KIRKKOJÄRVEN

Ajelin vaasantietä kohti tamperetta tänään iltapäivällä.

Käänsin katseeni oikealle tullessani Kolmostiellä Kirkkojärven kohdalle. Surullisesti voin todeta,että lapsuuteni näkymät järven toisella puolella ,(muistaakseni Niemen aluella) oli tuhottu. PAKETTI TALOT KORVASIVAT ENTISEN NIIN IHANAN maalaismaiseman jota aina muistelin paikkana jota PARKANON kaupungin olisi tullut vaalia kaikkien ohikulkijoiden iloksi. Mutta AHNEUS on ottanut voiton.Häpeä Parkano ,toivottavasti nimesi kuntaliitoksien yhteydessä katoaa lopullisesti kaikkien sanavarastosta.
163053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Puhuit asiaa. Mikä tuhottu se on tuhottu ja lisää tuhotaan.

Äänestä
  • kirkonkylämaisemaa, oli se pieni kolmoimuotoinen puisto. Siitä tehtiin parkkipaikat. Semmonen idyllinen kylämaisema katosi saman tien, kun purettiin ne vanhat puutalot pääraitin varrelta.
    Se iso keltainen maalaistalo taitaa olla vielä vanhassa kuosissa.

    Olen Parkanossa asunut tuolloin, siihen kuntaliitokseen ei ole syytä sanoa juuta eikä jaata.

    Äänestä

Kaavoittaja ei selvästikään ole ymmärtänyt jaloa lähtökohtaasi, melkoisen työn ansiosta näkökulma lapsuuteesi on kuitenkin saatu esille.
Hienoja taloja ja asuntoja elämänhaluisille on jatkossakin rakennettava jos aiomme elää täällä. Kuntaliitoksia ei tarvittaisi jos voisimme elää pelkillä muistoillamme.

Äänestä
  • puolelta katseltuna tätä maisemaa ,sanoisin tässä tapauksessa Kaavoittaja on toiminut ainoastaan ahneiden,hetkellistä kliimaksia tavoitelleiden ulkopaikkakuntalaisten ihmisten(?) ehdoilla.

    OSA SUOMALAISTA
    KANSALLISMAISEMAA ON LOPULLISESTI TUHOTTU. Vika ei tietenkään ole niiden jotka sinne talonsa ovat nyt rakentaneet,vaan syy on AHNEUS.

    Äänestä

  • Rannan kirjoitti:

    puolelta katseltuna tätä maisemaa ,sanoisin tässä tapauksessa Kaavoittaja on toiminut ainoastaan ahneiden,hetkellistä kliimaksia tavoitelleiden ulkopaikkakuntalaisten ihmisten(?) ehdoilla.

    OSA SUOMALAISTA
    KANSALLISMAISEMAA ON LOPULLISESTI TUHOTTU. Vika ei tietenkään ole niiden jotka sinne talonsa ovat nyt rakentaneet,vaan syy on AHNEUS.

    katselevana olen samaa mieltä,että Parkanon päättäjät hukkasi ainutlaatuisen mahdollisuuden säilyttää pala hienoa KIRKKOJÄRVEN miljöötä tuleville sukupolville ainutlaatuisena lähes luonnotilassa olevana miljöönä jota olisi pitänyt pieteetillä kehittää kohti kestävän ja ekolookisuuden omaavaa kaupunkikuvaa. PARKANON kaupugin MAISEMATAULU on mennyttä. Toki liittyessämme IKAALISIIN,sieltä vielä jotain voi löytyä!

    Äänestä

  • Rannan kirjoitti:

    puolelta katseltuna tätä maisemaa ,sanoisin tässä tapauksessa Kaavoittaja on toiminut ainoastaan ahneiden,hetkellistä kliimaksia tavoitelleiden ulkopaikkakuntalaisten ihmisten(?) ehdoilla.

    OSA SUOMALAISTA
    KANSALLISMAISEMAA ON LOPULLISESTI TUHOTTU. Vika ei tietenkään ole niiden jotka sinne talonsa ovat nyt rakentaneet,vaan syy on AHNEUS.

    Jälkiviisastelu on tietysti aina paikallaan.
    Oudolta kuitenkin kuulosti aloituspuheenvuorossa mainittu toteamus jonka mukaan olisi hyvä jos Parkano nimitys katoaisi maailmankartalta pelkästään jonkun ihmisen lapsuudenmuiston vuoksi.
    Elämäntavallamme tärkeitä oppeja antavia kauniita muistoja ja asioita katoaa elämän jalkoihin joka puolella, suojelutoimiin tarvitaan konkreettisia tekoja ja yleensä aina huomattavia summia rahaa...

    Äänestä

Mikä ihmeen tekele on kolmostien vieressä, melkein sillan alla. Liekö marmori samaa kuin Finlandiatalossa?

Äänestä
  • Minuakin kiinnostaisi tietää kyseisestä talosta. Näyttää olevan tyhjillään ja pihat hoitamatta? Miksihän? Kuka tietäisi kertoa talosta ja kuka sen omistaa?

    Äänestä

  • Utetias kirjoitti:

    Minuakin kiinnostaisi tietää kyseisestä talosta. Näyttää olevan tyhjillään ja pihat hoitamatta? Miksihän? Kuka tietäisi kertoa talosta ja kuka sen omistaa?

    kieltämättä aika mahtavan talon saisi jos kunnostaisi yms. nyk hieman autiolta näyttää mutta enpä tiedä, tietoja kaipailen myös!

    Äänestä

  • banan kirjoitti:

    kieltämättä aika mahtavan talon saisi jos kunnostaisi yms. nyk hieman autiolta näyttää mutta enpä tiedä, tietoja kaipailen myös!

    santoo jos en väärin muista

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    santoo jos en väärin muista

    Ei ole santoon enään. Talo oli huutokaupassa keväällä ja silloin sen osti joku. Talo on ilmeisesti vuokrattavana.
    Olen joskus käynyt sisällä ja oli aika hieno asunto.

    Äänestä

  • mikkoro kirjoitti:

    Ei ole santoon enään. Talo oli huutokaupassa keväällä ja silloin sen osti joku. Talo on ilmeisesti vuokrattavana.
    Olen joskus käynyt sisällä ja oli aika hieno asunto.

    muuttavan. Edelleen kiinnostaa, kuka rakensi.

    Äänestä

  • edelleen ohikulkija kirjoitti:

    muuttavan. Edelleen kiinnostaa, kuka rakensi.

    Tai joku sinnepäin.

    >Harrasti monenmoista bisnestä?

    Äänestä

  • MAJANEN kirjoitti:

    Tai joku sinnepäin.

    >Harrasti monenmoista bisnestä?

    bisnes mies oli ja varm.viekäkin.

    Äänestä

  • edelleen ohikulkija kirjoitti:

    muuttavan. Edelleen kiinnostaa, kuka rakensi.

    Talossa oli häätö meneillään ja sieltä lähti tavarat jonnekin muualle. Jututin nykyistä omistajaa ja siihen on tulossa pian joku vuokralle.

    Äänestä

  • majanen. kirjoitti:

    bisnes mies oli ja varm.viekäkin.

    oli bisnesmiehen talo. Ainakin ulospäin komea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NIEMISEN PUOLI kirjoitti:

Ajelin vaasantietä kohti tamperetta tänään iltapäivällä.

Käänsin katseeni oikealle tullessani Kolmostiellä Kirkkojärven kohdalle. Surullisesti voin todeta,että lapsuuteni näkymät järven toisella puolella ,(muistaakseni Niemen aluella) oli tuhottu. PAKETTI TALOT KORVASIVAT ENTISEN NIIN IHANAN maalaismaiseman jota aina muistelin paikkana jota PARKANON kaupungin olisi tullut vaalia kaikkien ohikulkijoiden iloksi. Mutta AHNEUS on ottanut voiton.Häpeä Parkano ,toivottavasti nimesi kuntaliitoksien yhteydessä katoaa lopullisesti kaikkien sanavarastosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu