Hei
Haluan kertoa masennuksestani siksikin, että itse kaipasin huonoina hetkinä esimerkkejä siitä, että masennuksesta voi toipua. Olin noin 2 kk sitten jo psykoosin rajoilla mutta fiksu lääkäri määräsi minulle Remeron masennuslääkettä ja samalla aloitin terapian. Minulle tärkeintä on ollut uni, ahdistukseni oli niin kova, että heräilin tunnin välein ja olin aivan romahtamisen partaalla. Suhtauduin lääkityksen alussa negatiivisesti, mutta itse sain siitä voimia käydä terapiassa. Olen toki vielä toipilas, mutta uskon/toivon, että pahin on takana. Masentuneet: menkää ajoissa lääkäriin, lääkkeet voivat auttaa ja mahdollisuuksien mukaan terapiaa tai jotain muuta apua. Niin ja kävelkää joka päivä ulkona puoli tuntia vähintään. Välttäkää kontakteja niihin ihmisiin jotka tuovat pahaa oloa. Nämä ovat yksinkertaisia neuvoja mutta ne tehoavat.
Haluan kertoa masennuksestani siksikin, että itse kaipasin huonoina hetkinä esimerkkejä siitä, että masennuksesta voi toipua. Olin noin 2 kk sitten jo psykoosin rajoilla mutta fiksu lääkäri määräsi minulle Remeron masennuslääkettä ja samalla aloitin terapian. Minulle tärkeintä on ollut uni, ahdistukseni oli niin kova, että heräilin tunnin välein ja olin aivan romahtamisen partaalla. Suhtauduin lääkityksen alussa negatiivisesti, mutta itse sain siitä voimia käydä terapiassa. Olen toki vielä toipilas, mutta uskon/toivon, että pahin on takana. Masentuneet: menkää ajoissa lääkäriin, lääkkeet voivat auttaa ja mahdollisuuksien mukaan terapiaa tai jotain muuta apua. Niin ja kävelkää joka päivä ulkona puoli tuntia vähintään. Välttäkää kontakteja niihin ihmisiin jotka tuovat pahaa oloa. Nämä ovat yksinkertaisia neuvoja mutta ne tehoavat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Syön myös masennuslääkkeitä ja aion syödä niin kauan kuin on tarvis, vaikka loppuelämäni. Olen jo iäkkäämpi ja senverran kaikenlaista on tapahtunut että ne yhdessä kaiketi teki tuon romahduksen etten jaksanut enää vaan masennuin kun oli niin toivottomia tilanteita että voimattomuuteni korjata asioita ja taitamattomuuteni iski syvän masennuksen päälle.
Onneksi minäkin tajusin ajoissa missä menen ja hetimiten hain apua jota myös sain, terapia kyllä lopetettiin mutta lääkitys jatkuu. Voin sen vuoksi paremmin ja jaksan paremmin, kiitos lääkärien ymmärryksen asiaani juuri ottamalla huomioon persoonani ja sen rajat.
Aikoinaan kävin psykiatrilla. Työpaikkakiusaaminen olikin minun omia ihmissuhdeongelmia. Yllätys, yllätys; olinkin itse syyllinen siihen, että työkavei lomalle lähtiessään laittoi työvalineet lukkojen taakse. Avaimen otti varmuuden vuoksi mukaansa. "Etsi itse omat tietosi", jne.....
Vihaan "ai jai kun sinulla oli pienenä pipo tiukalla niin sen takia sinulla on nyt vaikeaa". En ole vielä tähän ikään löytänyt terapeuttia, joka antaisi työvälineitä. Puhumattakaan, että keskustelut olisi kognitiivisia ja rakentavia.
ja onneksi et luota jos ovat noin epäasiallisia.
Eli mistä ihmeestä löytäisit alan taitajan joka on ymmärtänytkin jotain lukemastaan ja tajuaa ihmistä jonkinverran ilman kirjojakin ... Mistäköhän netistä löytäisi jonkun rekisterin jossa olisi noita tietoja näistä ammattilaisista että voisi kysyä neuvoa ja suosituksen kuka on pätevä alallaan ? Voisitko ajatella kysyä Helsingin psykoterapiayhdistystä tai therapeia säätiötä josta voit kaivaa tiedot haulla täältä netistä, molemmat välittävät tietoja terapeuteista ja kerro että haluat laillistetun ammattilaisen ja pätevän selläisen ettei aikasi mene hukkaan ja rahasi epäpätevien kanssa. Saattavat jopa kysyä sinulta tietoja näistä huonoiksi olettamistasi ammatinharjoittajista jolloin olisikin hyvä niin että heille ei suositella jatkossa turhaan ketään .
Mielestäni olet oikeilla jäljillä. Ei kukaan muu pysty omantunnonasioita parantamaan, kuin ITSE.
Pitää pystyä kuuntelemaan itseään/ omaatuntoaan.
Kun on kova masennus päällä, niin kyllä siihen pillereitä tarvitaan, mutta ne evät paranna omaatuntoa/ sosiaalisuutta/ itsetuntoa ym.
Jos ei pysty sosiaaliseen kanssakäymiseen muitten kanssa, on pelkoja, jännityksiä, epävarmuutta ym. ym. Ne johtuvat vain OPPIMATTOMISTA tavoista, kun on yrittänyt/ yrittää elää niinkuin muut ihmiset haluaisivat, että minut hyväksyttäisiin? kaveripiirissä. Siitä on esim. monen juopottelu/ tupakointi lähtenyt matkaan ja tullut tavaksi, josta ei pääse irti?
Oppiminen lähtee itsestä. > Vaikka hyvät luennot OMATUNTO/ ITSENSÄ TUNTEMINEN/ KUUNNELLA ITSEÄ> MITÄ MINÄ TODELLA HALUAN. MITEN HALUAN ELÄÄ.
KUNTOUTUSKURSSIT> näkee ja kuulee muilta samoja asioita:
KUUNTELE ITSEÄSI JA OPI SIITÄ ?
PERUS VALITTAJAT, JOTKA SYYTTTÄVÄT AINA MUITA pahasta olostaan, ottamatta vastaan mitään apuja ja neuvoja(ei mene jakeluun) on mielestäni turha kirjoittaa tänne. Ensin on hyväksyttävä yhteistyö ja avunantosopimusa. YYA- sopimus.
Heidän on ensimmäiseksi mentävä LÄÄKÄRILLE/ TERAPEUTILLE ja hyväksyttävä se/ ne.
Tämä on vähän raakaa tekstiä? mutta mielestäni tosi asiaa?
On siis hyväksyttävä se tosiasia että minä olen avuntarpeessa ja on hetimiten haettava sitä, koska onneksi Suomessa sitä saa ! ! !
Ps. kuntoutuksella PARANTUNUT vertaistuki henkilö
Terveempää tulevaisuutta hyväksymisen kautta.
Itsensä/ muiden.
Viha johtaa ennenaikaiseen kuolemaan ?
neuvoista. Tieto, että on mahdollisesti olemassa toisenlaisiakin auttajia antaa vähän valoa elämään.
Totta on, että omien suhtautumistapojen tarkastelu on myös tie toipumiseen, mutta osa syy masennukseen on myös nyky-yhteiskunnan arvoissa. Itse koetan tasapainoilla omien moraalikäsitysteni ja ulkoisten paineiden välillä. Joskus se vaatii myös remonttia ihmissuhteisiin, terve itsen ja myös toisten kunnioitus täytyy säilyttää mutta on myös tärkeää asettaa rajat, niin työ- kuin yksityiselämässä. Ensin täytyy tietää mitä minä olen tai mitä haluan olla ilman roolikalustoa. Se ei aina lähipiirille ole helppoa. Liian helposti toistaa sukupolvien ketjua, mutta jossain vaiheessa on hyvä tarkastella omia valintojaan myös siinä valossa: se mitä tarvitset ei aina ole se mitä haluat. Tie masennuksesta ylös on pitkä ja raskas, mutta sitkeys palkitaan ja tulevaisuudessa voi välttää samojen ongelmien toistuminen. Toki asiantuntevalla ammattihenkilöstöllä on osansa prosessista. Harmi vain, että julkisen puolen mielenterveyspalvelut ovat niin kiven alla. Minulle olivat myös avainasemassa ne henkilöt ja heidän kertomuksensa, jotka ovat selvinneet tästä h..stä, masennus yleensä käy läpi samat vaiheet joten niiden tunnistaminen ja sen kuuleminen, että senkin jälkeen on vielä toivoa olivat minulle tärkeitä.
sinulla on oikeus ja velvollisuus hakea paras apu. Psykologin ja psykiatrienkin takana on ihminen joka on opiskellut alaa mutta on omanluonteisensa ja kuten kaikissa ammateissa myös heissä on tasoeroja. Sitä varten on taas onneksi olemassa näitä oppaita jotka tuntevat alan taitajat ja jos eivät tunne käske ottamaan selvää sillä sehän on taas heidän työtään, tsemppiä!!
Näin se on. On hyvä hakea apua ajoissa. Lääkitys on ihan hyvä juttu, mutta ei tietysti ratkaise kaikkea. Kun on saanut levätä, sitten lenkkeily(ei hikilenkit upeissa varusteissa), vaan omaan tahtiin liikkuminen luonnossa. Yksikseen pysähtyminen pienen kävelynjälkeen kauniiseen rauhalliseen paikkaan ja vaikkapa suklaapatukka. Minulle se on tärkeä terapia. Kaverin kanssa myös, mutta välineurheilevat tavoiteliikkujat eivät kavereiksini sovi.
Pitää osata välillä pysähtyä ja olla vaan. Kuunnella luonnonääniä tai jos mahdollista pelkkää hiljaisuutta. Sairasloman hakemista ei pidä empiä. Ja kun aiheesta ottaa sairaslomaa, sitä ei pitäisi hävetä. Tiedän käytännössä, että itse olen hävennyt ja piilotellut. Niin ei kumminkaan koskaan pitäisi tehdä, eihän lääkäri määrännyt sairaslomakseni vuodelepoa. Itse vain piilottelin, enkä kehdannut lähteä lenkille, koska työkaverit olisivat pitäneet pinnarina.