Yleishyödyllisen vapaaehtoistyön taustojen tarkistus

Hei,

Vapaaehtoistyö vaikuttaa karenssin poistumiseen, vähintään 6 viikkoa viimeisten kuuden kuukauden aikana riittää; kyseessä täytyy olla yleishyödyllinen taho eikä firmalle ilmaiseksi tehtyjä töitä saa luettua tässä hyväksi.
(http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290
2 § Muu kuin työsuhteessa tehty työ)

Tietäisikö kukaan täällä tarkastetaanko työvoimatoimiston toimesta automaattisesti / lainkaan vapaaehtoistyöjärjestöjen taustat (siis että kyseessä todella on yleishyödyllinen taho) joissa työtön on toiminut? Jos tarkastetaan, miten on ulkomaalaisten järjestöjen osalta, joiden tietoja ei tietysti Suomen rekistereistä löydy?

Oma tapaus liittyy yllämainittuun, onneksi sain kuitenkin työpaikan joten mahdollisesta vapaaehtoistyössäni huijatuksi tulemisesta (väittivät ja edelleen väittävät olevansa vaaditunlainen järjestö, mutta ilman todisteita julkisissa lähteissä) ei tässä tapauksessa minulle ole harmia kävi miten kävi.

Asian haluan kuitenkin ehdottomasti selvittää jossain määrin myös virallista tietä jottei muiden järjestön kanssa tekemisiin joutuville tule myöhemmin eteen vastaavia tilanteita.

Asiallisia vastauksia odottaen...
0205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ex-vapaaehtoinen kirjoitti:

Hei,

Vapaaehtoistyö vaikuttaa karenssin poistumiseen, vähintään 6 viikkoa viimeisten kuuden kuukauden aikana riittää; kyseessä täytyy olla yleishyödyllinen taho eikä firmalle ilmaiseksi tehtyjä töitä saa luettua tässä hyväksi.
(http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290
2 § Muu kuin työsuhteessa tehty työ)

Tietäisikö kukaan täällä tarkastetaanko työvoimatoimiston toimesta automaattisesti / lainkaan vapaaehtoistyöjärjestöjen taustat (siis että kyseessä todella on yleishyödyllinen taho) joissa työtön on toiminut? Jos tarkastetaan, miten on ulkomaalaisten järjestöjen osalta, joiden tietoja ei tietysti Suomen rekistereistä löydy?

Oma tapaus liittyy yllämainittuun, onneksi sain kuitenkin työpaikan joten mahdollisesta vapaaehtoistyössäni huijatuksi tulemisesta (väittivät ja edelleen väittävät olevansa vaaditunlainen järjestö, mutta ilman todisteita julkisissa lähteissä) ei tässä tapauksessa minulle ole harmia kävi miten kävi.

Asian haluan kuitenkin ehdottomasti selvittää jossain määrin myös virallista tietä jottei muiden järjestön kanssa tekemisiin joutuville tule myöhemmin eteen vastaavia tilanteita.

Asiallisia vastauksia odottaen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu