Eli mieheni on pyytänyt monesti minua, 10 vuotta vaimona ollutta kahden lapsen äitiä, harrastamaan seksiä ihan kenen tahansa miehen kanssa. Pyyntö on minusta todella outo ja vähän loukkaavakin, olisiko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Kaipa se sitten on fetissi siinä kuin muutkin, mutta mitä sitten tapahtuu jos suostun siihen?
Mieheni haluaa
että nain tuntemattoman mie...
147844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mies olen, ja nykyisin tunnnen että olisi aika kiihottavaa tietää että joku tuntematon/lähes tuntematon panisi vaimoani. Joskus olen hänelle jopa vihjannut siihen suuntaan. Suunnilleen siten että olen ihmetellyt hänelle etteikö kukaan oikeasti ole noin kiihottavan naisen pöksyihin päässyt. Ja jos joku yrittää niin miksei antaisi. En usko että hän on pitänyt sitä loukkaavana. Muistaakseni erästä tiettyä vaimon reissua ennen jopa sanoin suoremmin että pimppiä voi antaa. Tiesin että kimppasauna on kuitenkin viikonlopun ohjelmanumerona.
Eihän se siitä kulu, ja voihan tuollainen tuoda yhteisiin touhuihin säpinää.
Jos joskus näin todella kävisi, niin en olekaan enää varma miten suhtautuisin. Joka tapauksessa lähes 20 v aiemmin kun tapasimme, niin en missään nimessä olisi tuommoista ehdottanut/sallinut.
Jos selaat ihan vaikka vain tätä palstaa taaksepäin huomaat sen olevan suorastaan ihmeellisen yleinen fetissi.
Teidän suhteenne tulee olla täysin kunnossa ja teidän pitää tietää varmasti että kumpikaan ei kärsi mustasukkaisuudesta ennen kuin voitte lähteä toteuttamaan tuota fantasiaa. Suosittelen teitä kokeilemaan ensin kolmen kimppaa eli sinä, miehesi ja joku toinen mies. Jos kaikki menee siinä hyvin ja tunnette molemmat tilanteen miellyttäväksi, ei muuta kuin kokeilemaan yhä villimpiä visioita!
(Pitäkää nyt terve järki kuitenkin mukana, noh, olettehan te kyllä jo ihan aikuisia ihmisiä)
Ja hei, ei unohdeta sitä kumia!
.......olen katsonut lähes elämäntehtäväkseni naida vain muiden vaimoja. Ehkä sinunkin akkasi on joku monista hoidoistani.
mullaonsellainenfetississiettäjokunusaisisisinuaperseeseen
nautin siitä kun saan piestä sinunlaisiasi opportunisteja henkihieveriin. Ei ole parempaa tunnetta kuin rystysten alla murtuvat kasvoluut..
..sen jälkeen on ihana runkata kipeällä kädellä.
Etkö sitten rakasta miestäsi kun uhmaat hänen tahtoaan. Naisen tulee kunnioittaa miestään ja totella häntä. Sinä olet paska vaimo!
Eikä sitten käytetä kortsua, pieni vaara on vain kiihottavaa.
sinne tunkion taaksi neuvojasi antamaan...:-((
Tuon kaltainen pyyntö on joka tapauksessa outo eikä kuulu normaaliin parisuhteeseen.
Itse miehenä en voi tuollaista hyväksyä, ehkä olen vanhanaikainen mutta kuitenkin. Mutta se on sinun valintasi...mutta jos et sitä ise halua niin sinulla ei ole mitään syytä eikä tarvetta tehdä sitä hänen takiaan. Tuo pyyntö on kuitenkin niin iso. Ja koska itsekin koet sen loukkaavana niin parempi jättää väliin.
Näin on.
Suvunjatkamiseen tähtäävää toimintaa tulee harrastaa ainoastaan kahteen kertaan vihityn puolison kanssa kerran vuodessa.
Silloinkin pimeässä, peiton alla, vain lähetyssaarnaaja-asennossa ja niin että mies on aukaissut sepaluksensa ja nainen nostanut hamettaan ja hiukan raottanut pikkuhousujaan.
Minuuttia kauempaa ei toimitukseen ole suotavaa käyttää...
Minä ainakin nautin siitä täysin rinnoin... minäkin olen 30 vaimo.
Saan vakituisesti komeaa miestä (jolla on Iso!) ihan luvallisesti! Lisäksi minulla on joitakin muita, lähinnä naispuolisia seksikumppaneita (olen siis bi).
Toisinaan mieheni saa olla vieressä ja katsoa tai ottaa videolle, ja kalu on ihan pystyssä eli kyllä se häntä kiihottaa. (ja saa hän välillä osallistua muutenkin)
Kun yli kymmenen aviovuoden jälkeen meilläkin mies ehdotti vierasta miestä, ihmettelin, mutta nyt nautin siitä. Meillä käy vieraita ja mieheni katselee ja kuvaa. Eräs mies pyysi minua luokseen yksinään, ja teen niin joskus. Käymme tansseissa, jolloin mieheni katsoo, millaisen miehen kanssa lähden jatkoille, mutta pysyttelee itse sivussa. Aamulla mieheni odottaa minua kalu pystyssä ja naidessa kerron yön tapahtumista.
Olen sanonut useinkin vaimolle että antaa palaa vaan. Hän ei vaan halua. Joskus on suostunut menemään jatkoille, mutta se on aina jäänyt suutelu asteelle. Ilmeisesti seksi on sitten hänelle niin iso asia ettei sitä ihan kenen kanssa tahansa harrasteta. Voisin jopa ymmärtää jos hän haluaisi esim ensin tapailla miestää, mutta ei. Toki ymmärrän tapailun riskit, mutta miksi ei?
Ehkä vielä joku päivä se oikea mies tulee vastaan joka vie vaimon jalat alta ja...
harrastettiin samaa juttua viitisen vuotta. Kihotuttiin kumpikin ajatuksesta että Vaimo saisi kerrankin oikein isoa kalua. Kalua haettiin noin vuosi ja vihdoin Mies löytyi. Mies kävi kerta-kaksi viikossa tyydyttämässä Vaimoa. Katselin "salaa" heidän juttujaan, jotka olivat kuin suoraan haavekuvistani. Olisin siis itse halunnut juuri niitä juttuja, mutta Vaimo harrasti niitä ainoastaan Miehen kanssa. Ostelin vaimolle upeita alusasuja, jotka Vaimo puki ylleen ainoastaan Miestä varten. Olin aina mukana kun Vaimo valmistautui Mies -yöhön. Hän laittoi itsensä aivan uskomattoman pornoksi. En saanut koskea häneen saati runkata itseäni. Autoin alusasujen, sängyn, öljyjen, lelujen ja muun kanssa pippeli kovana. Sitten mies tuli ja tyydytti Vaimoa isolla kyrvällään. Näin ja kuulin.
Aamulla Vaimo kertoili kuinka valtavan upeaa on saada oikeaa Miestä ja runkkaili minua tyhjäksi. Joskus pääsin liukkaille, säälistä.
Upeaa aikaa, vaikka varmaan tyhmältä kuulostaa.
Kiihotun tuosta esittämästänne ajatuksesta, jossa miehenne haluaa teidän naivan ventovieraan toisen miehen kanssa. Omassa fantasiassani joudun katselemaan toimitusta vierestä kalu kovana, mutta en saa tyydyttää itseäni. Vieras mies laskee lastit vaimoni pilluun ja tämän jälkeen vaimoni komentaa minut joko a) nuolemaan pillunsa puhtaaksi jos hänkin on jo saanut orgasminsa tai b) nuolemaan spermattua pilluaan kunnes myös vaimoni saa orgasmin.
Vielä pidemmälle vietynä: kun olen vaimoni mielestä nuollut hänen käytetyn pillunsa riittävän hyvin, saan runkata ja ruiskia spermat pillunhuulille. Ja sitten joudun vielä kerran - nuolentahommiin.