Työsuhde

Työsuhde on kahden kauppaa, siis kahden oikeustoimikelpoisen välinen asia, johon liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia ei voi luovuttaa kolmansille ilman yksilökohtaista valtuutusta, asianajo- tai edustusvaltakirjaa.
TeHyn sitoumus edustaa jäseniensä joukkoirtisanoutumista ja mahdollista takaisinpestautumista adressi-pohjalta on tietysti mahdotonta ilman yksilökohtaista edustusvaltakirjaa. Edustajan mahdollisista lupauksista edustuksenantajalle vastaa vain edustuksen saaja, eivät kolmannet osapuolet.
Onkohan TeHyn johto varmasti informoinut jäsenistöään todellisuudesta de jure.
Olisi vaikea kuvitella, että kukaan verovelvollinen, erityisesti kunnallissellainen, voisi hyväksyä itseensä kohdistuvat veronkorotukset, jos korotuksiin liittyisi kyseenalaistettavia seikkoja.
Terveydenhuoltohenkilöstö, opettajat, poliisit ja monet vastaavat ansaitsevat ja tarvitsevat huomattavasti parempaa palkka-arvostusta. Toivottavasti tulevat hallitukset jatkavat selektiivistä palkkatukilinjaansa.
Onnistuu Tehyn tavoite tai ei, niin Tehy on jo nyt onnistunut aikaansaamaan vihakuilun itsensä ja realistisen yhteiskunnan välille.
Komea meriitti Tehyn johdolle!
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Itsemääräämisoikeus kirjoitti:

Työsuhde on kahden kauppaa, siis kahden oikeustoimikelpoisen välinen asia, johon liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia ei voi luovuttaa kolmansille ilman yksilökohtaista valtuutusta, asianajo- tai edustusvaltakirjaa.
TeHyn sitoumus edustaa jäseniensä joukkoirtisanoutumista ja mahdollista takaisinpestautumista adressi-pohjalta on tietysti mahdotonta ilman yksilökohtaista edustusvaltakirjaa. Edustajan mahdollisista lupauksista edustuksenantajalle vastaa vain edustuksen saaja, eivät kolmannet osapuolet.
Onkohan TeHyn johto varmasti informoinut jäsenistöään todellisuudesta de jure.
Olisi vaikea kuvitella, että kukaan verovelvollinen, erityisesti kunnallissellainen, voisi hyväksyä itseensä kohdistuvat veronkorotukset, jos korotuksiin liittyisi kyseenalaistettavia seikkoja.
Terveydenhuoltohenkilöstö, opettajat, poliisit ja monet vastaavat ansaitsevat ja tarvitsevat huomattavasti parempaa palkka-arvostusta. Toivottavasti tulevat hallitukset jatkavat selektiivistä palkkatukilinjaansa.
Onnistuu Tehyn tavoite tai ei, niin Tehy on jo nyt onnistunut aikaansaamaan vihakuilun itsensä ja realistisen yhteiskunnan välille.
Komea meriitti Tehyn johdolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu