miettiä muitakin ratkaisuja terveydenhuoltomme ongelmiin. Toivon tämänhetkisen kriisin ratkeamista sivistyneesti ja asiallisesti. Rahaahan on, kyse on vain siitä, mihin sitä käytetään. Ihmeen vähän on näkynyt pohdintaa perusasetelmasta, siitä että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat hallinnollisesti niin erillään. Kunta vastaa perusterveydenhuollosta, mutta myös erikoissairaanhoidon kustannuksista. Niinpä pari kolaria, muutama keskonen ja hankalampi syöpätapaus saavat yksittäisen pienen kunnan talouden sekaisin ja sitten siellä pitää "säästää" perusterveydenhuollosta, että saadaan erikoissairaanhoidon kulut maksettua, kun raamissa pitää pysyä. Eikö olisi jo aika tutkailla Ruotsin mallia? Siellä kuntien määrä on huomattavasti pienempi kuin Suomessa ja maakäräjät l. maakunta vastaa terveydenhuollosta. Vain vanhustenhuolto on yksin kunnan vastuulla. Nykyinen PARAS-hankekin uhkaa surkastua puuhasteluksi ja niin monimutkaisen verkoston rakenteluksi, että se tuskin säästää kustannuksia. Kuka uskaltaa sanoa, että keisarilla ei ole takkia?
Turhanpäiväisen suunsoiton sijaan
olisi jo aika
1132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
paljon parannettavaa ja tehostettavaa - sekä konkreettisesti että asenteellisesti.
Mutta kuten huomaat, tällä palstalla ei ketään kiinnosta asiallinen keskustelu, nyt keskitytään haukkumaan hoitajia.