Esikoispoikamme sai hengityskatkoksen itkemisen seurauksena. Meni elottomaksi silmien muljahdellessa. Pelästyimme ja äiti laski pojan selälleen lattialle. Iho oli kasvoilla sinertävä. Kuolimme tuossa hetkessä tuhat kertaa. Sanoinkuvaamaton kauhu!!! Poika kuitenkin virkosi ja alkoi ikeä ja hengittää. Tämä on meinannut toistua aina kun tulee kovaa itkua. Kävimme sairaalassa, mutta passitettiin kotiin, kun ei hengenhätää sillähetkellä. Mistä apua meille, kun pelottaa ja itkettää tämä. Odotimme 12 vuotta esikoistamme.
Vauvan hengityskatkokset itkemisen yhteydessä
Kohta vuoden ikäinen
3901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tytöllämme on ollut vastaavia kohtauksia alta vuoden ikäsestä lähtien... (itkukrampit kai menevät jotenkin suvussa, itsellänikin on ollu). Elikkä jos tyttö satutti tai ei vaan saanut tahtoaan lävitse (on kuulemma voimakastahtostenkin vaiva), niin meni taju pois, ja tarvitsi viedä ulos ja ravistella niin taju palasi. Monet kerrat olin varma että nyt tuli "lähtö". Mutta nytten tyttö on 5 vuotta ja viimeisestä kohtauksesta on jo 1,5 vuotta.
Itkukrampit ovat vaarattomia, vaikka ne toki pelästyttääkin vanhemmat ym jotka ne kohtaukset näkee.
affektikohtaukselta, eli itkukrampilta niinkuin jo edellinenkin vastaaja kertoi. Etsi lisää asiasta googlettamalla. Mutta yleensä ovat aina vaarattomia vaikka kohtaukset kauheilta näyttävätkin.
Tosin meillä ne eivät liity itkuun tai kiukkuun, vaan säikähdykseen ilmeisesti. Niitä on tullut ainoastaan kupsahtelujen seurauksena. Lapsi on nyt kahden, eikä ole muuta hoito-ohjetta kuin viroitella vaan, ja jos liittyy kouristeluja tai pitkäaikaista tajuttomuutta on soitettava ambulanssi. Neurologisia tutkimuksia on tehty, koska ei ole ihan tyypillisiä affektikohtauksia, mutta ei lapsesta ole varsinaista vikaa löytynyt.
Mutta kyllä sitä on itsekin ollut kauhuissaan joka kerta, kun on niin käynyt, jossain sisimmässään sitä säikähtää joka kerta ihan yhtä paljon.