Kotisvuilla

uutinen - sinänsä jo luettu lehdistä, mutta laitettu kuitenkin sinne fiksusti näin jälkikäteen .
"
FFTF alkuvuoden myydyin levy! 13/10/2007
ÄKT:n eli Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ry:n julkaiseman tilaston mukaan Ari Koivusen debyyttialbumi Fuel For The Fire on ollut vuoden 2007 myydyin albumi elokuun loppuun mennessä. Koivunen on listan ainoa tuplaplatinaan oikeuttava eli yli 60 000 kappaletta myynyt äänite. Toiselle sijalle ylsi Apulanta 46 000 kappaleella, muut platinarajan ylittäjät olivat Idols 2007 kokoelma sekä Anna Abreu 33 000 kappaleella. Samassa ajassa kultalevyrajan ylitti usea kotimainen artisti, mm. Irina, Yö, Hanna Pakarinen, Kari Tapio, 69 Eyes sekä Kristian Meurman."
3337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

-Nää on Ari hienoja hetkiä: )

Äänestä
  • en muista..

    Äänestä

  • You break my heart- esityksen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tällainen.. kirjoitti:

uutinen - sinänsä jo luettu lehdistä, mutta laitettu kuitenkin sinne fiksusti näin jälkikäteen .
"
FFTF alkuvuoden myydyin levy! 13/10/2007
ÄKT:n eli Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ry:n julkaiseman tilaston mukaan Ari Koivusen debyyttialbumi Fuel For The Fire on ollut vuoden 2007 myydyin albumi elokuun loppuun mennessä. Koivunen on listan ainoa tuplaplatinaan oikeuttava eli yli 60 000 kappaletta myynyt äänite. Toiselle sijalle ylsi Apulanta 46 000 kappaleella, muut platinarajan ylittäjät olivat Idols 2007 kokoelma sekä Anna Abreu 33 000 kappaleella. Samassa ajassa kultalevyrajan ylitti usea kotimainen artisti, mm. Irina, Yö, Hanna Pakarinen, Kari Tapio, 69 Eyes sekä Kristian Meurman."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu