Ottakaa opiksenne!

Äänestä
  • "Hän on täällä tänään", lauloi Tuomari nurmio.

    Miten voisikaan käyttää hyljätyn elämän paremmin kuin kirjoittelemalla lähes 20 kertaa päivässä demarimielisiä ja keskustavastaisia kirjoituksia!

    Ja onhan myös se elämänkerta. Kukaan kun ei kuuntele papparaisen matkakertomuksia ja muuta paskaa, niin tännehän se meille kepulaisille sitten vuodattelee.

    Äänestä

  • ...pitkällä poissaolollani noita kaukomatkojani, vaan sitä, että olin nyt poissa kokonaisen vuorokauden. Titenkin olisin mieluummin ollut täällä, mutta kun eräät muut seikt vaativat toista.

    Enkä ole mikään rautavaaralainen; katso profiilistani, mistä olen. Mutta itse asiassa olen maalilmankansalainen. Katsopa profiilikuvani takaa näkyvää tekstiä ja kerro, mitä siinä lukee! Tai edes, millä kielellä se on kirjoitettu!

    Äänestä

  • yleisexpertti kirjoitti:

    ...pitkällä poissaolollani noita kaukomatkojani, vaan sitä, että olin nyt poissa kokonaisen vuorokauden. Titenkin olisin mieluummin ollut täällä, mutta kun eräät muut seikt vaativat toista.

    Enkä ole mikään rautavaaralainen; katso profiilistani, mistä olen. Mutta itse asiassa olen maalilmankansalainen. Katsopa profiilikuvani takaa näkyvää tekstiä ja kerro, mitä siinä lukee! Tai edes, millä kielellä se on kirjoitettu!

    lahjakin. Minulla ei ole. Mitä siellä lukee?

    Sä oot tosi kova kundi, rautavaaralaiseksi.

    Äänestä

  • huippusaavutus kirjoitti:

    "Hän on täällä tänään", lauloi Tuomari nurmio.

    Miten voisikaan käyttää hyljätyn elämän paremmin kuin kirjoittelemalla lähes 20 kertaa päivässä demarimielisiä ja keskustavastaisia kirjoituksia!

    Ja onhan myös se elämänkerta. Kukaan kun ei kuuntele papparaisen matkakertomuksia ja muuta paskaa, niin tännehän se meille kepulaisille sitten vuodattelee.

    ...kirjoittelun tavoitteena täällä tietenkin jokaisella järkevällä ja todellisuudentajuisella ihmisellä on jonkin puolueen kannatuksen kasvattaminen ja toisen pudottaminen, mutta asetelmasi on totuudelle päinvastainen: tietenkin minä pyrin kasvattamaan Keskustan kannatusta ja pudottamaan kaikkien muiden, ei ainoastaan demarien.

    Ja asia on siten, kuin avauksessani sanon:

    >> On vastenmielistä, kun jotkut ottavat tämän saitin ikään kuin ajanvietteenä. Tuntuu siltä, että he eivät usko poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa täällä ja että heille puolueensa kannatuksen määrä ei olisi tärkeintä elämässä. Ikään kuin heillä olisi iloja kuten surujakin muista asioista. Käsittämätöntä!

    Äänestä

  • kielillä puhumisen kirjoitti:

    lahjakin. Minulla ei ole. Mitä siellä lukee?

    Sä oot tosi kova kundi, rautavaaralaiseksi.

    Olen siinä kuvassa Shanghain Nanjing roadilla, sillä kuululla kävely- ja ostoskadulla, sen varrella olevan pienen puistikon laidassa. Takanani olevassa kivessä näkyvä teksti on tietysti kiinaa, ja siitä näkyy vain loppuosa. Kokonaisuudessaan se kuuluisi: "Kiinalainen työläinen on tätä kiveä lujempi".

    Ei kai sun pieni pili noin pullista housun etumusta, vaikka minkälainen olisi tuon kuvan ottaja ollut.

    Äänestä

  • pistooli taskussa? kirjoitti:

    Ei kai sun pieni pili noin pullista housun etumusta, vaikka minkälainen olisi tuon kuvan ottaja ollut.

    ...kuin se, jonka jo syntymässä sain, ja joka ahkerassa käytössä on kasvanut ja vahvistunut; niinhän tapahtuu hauiksellekin.

    Valokuvan nappasi nuoren kiinalaispariskunnan mies, kun olin ensin suostunut heidän pyynnöstään kuvaan ja sen jälkeen ottanut vielä kuvan heistä. Kuvaajan rinnalla seisonut nuori nainen oli tosi nätti ja simpsakasti pukeutunut, mutta enhän minä hänen kaverinsa läsnäollessa hänestä sellaisia ajatellut, että housussani olisi alkanut jotain pullistella. Mutta kun on tarpeeksi iso ihan luonnontilassa, niin ei sitä täysin peittää voi.

    Äänestä

…me keskustalaiset annamme muille aina vain asiallisia ja tyylikkäitä vastauksia, joissa näkyy se korkea sivistyksemme, josta avauksessa mainitsin. Pysymme aina avauksen asiassa, emmekä heittele asian sivusta. Jo tässäkin avauksessa se nähdään.

Jos jollekulle jäi epäselväksi ulkopoliittisessa osiossa tarkoittamani, niin tietenkin sen ydin on: ”Venäjän pelko on viisauden alku”. Ja pelkoa vastaan suojaudumme parhaiten olemalla mahdollisimman heikkoja pelkäämäämme vastustamaan. Siksi sillä N-alkuisella sanallakaan ei pidä elämöidä.

Sen sijaan Ruotsille voimme selvästi ilmoittaa, että inhomme sitä. Niin vihamielisesti meitä kohtaan se käyttäytyy siinä 141-tukiasiassa, että keskustajohtoinen hallituksemme voisi vaikka julistaa sodan sille. Varmasti voittaisimme, sillä yksi suomalainen sotilas vasta kymmentä svenskiä, ja Ruotsilla ei ole turvanaan sitä N-alkuista hirvitystä.

Äänestä
  • kauhee. Iik!

    Mutta niin ihana! Sä oot tosi ihana kundi!

    Äänestä

  • Onko sulle joku läheinen koskaan sanonut että sulla on nettiriippuvuus ja tuo paha alkoholiongelma?

    Äänestä

  • ei ole tullut mieleen? kirjoitti:

    Onko sulle joku läheinen koskaan sanonut että sulla on nettiriippuvuus ja tuo paha alkoholiongelma?

    ...lähiomaiseni eivät ole sivistyneet tupailloissa sellaisiksi psykologeiksi kuin sinä.

    Aloitat tuon YK-joukkojen juomalaulun. Minäpä jatkan sitä pitemmälle:

    Minä olen Ensio Siilasvuo,
    enkä minä koskaan viinaa juo.
    Jos minä joskus juon,
    niin en ole Siilasvuo.

    Minä olen Ensio Siilasvuo,
    enkä minä lottia telttaan tuo.
    Jos minä joskus tuon,
    niin en ole Siilasvuo.

    Minä olen Urho Kekkonen,
    enkä minä koskaan vanhene.
    Jos minä vanhenen,
    niin en ole Kekkonen.

    Minä olen Virolaisen Jussi,
    enkä minä Kyllikkiä humpappaa.
    Jos minä Kyllikkiä humpappaa,
    niin en ole Virolaisen Jussi.

    Minä olen Paavo Väyrynen,
    jalasmökissä asustelen.
    Päivärahoja nostelen,
    jos olen Väyrynen.

    Minä olen Paavo Väyrynen,
    lentoemon peppuun koske en.
    Jos minä rohkenen,
    niin en ole Väyrynen.

    Minä olen Paavo Väyrynen,
    neukkujen kanssa juttele en.
    Jos minä juttelen,
    niin en ole Väyrynen.

    Minä olen Erkki Pystynen,
    vaimoni kanssa pystynen.
    Jos minä pysty en,
    niin en ole Pystynen.

    Minä olen Aslak Valkeapää,
    enkä minä selvää päivää nää.
    Jos minä joskus nään,
    niin en ole Valkeapää.

    Minä olen tuomari Nurmio,
    naisille taattu hurmio.
    Jos en oo hurmio,
    niin ainakin turmio.

    Minä olen Matti Siitonen,
    laulussa mulla on viitonen.
    Jos ei oo viitonen,
    niin en ole Siitonen.

    Minä olen Jorma Korhonen
    kepuleille koskaan irvaile en.
    Jos minä irvailen,
    en ole Korhonen

    Huomaatkos myös, mihin perustuu kekkosvastaisuutesi?

    Äänestä

Nytkin keskustan johdolla ollaan ajamassa alas maitokiintiöitä.Paljon ennen muuta eurooppaa.
Ensin tuottaja ostavat kalliilla kiintiöitä,ja sitten lopetetaan koko järjestelmä.
Se tarkoittaa sitä,että Suomeen rupeaa tulemaan Virolaista piimää.
Suomi ei pärjää vapaassa kilpailussa Puolalle ja muille uusille Eu maille.
Paitsi laadussa,mutta sehän ei ole nykyisin enään kilpailuvaltti.Suomalaiset ovat tottuneet jo roskaruokaan muutenkin.

Äänestä

Heh heh heh hoopo.

Äänestä
  • täys hullu.

    Äänestä

  • kyllä se on kirjoitti:

    täys hullu.

    Heh heheheh nauratat kuoliaaksi.

    Äänestä

  • Mutta sanopas, missä maassa tuo tapahtuu? Ei, ei ole Intia, vaikka niin lukeekin paidassani, joka on aikaisemmalta matkaltani ja ostettu nimenomaan Ranthamboren kansallispuistosta, jossa olimme safarilla tiikereitä katselemassa. On maasta, jonka sini-puna-valkoraitainen lippu on riksan matkustamon takakulmalla. Ei, ei se ole Kiinan lippu, Kiinassa olin tuon matkan jälkeen, vaan minkä maan?

    Äänestä

  • yleisexpertti kirjoitti:

    Mutta sanopas, missä maassa tuo tapahtuu? Ei, ei ole Intia, vaikka niin lukeekin paidassani, joka on aikaisemmalta matkaltani ja ostettu nimenomaan Ranthamboren kansallispuistosta, jossa olimme safarilla tiikereitä katselemassa. On maasta, jonka sini-puna-valkoraitainen lippu on riksan matkustamon takakulmalla. Ei, ei se ole Kiinan lippu, Kiinassa olin tuon matkan jälkeen, vaan minkä maan?

    Oletko menossa paikallisen ginibarettikillan sikajuhliin?

    Äänestä

  • tietenkin.. kirjoitti:

    Oletko menossa paikallisen ginibarettikillan sikajuhliin?

    Thaimaassa tosiaan KapiKorhonen on tuossa kuvassa.

    Mitä tarkoitat ginibarettien sikajuhlilla? Olen kyllä menossa Helsingin Sinibarettien järjestämälle YK-päivän vastaanotolle Suomalaiselle klubille (se tunnettu Kokoomuksen paikka Kansakoulunkadulla) ensi lauantaina eli 20.10.

    Ja 1.11. Hotelli Arthuriin yhdistyksemme syyskokoukseen, jossa todennäköisesti päätetään nimemme muuttamisesta Helsingin Rauhanturvaajiksi. Nyt kun jäsenistöstämme yhä enemmän on Naton vihreän baretin alla rauhaa turvanneita. Monet yhdistykset ovat jo muuttaneet nimensä, ja onhan liittommekin jo nimeltään Suomen Rauhanturvaajaliitto.

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    aivan kauppaneuvos Paukun tyylillä.
    Kyllä siellä portsari on niinkuin linkkuveitsi kun kapi-ukko ilmestyy paikalle.

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    Thaimaassa tosiaan KapiKorhonen on tuossa kuvassa.

    Mitä tarkoitat ginibarettien sikajuhlilla? Olen kyllä menossa Helsingin Sinibarettien järjestämälle YK-päivän vastaanotolle Suomalaiselle klubille (se tunnettu Kokoomuksen paikka Kansakoulunkadulla) ensi lauantaina eli 20.10.

    Ja 1.11. Hotelli Arthuriin yhdistyksemme syyskokoukseen, jossa todennäköisesti päätetään nimemme muuttamisesta Helsingin Rauhanturvaajiksi. Nyt kun jäsenistöstämme yhä enemmän on Naton vihreän baretin alla rauhaa turvanneita. Monet yhdistykset ovat jo muuttaneet nimensä, ja onhan liittommekin jo nimeltään Suomen Rauhanturvaajaliitto.

    ..voisi lainata hieman fyrkkaa, että päästäisiin Thaimaan iloon. Otettaisiin Jammu-setäkin mukaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    Thaimaassa tosiaan KapiKorhonen on tuossa kuvassa.

    Mitä tarkoitat ginibarettien sikajuhlilla? Olen kyllä menossa Helsingin Sinibarettien järjestämälle YK-päivän vastaanotolle Suomalaiselle klubille (se tunnettu Kokoomuksen paikka Kansakoulunkadulla) ensi lauantaina eli 20.10.

    Ja 1.11. Hotelli Arthuriin yhdistyksemme syyskokoukseen, jossa todennäköisesti päätetään nimemme muuttamisesta Helsingin Rauhanturvaajiksi. Nyt kun jäsenistöstämme yhä enemmän on Naton vihreän baretin alla rauhaa turvanneita. Monet yhdistykset ovat jo muuttaneet nimensä, ja onhan liittommekin jo nimeltään Suomen Rauhanturvaajaliitto.

    Mitenkähän sinä kehä I pohjoispuolella asuva wannabestadilainen juntti osaat suunnistaa Stadissa?

    Äänestä

  • Tsadin Arska. kirjoitti:

    Mitenkähän sinä kehä I pohjoispuolella asuva wannabestadilainen juntti osaat suunnistaa Stadissa?

    …olen asunut Hietalahdessa, Vallilassa, Hermannissa, Annalassa, Kruununhaassa, Pakilassa, Santahaminassa, Käpylässä, Maunulassa, Kannelmäessä ja Paloheinässä, jokseenkin tässä järjestyksessä.

    Ja työpaikkani on ollut Stockmann, Sokos, Hotelli Kämp, Rindellin silkkipaino Annankadulla, Rakennustyömaa Fredalla, Töölön Sokeritehdas nykyisen oopperan paikalla, Lepistön valimo Elimäenkadulla, Uudenmaan Jääkäripataljoona Santahaminassa, Puolustusvoimain Tutkimuskeskus Laivanvarustajankadulla Eirassa, Topografikunta Katajanokalla, Esikuntakoulu Santahaminassa, Pääesikunta Kaartin torin varrella ja Valion pääkonttori Pitäjänmäellä. Luulen, että monikaan stadilainen ei tunne tätä kotikaupunkiamme yhtä hyvin kuin StadinkundiJKK.

    Luettelenko seuraavaksi eräitä muita maailman suurkaupunkeja, jotka myös tunnen oikein hyvin? Siis tarpeeksi hyvin ollakseni varma, että Stadi on maailman paras paikka!

    Äänestä

  • StadinkundiJKK kirjoitti:

    Minkä vuoden kartta sulla on?

    Äänestä

  • kun ei olekaan siellä kirjoitti:

    Minkä vuoden kartta sulla on?

    Ginibaletin harrastaja nyt osaa Juttutupaan ihan puoluekirjan opastamana.

    SDP = Sosalistiset dementikot paskalla.

    Äänestä

  • StadinkundiJKK kirjoitti:

    …olen asunut Hietalahdessa, Vallilassa, Hermannissa, Annalassa, Kruununhaassa, Pakilassa, Santahaminassa, Käpylässä, Maunulassa, Kannelmäessä ja Paloheinässä, jokseenkin tässä järjestyksessä.

    Ja työpaikkani on ollut Stockmann, Sokos, Hotelli Kämp, Rindellin silkkipaino Annankadulla, Rakennustyömaa Fredalla, Töölön Sokeritehdas nykyisen oopperan paikalla, Lepistön valimo Elimäenkadulla, Uudenmaan Jääkäripataljoona Santahaminassa, Puolustusvoimain Tutkimuskeskus Laivanvarustajankadulla Eirassa, Topografikunta Katajanokalla, Esikuntakoulu Santahaminassa, Pääesikunta Kaartin torin varrella ja Valion pääkonttori Pitäjänmäellä. Luulen, että monikaan stadilainen ei tunne tätä kotikaupunkiamme yhtä hyvin kuin StadinkundiJKK.

    Luettelenko seuraavaksi eräitä muita maailman suurkaupunkeja, jotka myös tunnen oikein hyvin? Siis tarpeeksi hyvin ollakseni varma, että Stadi on maailman paras paikka!

    stadilaista vaikka kuinka kehumalla sitä kerjää.
    Tuskin tunnet noita muitakaan paikkoja niin hyvin niissä turistioppaan johdolla viikon pari pyörittyäsi.
    Mutta pääasianhan onkin vain se, että muutkin tietävät hänen ulkomailla käyneen.
    Onhan Stadi stadilaiselle ihan jees, ja mukavahan se on että landepaukkukin on keskuudessamme viihtynyt.
    Mutta tuo Stadinkundi nimimerkin käyttö tälläisissa toisten ivaamisessa ei ole sopivaa, ainakaan näin syntyperäisen helsinkiläisen, 65-vuotta, kannalta katsottuna. Emme halua samaistua porukkaasi, joten saamaasi häpeää emme tahdo kanssasi jakaa.
    Taitaa olla jo äidinmaidosta tuo lähtemätön moukkamaisuus peräisin.
    Äitiäsi kuitenkaan loukkaamatta, hän varmaankin oli aito ihminen.

    Äänestä

  • landelaisesta kirjoitti:

    Stadilaisuutta vaalivan yhdistyksen mukaan stadilaisuuden kriteereiteitä ovat:

    Stadilaiseksi ei kukaan synny, eikä sitä äidinmaidostakaan imetä. Stadilaiseksi voi vain kasvaa, kehittyä; asumalla täällä, oppimalla tuntemaan kadut ja pihat, torit ja rannat, käymällä täällä koulua ja/tai töissä ja viettämällä vapaa-aikaa Stadissa. Syntymäpaikan ja stadilaissukupolvien määrän korostaminen on jäänne eilispäivän kulttuurista, ajasta jolloin sitouduttiin koko elämänajaksi tiettyyn alueeseen.

    Stadilainen tuntee lämpöä omaan synnyin- ja/tai asuinpaikkaan, sen ihmisiin, luontoon sekä rakennettuun ympäristöön. Hän ymmärtää ainakin jonkinverran paikallista kieltä, Stadin slangia, sekä tietää Stadin historian pääpiirteet ja nykyajan käytännöt. Hän tuntee syvästi kuuluvansa tänne, tiedostaa olevansa ”stadilainen”.

    http://koti.mbnet.fi/joyhan/K11.html

    Ja tsiigaapa vielä se fotoni! Että sen näköinen landelainen. Minkähän näköinen stadilainen minulle tuollaisia puhuu? Eipä taida kantti kestää näyttäytyä. Siitä pisteet sinulle; en varmaan minäkään laittaisi kuvaani näkyville sinuna, jos noin typeriä puhuisin.

    kun ei halua uskoa tosiasioita. Ei sinunkaltaisesi tyypit voi perinteitä muuttaa.
    Ei stadilaisuutta tarvitse korostaa, koska se on joillekkin ihan luonnollinen asia.
    Mutta valitettavasti asia ei sinun kohdallasi päde, vaikka panisit keisarin vaatteet yllesi kultahampaitasi korostamaan.
    Tuokin on jo keikarin merkki. Niihin voi laittaa ihan normaalihampaiden näköiset kuoret päälle.
    On kuin ennen neukkulassa, jossa kultahammas paistoi joka toisella.
    Stadilaisuus on perinteikäs ja hieno jäänne eilispäivän kulttuurista, eikä sitä pystytä pilaamaan teikäläisen kaltaisen tyypin toimesta.

    Nuo kaikki mainitsemasi muut asiat voi oppia, mutta menneisyydellesi et sinäkään voi mitään.

    Onhan tuo tosi hienoa, että tunnet noinkin suurta sympatiaa Stadia kohtaan, mutta stadilaiseksi sinua ei kylläkään voi luokitella.
    Sinun periaatetta noudattamalla ei millään perinteellä siis ole mitään väliä.
    Mutta kun meille aidoille stadilaisille asia on kuitenkin niin tärkeä, ettei sitä yksi valokuva muuksi muuta.

    Kiitos että yritit vielä pilkata tuossa lopuksi.
    Tämäkin vain todistaa sinun olevan vielä laskeutumassa puusta.

    Onko sinun mielenterveyttäsi koskaan kukaan saattanut kyseenalaiseksi?

    Äänestä

Älä viitsi vanha mies jatkuvasti veetuilla keskustapuolueelle jota tämäkin sekava juttu on.Jos sinusta se on huono puolue, pysy poissa jos taas demut ovat sinun ihannepuolue mene sinne ylistämään heitä.Ei tällä saitilla ole pakko olla, vapaaehtoista se on. Vai oletko sovittamassa maantie apostolin viittaa harteillesi. Kyllä maantieapostolina matkaa riittää,varaa tukevat kengät jalkaasi ja Agua-pullo taskuusi. Siinähän sitä voit matkalla laulella:
"maailma on niin lavea, pikku,pikku Jorma,
siin on monta loukkoa pikku,pikku Jorma..."

Miten ihmeellä sinulla voi olla niin syvä, suorastaan vihamielisyys keskustaa kohtaan miltei jos sanon rumasti pakonomaista.

Eiköhän mennä punalippujen alle tulevana vappuna laulamaan sydämen kyllyydestä:
Viha vaino pois, rauha parempi ois...myös sinun sydämessäsi.

Äänestä
  • ...kun sinne niin mielit, mutta sen jälkeen menemme kyllä sinne, mssä liehuvat Suomen siniristi ja se sinivalkoinen lippu, joka hulmuaa tässä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/NATO

    Enkä minä mitään veetuile, vaan olen tosissani, kuten aina. Kuten kaikki kunnon keskustalaiset aina ovat, sinäkin.

    Äänestä

"On vastenmielistä, kun jotkut ottavat tämän saitin ikään kuin ajanvietteenä."
''''''''''

Kirjoituksesi oli kaiken kaikkiaan sen verran vastenmielinen ja epäonnistunut ivallisen provokaation yritys, että tuollaisen ajanvietteen harrastaja saisi mennä katsomaan peiliinsä ja lukea yllä olevan sitaattinsa sata kertaa ääneen itselleen.

Ei se tosin auta, mutta toivottavasti panee kirjoittajan miettimään ajankuluaan ja usean nimimerkin nettiriippuvuuttaan.

Äänestä

On se kiva, kun huomataan, kun ei tarvitse itseään häpeillä, vaan pikemmin päinvastoin! Sorry, että olen joutunut olemaan TAAS paljon poissa, haravoimassa lehtiä (kun syys ei saapunut vain Kekkoselle, vaan saapuu se minullekin vuosittain, ”syys saa, minä en”). Mutta täällä olen taas ilonanne!

Tulen nyt ulos kaapista. Olen viime päivinä leikkinyt eräällä uudella nikillä, mutta tarkkasilmäiset, viisaat kepulaiset minut paljastivat, joten turha enää jatkaa yleisexperttinä, vaan voin olla taas vapaasti oma itseni. Oloni on huojentunut, sillä paneuduin niin kepul… ei kun keskustalaiseksi, että aloin jo melkein uskoa sellainen olevani! Hui kauheata!

No, onhan hyvinkin mahdollista, että tunnen taas tarvetta olla kepul… keskustalainen, ja silloin yleisexpertti palaa saitilelle. ;))

Joku totesi hiljattain, että esiintyminen täällä omalla nimellään edellyttää joko hyvin vahvaa itsetuntoa tai suurta tyhmyyttä. Koen täyttäväni nuo molemmat kriteerit, joten voin hyvinkin esiintyä omana itsenäni.

Joku on sanonut, että on parempi esiintyä nikittömänä, jolloin huomio kiintyy asiaan eikä esittäjään. Mutta ei asia näy niin olevan. Täällä jää huomiotta hyvin paljon todella hyviä avauksia, kun avaajan henkilöllisyyttä ei tiedetä. Sen sijaan minut huomataan aina ja saan vastineiden vyöryn vaikka avaisin tuohivirsujen vaikutuksesta jalkahikeen, kuten joku on kivana esimerkkinä todennut.

Ja asiaanko muka pitäisi huomiota kiinnittää? Sellainen olisi kauhistus minulle, narsistille. Ei minulla aina mitään asiaa ole. Minuun sen huomion pitää kohdistua.

Huomioarvoni lisäämiseksi käytän monia nikkejä. Ovat ne perusteltuja toisestakin syystä: olen hyvin monipuolinen henkilö ja tunnen monia asioita, ja kullekin asiaryhmälle on oma persoonansa. Olen nyt uusinut kaikki nuo nikkini – kuten osittain tämän päänikkinikin – entistä vetävämmiksi. Katsokaapa ja ihastelkaapa!

http://galleria.suomi24.fi/JormaKKorhonen

http://galleria.suomi24.fi/Korhos-Jorkka

http://galleria.suomi24.fi/KapiKorhonen

http://galleria.suomi24.fi/vanha-kapi

http://galleria.suomi24.fi/StadinkundiJKK

http://galleria.suomi24.fi/Harmaa-pantteri

http://galleria.suomi24.fi/HistorianHarrastaja

http://galleria.suomi24.fi/vanha-faitteri

http://galleria.suomi24.fi/totinen-poika

http://galleria.suomi24.fi/pienipy%F6re%E4

http://galleria.suomi24.fi/yleisexpertti

Kiitoksia vielä teille, keskust.. ei kun kepulaiset, kun olette niin åaljon antaneet minulle huomiotanne ja tukeneet minua narsismissani!

Nyt joudun jättämään teidät TAAS piiitkäksi aikaa, kun rupean valmistamaan lounasta itselleni. Mutta kyllä minä taas palaan, joten koettakaa kestää nyt jonkin aikaa ihan itseänne!

Äänestä
  • ainakin harkita sitä kirjoitti:

    Tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, että olen aika mielenkiinnoton tapaus (muille, paitsi kepulaisille), ja että

    Kun Luoja kerran valoi saveani,
    hän myöskin pahaa hyvän sekaan pani.
    Siis enhän tämän parempi voi olla,
    kun Hän itse on mun muovaajani.

    (Omar Khaijam)

    Ja olen tullut tietämään, että maailmassa on niin paljon muuta, minua itseäni mielenkiintoisempaa tutkiskeltavaa. Sadat maat, historia, taiteet ym. Ja te kepulaiset! ;))

    Miksi päätät sanomani kesken poimimalla siitä vain tuon:

    >> On vastenmielistä, kun jotkut ottavat tämän saitin ikään kuin ajanvietteenä > Tuntuu siltä, että he eivät usko poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa täällä ja että heille puolueensa kannatuksen määrä ei olisi tärkeintä elämässä. Ikään kuin heillä olisi iloja kuten surujakin muista asioista.

    Äänestä

  • Korhos-Jorkka kirjoitti:

    Kuka aloitti punakapinan?

    Äänestä

  • suoraan kysymykseen kirjoitti:

    Kuka aloitti punakapinan?

    "Puavo" on täysverinen punikki ja Otto-Ville Kuusisen kamraatti ja samanlainen SDP:n punajohtaja. Yhtälailla on demarit Suomen Pankissa rosvoretkillään.

    Äänestä

  • Korhos-Jorkka kirjoitti:

    Tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, että olen aika mielenkiinnoton tapaus (muille, paitsi kepulaisille), ja että

    Kun Luoja kerran valoi saveani,
    hän myöskin pahaa hyvän sekaan pani.
    Siis enhän tämän parempi voi olla,
    kun Hän itse on mun muovaajani.

    (Omar Khaijam)

    Ja olen tullut tietämään, että maailmassa on niin paljon muuta, minua itseäni mielenkiintoisempaa tutkiskeltavaa. Sadat maat, historia, taiteet ym. Ja te kepulaiset! ;))

    Miksi päätät sanomani kesken poimimalla siitä vain tuon:

    >> On vastenmielistä, kun jotkut ottavat tämän saitin ikään kuin ajanvietteenä > Tuntuu siltä, että he eivät usko poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa täällä ja että heille puolueensa kannatuksen määrä ei olisi tärkeintä elämässä. Ikään kuin heillä olisi iloja kuten surujakin muista asioista.

    Annat itsestäsi sellaisen kuvan, jota halveksit meissä muissa: itsekkään, arrogantin ja typerän, joka räyhää täällä vain ajankulukseen.

    Äänestä

jutuillasi irioniaa. Tuskin kuitenkaan, kun haluat kuitenkin kertoa, kuka olet. Joka tapauksessa huumori on aivan liian vaikea laji sinulle. Kun et kuitenkaan moninaisista lupauksistasi huolimattaa palaat yhä useammilla ja useammilla nimimerkeillä, älä nyt sentään huumoria yritä.

Äänestä
  • kun hänelle nauretaan. Ei se kuitenkaan hänen huumoristaan johdu, vaan persoonasta itsestään.
    Tätä hän ei vielä ole oivaltanut ja siksi yrittää sitä viljellä. Kylläkin useinmiten tosi huonolla maulla kopsattua.

    Kun eläkeläiset tarvii kerhoisinsa iloisempaa meininkiä, niin he kutsuvat paikalle Korhosen, jolloin voivat nauraa vielä usean päivän jälkikäteenkin, ei vitseille, vaan Korhoselle yleensä. Niin säälittävän naurettava ukko tämä on.

    Hömelö ei yllä edes näsäviisaan tasolle.

    Äänestä

  • Ajatuskin siitä on vastenmielinen yleisexpertille, totiselle keskustalaiselle.

    Tuo Korhonen ja muut kipit-kapit sen sijaan eivät näy osaavan suhtautua tarpeeksi vakavasti asioista tärkeimpään: puoluepolitiikkaan. Lieneekö noiden huumorinlaji ironiaa, atiiria tai parodiaa, mutta vastenmielistä se meille kepulais.. keskustalaisille on, kuten huomaan sinunkin puheenvuorostasi.

    Äänestä

  • huumorimiehiä kirjoitti:

    kun hänelle nauretaan. Ei se kuitenkaan hänen huumoristaan johdu, vaan persoonasta itsestään.
    Tätä hän ei vielä ole oivaltanut ja siksi yrittää sitä viljellä. Kylläkin useinmiten tosi huonolla maulla kopsattua.

    Kun eläkeläiset tarvii kerhoisinsa iloisempaa meininkiä, niin he kutsuvat paikalle Korhosen, jolloin voivat nauraa vielä usean päivän jälkikäteenkin, ei vitseille, vaan Korhoselle yleensä. Niin säälittävän naurettava ukko tämä on.

    Hömelö ei yllä edes näsäviisaan tasolle.

    ...olevasi humoristi enempää kuin muutakaan, kuin vain alemmuudentuntoinen, katkera kupulisti. Mutta lohdutan sinua: silti kaltaisesi ilahduttavat vanhaa kapia kaikkein eniten täällä!

    Äänestä

...haluan päättää tämän ketjun puoleltani.

Monenlaisia mielipiteitä - ovatko ne kaikki todella mielipiteitä, onko apinoillakin sellaisa? - on tämänkin avukseni jatkona esitetty. Minä kun en ole niin varma itsestäni, niin puhun suulla suuremmalla, eli Omar Khaijamin suulla. Toki allekirjoittaisin nuo hänen mieleipiteensä myös omikseni:

Totuuden suuren, pyhän ilmaisen
sanoitta verauskuvasaarnojen:
Vain nappuloita, joilla Taivas pelaa.
olemme kaikki, aiván jokainen.

Kun omin päin me saamme vaeltaa
elämän shakkilautaa kirjavva,
mut pian tarttuu talonpoikaan Aika
ja - kuoleman puuarkku aukeaa.

Mut kun kuolen, kylvettäkää kylmennyt
tomuni viinissä, jo pyydän nyt -
ja virittäkää viinirypäleelle
iloiset hymnit eikä itketyt...

Ja silloin, kun Maan hudat avautuu,
jos tomuani etsii joku muu,
niin varma paikka, mistä minut löytää,
on viinituvan tuttu ovensuu!

Hyvää yötä toivottaa

Pohjois-Helsingin Hellaakoski ja Pakilan Pavarotti

JormaKKorhonen

Äänestä
  • Pohjos-Helsingin Narkissos ja Pakilan Sancho Panza

    Äänestä

Kuka ruikki puskasta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yleisexpertti kirjoitti:

Vetoomukseni on kaikille kunnon ihmisille, myös teille, jotka ette vielä ole keskustalaisia. Mutta tämän loppuun luettuanne toivottavasti olette.

Ymmärrätte varmaan, että tämän saitin merkitys puolueiden kannatuksen kannalta on suuri. Liikkuuhan täällä varmaan satoja tuhansia ellei miljoonia äänestäjiä, ja heidän mielipiteisiinsä me voimme vaikuttaa. Tästä me keskustalaiset olemme vakuuttuneita, kuten usein huomaatte puheenvuoroistamme, joissa iloitsemme siitä, miten joku on alentanut demarien kaannatusta tai kasvattanut omaamme. Me keskustalaiset olemme taitavia ja pystymme muuttamaan tuon valtavan ihmisjoukon mielipiteitä Keskustan hyväksi.

Mieltäni lämmittää se, että keskustalaiset aatetoverini täällä sanovat minun nostavan Keskustan kannatusta. Niin todella uskon olevan, sillä täältä nyt taas pitkään poissa oltuani Keskustan kannatus notkahti alaspäin. Olen pahoillani, mutta poissaolooni oli pakottavat syyt. C´est la femme? Ei, ei – eihän minulla ole sillä alueella samanlaisia lahjoja ja mahdollisuuksia kuin esim. aatetoverillani Sonnimiehellä. Nyt kuitenkin olen palannut, ja ryhdyn taa nostamaan Keskustan kannatusta.

Keskustan politiikka on tämän maan selkäranka. Se ei ole koskaan taipunut, ei taivu nyt, eikä tule koskaan taipumaan. Urho Kekkosen esimerkki meitä ohjaa ja velvoittaa. Palavin kirjaimin on iäksi poltettu sieluumme Urkin sanat: ”puolueettomuudella ei pidä elämöidä”. Ja ”olemme rauhan puolella sotaa vastaan”. Näimme ja tiedämme, mikä oli se mahtava rauhan tuki ja turva – sen myös ei-keskustalaiset Rauhanpuolustajat tietävät – ja tiedämme, että se sijaitsee edelleen siellä. Sen suhteen emme ole puolueettomia, emmekä elämöi sillä pahalla N-alkuisella sanalla.

Sisäpolitiikassa Keskustan politiikkaa velvoittaa Santeri Alkion kehotus: ”heiluttakaa valistuksen lippua älkääkä unohtako köyhän asiaa”. Niinpä me haluamme suomalaisten valistuvan niin, että luovumme turhista pyrkimyksistä, kuten sairaanhoitajien palkkojen korotuksista, ja keskitämme vähäiset voimavaramme – myös EU:lta saatavat – tärkeimpään: leipämme tuottajien aseman parantamiseen. Heitä juuri tuo Laihian profeetta Santeri Alkio tarkoitti. Ja valistuksen lippu hulmutkoon edelleen tupailloissamme, joissa on luotu se sivistystasomme, joka tältäkin saitilta keskustalaisten puheenvuoroista erottuu poikkeuksena ei-keskustalaisiin verrattuna.

On vastenmielistä, kun jotkut ottavat tämän saitin ikään kuin ajanvietteenä. Tuntuu siltä, että he eivät usko poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa täällä ja että heille puolueensa kannatuksen määrä ei olisi tärkeintä elämässä. Ikään kuin heillä olisi iloja kuten surujakin muista asioista. Käsittämätöntä!

Minä en ymmärrä tuollaista. Taatusti en syyllisty huumoriin. Tunnen vastuuni ja olen aina ehdottoman tosissani. Voi, näkisittepä ilmeeni, kun tänne kirjoitan; kieleni on punoittavalla poskellani ja hikoileva otsani kurtussa! Totisella vakavuudellamme me keskustalaiset tiedämme saavamme täällä suurimman arvostuksen, sanomamme menevän parhaiten perille ja tuottavan parhaan tuloksen. Suomalaisista on vielä kuitenkin lähes 80 % niitä, jotka eivät Keskustan politiikkaa tunne tai ymmärrä sen tarkoitusta ja tavoitteita – joita olen aikaisemmin tuonut esiin – kun eivät sitä kannata. Heiluttakaamme heillekin valistuksen lippua!

Ai, että ”mitä se Keskustan politiikka on, jota meidän nyt pitäisi tukea?” Älkää takertuko yksityiskohtiin älkääkä ajatelko asioita, jotka eivät tavalliselle pienelle kansalaiselle kuulu; kyllä keskustapoliitikot sen kertovat aikanaan. Sitten tiedämme, millaista politiikkaa olemme tukeneet! Ja parasta politiikkaa se on ollut, vaikka se olisikin ollut toisenlaista kuin aikaisempi kannattamamme Keskustan politiikka, sillä Keskusta kulkee aina suoraselkäisesti ajan hermolla sen pienimpiinkin värähdyksiin heti taipuen Keskustan suuruuden parhaaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu